15. lokakuuta 2009

Mina armastan sind



Yllä näkyvät nimikirjaimet löytyvät jalkakäytävästä Tampereen Hämeenkadun länsipäästä, noin Palatsin kohdalta.

Valokuvatorstain 144. haaste.

7 kommenttia:

savisuti kirjoitti...

Tunteet näkyvästi ikuistettuna!

Sonja kirjoitti...

Oi, suloinen löytö!

Ilkka kirjoitti...

Kaikkea se Tiina löytääkin :)

"Hepulit" tuli & meni jo tästä kirjoittelukriisistä mutta ihan vaan ilmoitusluontoisena asiana että täällä taustalla kyllä lähes päivittäin vilkaistaan päivitykset, tuli kommenttia tahi ei.

Oli kiva juttu että et kommentoinut noiden huimausaineiden käyttöön. Eri yksilöt reagoivat eri tavalla niihin, hirveästi stereotypioita&varmoja mielipiteitä jne. Tässä itse nuorekkaana 37-vuotiaana luulen jo tietäväni suhteeni niihin mikä sopii, mikä ei. Sen valossa myöskin peilaan käyttäytymistäni.

Mun elämäntyylini/-kokemukseni on sinänsä sen verta extreme että harva sitä pystyy kunnolla itseensä peilaamaan, olen sen hyväksynyt jo aikoja sitten.

Voiko kukaan lukijoista esim. sanoa että on käyttänyt elämästään kaksi vuotta yksinomaan itsensä terapoimiseen ulkona yhteiskunnasta?

Tämän läpän tarkoitus ei ole asettaa itseään johonkin erikoisasemaan sinänsä, ulos ulkopuolisten arvostelusta, lähinnä herättää että ihmisillä on erityyppisiä kokemuksia. Mun kokemukseni ovat osittain sellaisia että mun on oikeasti hankala välittää kaikkea mitä olen oppinut muille ihmisille.

Samoin fysiologisella puolella eri ihmiset reagoivat eri tavalla. Olen nähnyt TODELLA kurjia kohtaloita vierestä joten en todellakaan ole mikään pro aineet tyyppi. Se vaan on tosiasia että se on todella harmaa vyöhyke joka riippuu niin monesta asiasta.

Mutta ei poissulje sitä että hölmösti olen käyttäytynyt :)

Mun pitää lopettaa kyl tää terapiakanavakommentointini koht'puoliin ;)

Tiina kirjoitti...

Savisuti ja Sonja, musta toi on jotenkin kauhean herttainen. :)

Ilkka, niin, ei mulla ole mitään intressejä ruveta moralisoimaan kenenkään elämäntapoja. Oon jollain tapaa, hmm, miksikähän sitä sanoisi... inhorealistinen (?) ja sitä mieltä, että kukin meistä on vastuussa itsestään. Jos haluaa doupata itseensä jotain, niin oma on asiansa, niin kauan kuin siitä ei ole haittaa tai vaaraa sivullisille.
En mä kuitenkaan niin kylmä ole, ettenkö välittäisi siitä, jos sulla tai jollain muulla on paha olla.
Terapiakommentoi ihmeessä, jos tunnet tarvetta. ;)

Ilkka kirjoitti...

Beware what you say my friend. Ryhdyn vielä spämmäämään postilootaasi mitä monituisemmilla viesteillä ;)

Noh tää on turvallinen kanava avautua, pidättäyköön tässä toistaiseksi :)

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Harmaasta pilkistää elämä.

Ilkka kirjoitti...

En ole varma olenko doupeissa haitallinen edes itselleni, tuntuvat enempi lääkkeiltä suurimman osan aikaa. Ja tuon inhorealismin jaan kanssasi. Mun mielestäni jokainen taaplatkoon tyylillään, hyvä indikaattori siinä on se vetääkö muita mukaansa, mitkä ovat perimmäiset motiivit jne.

Ja mähän olen siis aika suuren osan aikaa ihan selvinpäin. Ja silloin kun en ole olen h5c2oh:n vaikutuksen alaisena (en haluais olla niin paljoa...) joten voipi tulla tästä kommenttiryppäästäni hiukkasen väärä kuva myös..

Ainakin kyl haluaisin korvata kaikki dokaamiset piipullisella tahi parilla, se on vissi juttu.