21. lokakuuta 2009

The men don't know, but the little girls understand

Kirjoittelen aina öiseen aikaan jotain pateettisia avautumisia tänne blogiin (kuten viime yönä), jotka ajattelen julkaista sitten seuraavana päivänä. Ihan hyvä, että nukun yön yli ennen julkaisemista, koska seuraavana päivänä valoisassa ne eivät tunnu oikein enää hyviltä ideoilta eikä julkaisemisen arvoisilta. Paha tietysti niiden kannalta, jotka toivoisivat tänne jotain sosiaalipornoa tai avautumisia reaali- tai blogimaailman asioista (mutta ei niitä sellaisia taida olla olemassakaan). Bloggerissani on tällä hetkellä 52 julkaisematonta kirjoitusta, eikä minulla ole niiden sisällöstä harmaintakaan aavistusta. Käsittelen nyt kuitenkin yhden aiheen, josta olen ajatellut kirjoittaa viime viikolla ja unohtanut sitten.

Siis minua ei moni asia ärsytä yhtä paljoa kuin niistä puumista jauhaminen. (No nyt kyllä lipsahti vale. Kyllä ärsyttää. Tosi moni. Ja vielä enemmänkin.) Siis tämä puuma on joku uusi muoti-ilmaisu vanhemmille naisille, jotka "metsästävät" nuoria miehiä. Argh... Seuraavan kerran kun joku puhuu puumista jotain, niin tekisi mieleni lyödä. En nyt itse ehkä aivan vielä ole sen ikäinen, että voisin tulla leimatuksi puumaksi (tai en ainakaan näytä sen ikäiseltä, ei kai niiltä puumilta Alkossa kysytä papereita kuitenkaan?), mutta silti tuo ärsyttää. Kautta aikojen on ollut miehiä, joilla on nuorempi naisystävä. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikka Sauli Niinistö. Miksikä Saulia sanotaan? No ei yhtään miksikään, paitsi ehkä vekkuliksi tai charmantiksi tai miksi ikinä. Mutta antakaas olla, jos se ikäero on toisin päin...

Itse olen henkilökohtaisessa tunne-elämässäni havainnut, että sillä iällä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä. Tällä hetkellä Parhaat tuntemani mieshenkilöt ovat järjestelmällisesti minua 5-9 vuotta nuorempia. On poikia, jotka tuntuvat tosi nuorilta ja joiden kanssa ei ikinä voisi kuvitellakaan mitään sutinaa, kun sitten taas näiden Parhaiden kanssa ikäeroa ei huomaa millään tapaa. En tokikaan ole sutisemassa kaikkien niiden kanssa, mutta siihen taas on aivan muut syyt kuin se ikäero. Toisaalta olen tuntenut syvästi vetoa paljon itseäni vanhempaankin mieheen, ja yllätys yllätys, taaskaan sitä ikäeroa ei juurikaan huomannut. Väittäisin siis, että ihmisten välisissä kemioissa ikä on pelkkä numero millä ei ole mitään väliä (lain puitteissa nyt tietysti).

Ja se Atrian Fresh-mainos... Siis hui kamala. Jos siinä nyt vanhempi nainen ihastuu nuorempaan mieheen, niin mitä sitten? En tajua siitä mainoksesta syntynyttä keskustelua alkuunkaan. Toisaalta en myöskään taannoin ymmärtänyt, miksi DNA joutui lopettamaan sen partiotyttö-mainoksensa. Ehkä olenkin vain hiukan yksinkertainen.


Ps. Se Fresh-salaatti on ainakin tosi pahaa. En suosittele!

23 kommenttia:

Ilkka kirjoitti...

Se puuma-lanseeraus iski lävitse koska se vaan on niin naseva, näyttää leviävän valtaväestön kielenkäyttöön pikavauhtia, seems you gotta live with that my friend :)

Ikä se toki on numero vainen mutta täytyy kyllä myöntää että itselläni kaikenlaisia pohdintoja päässäni tämän asian tiimoilta (parisuhteissa se ei kyllä vaikuta, tiedän aika tarkkaan miten menee), reilun kahden vuoden kuluttua ikäni alkaa nelosella.

Olen toki muutaman vuoden ikäistäni nuoremman näköinen mikä varsinkin elintapani huomioon ottaen varsinainen siunaus nykyisin, kuitenkin vääjäämättä päätäni pommittavat aatokset "Mitä sä oikein olet nyt tekemässä tällä loppuelämälläsi." Jos perheen haluaapi ois syytä pistää hösseliksi än-yy-tee-nyt, muutoin alkaa olla vääjäämättömästi kaksi sukupolvea itsensä & jälkikasvun välillä.

Mutta on noi pumat aika korni nimitys, tosiaan sen verran iskevä että taitaa jäädä elämään tuo sanontatapa...

Elegia kirjoitti...

Minäkään en voi sietää tuota puuma-nimitystä ja ihmettelen tosiaan itsekin, miksei miehille ole keksitty vastaavaa. Vaikka joo, ei tietenkään ole, sillä eiväthän miehet SAALISTA (kuten puumanaiset!!!), vaan heidän luontainen charmi ja vetovoima se vain vetää nuoria naisia puoleensa.

Itse en aio alkaa käyttää puuma-termiä, sillä se on idioottimainen ja asenteellinen - yrittäkööt kuka tahansa väittää muuta. Nih!

Neo kirjoitti...

Ei ymmärrä kyllä yhtään tätä puumajuttua. Eikä tule kuulumaan mun sanavarastooni.

Siitäkin ollaan yhtä mieltä, että iällä ei ole kyllä yhtään mitään tekemistä kemioiden kanssa.

