7. elokuuta 2009

STFU



Mistähän se johtuu, että Suomessa ihmisillä on melko vinksahtanut suhtautuminen kesään? (Retorinen kysymys, kyllähän minä tiedän mistä se johtuu).

Kesää odotetaan melkein koko vuosi ja sitten kun se kesä vihdoin on täällä, niin aletaan pelätä sen loppumista niin, että koko kesä meneekin melkein huomaamatta ohi. Kesäkuu ensin valitetaan sitä että on kylmää ja sataa vettä. Sitten heinäkuussa, kun alkaa lämpöisemmät ilmat, ollaan ehkä viikon verran ihan euforiassa ja osa alkaa jo valittaa sitä miten on liian kuuma ja sataakin tarvisi välillä. Heinäkuussa tyypit alkavat nähdä syksynmerkkejä siellä ja täällä, ja viimeistään elokuun alussa aletaan jo puhua kesän loppumisesta ja loppukesästä. Loputtomiin.

Miksei kukaan ikinä puhu lopputalvesta? En muista juuri koskaan kuulleeni minkäänlaista keskustelua siitä, että kun talvi nyt loppuu ja ihan kohta tulee kevät. Kielessämme ei oikeastaan ole edes ilmaisuja alku-, keski- tai lopputalvi. Kaikki kaksitoista kuukautta ovat aikaa jolloin joko odotetaan kesää, surraan kesän loppumista tai muuten vaan valitetaan kesän laadusta. Anteeksi nyt vaan, mutta minua ärsyttää ihan oikeasti.

Mutta koska minulla on nyt vielä ihan kesä, kuten säätilastakin voi päätellä, niin minä lähden nyt kesämökille!

9 kommenttia:

Neiti suomalainen kirjoitti...

Naulan kantaan! Tämä samainen asia on raivostuttanut minua vuodesta toiseen. Kesä sitä, kesä tätä. Eletään hetkessä ja nautitaan nyt tästä elokuusta ja KESÄSTÄ! Mikä helkkari siinä on, että muka elokuuhun kesä loppuisi? Usein vasta silloin ne parhaat helteet alkaa.

Minä nautin joka vuodenajasta, jokainen on omanlainen. Mitään en odota tai haikaile, koska vuodenajat vaihtuvat ja ne kyllä tulevat takaisin! Suomalaiset ovat nyrpeää kansaa näiden sääolosuhteiden suhteen. Mikään sää ei tyydytä; talvella on liian kylmä, kesällä liian kuuma, syksyllä sataa liikaa, keväällä ei ole vielä tarpeeksi lämmin. Huoh. Herätkää pahvit! Meillä on Suomessa mitä mahtavin mahdollisuus päästä nauttimaan neljästä eri vuodenajasta. Monilla ei tällaista mahdollisuutta ole. Nautitaan jokaisesta vuodenajasta omanlaisenaan. Jos joku haikailee lämpöön tai päin vastoin kylmyyteen, niin kyllä niitä muitakin maita löytyy kuin Suomi.

Minä kuitenkin olen tyytyväinen. Piste.

Tiina kirjoitti...

Nih. Olen ihan samaa mieltä sun kanssasi.
Harmi vaan, että nykyisin nuo vuodenajat alkaa olla yhä enemmän toistensa kaltaisia (syksy-talvi-kevät samanlaista märkää nollakeliä), mutta onneksi nyt on ainakin ollut ihan kunnon kesä. Toivottavasti tulee kunnon talvikin. :)

Rippu kirjoitti...

Aamen. Tule kunnon talvi <3

lepis kirjoitti...

Kyllä meillä keski-suomessa käytetään alku-, keski- ja lopputalvea, samoin kuin alkukevättä. No keski- ja loppukevättä ei ole :)

Ja kyllä se minnuukin rasittaa nuo loppukesän tai hyvää syksyä -toivotukset mitä on taas pari viime päivää saanut kuulla töihin paluun yhteydessä.

Annikki kirjoitti...

Aika kylmäsävyinen syksyinen kuva sulla tuossa ;)

Minä käytän myös alku-, keski- ja lopputalvea, sekä alku- ja loppusyksyä. Keväästä on olemassa alku- ja loppukevät. Mutta enpähän myöskään sure kesän loppua, enkä kieli pitkällä odota sen alkua. Mun äiti on juuri sellainen, että se luovuttaa jo elokuussa, kun vilja kypsyy, että nyt se on ohi, koko kesä ja alkaa surra. En oikein jaa tätä tunnetta hänen kanssaan.

Elegia kirjoitti...

Minen ole valittanut!!! Kesä saisi olla ainainen, siksi ei kiinnosta talvella jauhaa mistään lopputalvesta tmv. Mieluummin puhun keväästä - olenhan nääs optimisti :D

Ja kyllähän kesän loppuminen - joskus se nimittäin loppuu - alkaa jo vähän huolettaa, mutta siitä huolimatta lähden KESÄmökille ensi viikolla, jee!

kervå kirjoitti...

kivaa että sulla on mökki mihin mennä. mä nyt sitten lähden aamulla mikkeliin keikalle. ja ihmettelen oisko loma joskus. ehkä.

Susa kirjoitti...

Totta joka sana!

Nauti kesamokista nyt viela kun on kesa! ;)

Tiina kirjoitti...

Rippu, niin just. :)

Lepis, no kyllä niitä ehkä käytetään, mutta ei niistä puhuta yhtä paljon kuin alku-, keski- ja loppukesästä. Väittäisin. :)

Annikki, siinä tuleekin jo aika paljon vivahteita vuodenaikoihin, jos jokaisesta neljästä on erikseen vielä alku, keski ja loppu. :)
Ymmärrän toki niitä, jotka tykkäävät ja odottavat syksyä, mutta nämä syksyä inholla odottavat ovat aika rasittavia.

Elegia, no sinet oo!!!
Kesä saisi kyllä olla ainainen ja siksi tunnelmaa latistaa ne, jotka taukoamatta muistuttavat sen loppumisesta.

Kervå, no mutta onhan Mikkelikin vähän kuin mökki... Tai sitten ei. :D
Mökillä taas on miinuspuolena toisinaan vanhempien läsnäolo.

Susa, minähän nautin, kiitos. :)