Mutta siitä mä olen vähän kateellinen, että kavereilla on niitä nuorempia miehiä eikäs niillä ole ollenkaan samoja ongelmia kuin mulla parisuhteessani. Ehkä olisi sittenkin pitänyt ryhtyä pu... eiku nuoremman miehen naiseksi.

Tiina kirjoitti...

Ilkka, munhan ei tarvi elää minkään kanssa, jos ei huvita... Musta se ei ole yhtään naseva.
Toki se ikäero vaikuttaa siihen, että jos nyt vaikka perheenperustamisesta haaveilee tai jotain semmoista, mutta mutta. On sekin vähän persoonasta kiinni. Joku parikymppinen mies voi olla paljon valmiimpi isäksi kuin päälle kolmekymppinen, joka ei halua koskaan kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuuta.

Elegia, oon sun kanssasi samaa mieltä ja samalla siis itsenikin kanssa. :D
Tuo ehkä justiinsa nyppii. Että nainen saalistaa ja miehet vaan vetää puoleensa, tai jotain.

Neo, en tiedä liittyykö tämä varsinaisesti niihin sinun ongelmiisi, mutta alan olla vakuuttunut siitä, että tuo astetta nuorempi sukupolvi miehiä on jotenkin ihan ihmeen ihana ja kiva. Ehkä se on evoluution tulosta tai sitten vaan törmään harvinaisen fiksuihin tapauksiin.

Ilkka kirjoitti...

Tavallaan tos kyl toteutuu tasa-arvo korneimmassa muodossansa joten miksipä ei, tollaisena häiritsevänä elementtinä ;)

Meinasin ottaa piikkinä itseeni tuon "joka ei halua koskaan kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuuta." mut sit tajusin että ethän sä noin toimisi, oot aidosti kohtuukiltti ihminen, kiitos siitä :)

Tottakai siis lähdin miettimään olenko oikeasti moinen ihminen. Lopputulema on luullakseni että olen eksyksissä. Jos joku mut kaitsee oikealle väylälle niin voi ihan hyvä tulla. Mut sitten tuossa on se riippuvuus TOISESTA ihmisestä...

Mua taitaa pelottaa parin lommon jäljiltä, huomaan sen nyt. Ei tunnu hyvältä mennä itseensä.

En lupaa yhtään mitään mutta josko saisin viikonloppuna sua meilillä nakattua. Todella hankalaa pukea sanoiksi mitä tunnen sisimmässäni.

Jos tuntuu huomenna siltä etten halua jakaa tätä vaikka nyt tuntuu ok idealta niin voin olla kovin vähäpuheinen... en tarkoita loukata kultaseni :)

Ilkka kirjoitti...

Uskomattoman vähän typoan humalatilaani suhteutettuna. Tämä siis optimina pidettäköön.

Luultavastikin nyt löpisen pienessä sievössö sen mitä aidosti ajattelen ja alan pikkuhiljaa selvittyäni hävetä sitä mitä aidosti sanonut. Tyhmä minä, en pidä tästä.

Ja aidosti pidän sinustam hunalassa tahi en. Eri eprspektiivit mutta kovin pidän luonteestasi, sunkaltaisia ihmisiä vaan pitäis olla enemmän, ootte niin arvokkaita :)

*halitus*

Ilkka kirjoitti...

- miinus typot :)

Ilkka kirjoitti...

Kerta kiellon päälle:

Kiva et ainakin pikkaisen vilkaisit. Sulle kerrottakoon että Miguel on oikeasti loistava basisti. Koskaan nähnyt jonkun pystyvän välittämään sitä fiilistä samalla tavalla kuin hän.

Itse soittelin noin 11 vuotta eri progekokoonpanoissa ja varsinkin tuon tyylitajunsa suhteen paras kaveri johon törmännyt. Loistava kaveri :)

Ei mikään turha jätkä siis murilindelkenini :)

Ilkka kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=lRVDpwCGmJA&feature=PlayList&p=BAE1C0C9C2FA863C&index=7

Esim tämä. Saan itse tuon jotenkuten teknisesti kahlattua l'vitse mutta en lähellekään samanmoisella instrumentin äänen hallinnalla....

Ilkka kirjoitti...

Humala etenee - menet'n kirjoituskykyni

Viesti sinulle ennenkuin I will be paralyzed.

Pusu poskellesi & toive että joskus livenä nähtäisiin, jookos-kookos? :)

Mymskä kirjoitti...

Muhun toi puumajuttu kolahti, kun olen suunnilleen sitä ikäluokkaa ja tykkään nuoremmista miehistä (en kuitenkaan ole mikään kehdonryöstäjä, vaikka blogiini sillä hakusanalla usein tullaankin...). Mähän olen nimittänytkin itseäni puumaksi, mutta sen nyt voi ottaa just niin vakavasti kuin haluaa. Naurattaa vaan mielikuva itsestäni silmät kiiluen metsästämässä yhtään minkkäänikäisiä miehiä.

Siis se puuma huvittaa mua, mutta ei herätä intohimoja suuntaan eikä toiseen. Typerähän se toki on, mutta jostain syystä käsite vanha likainen mies ei tule monille mieleen, kun jollain ukolla on muutaman vuosikymmenen nuorempi neito käsipuolessaan. Päin vastoin, se nainenhan on oppportunisti ja odottaa vain saavansa hyvän perinnön. Oh well.

Olin tuosta Fresh-mainoskohusta autuaan tietämätön tähän saakka. Olisin toivonut olevani edelleen. Muillakin ihmisillä, kuin vain mulla on näköjään liikaa vapaata aikaa.

Ostin jonkun fresh-leivän kerran ja se oli niin yököttävä, että lensi roskiin välittömästi.

T kirjoitti...

Puuma-keskustelu on vain merkki siitä, kuinka media haluaa lokeroida kaiken jonkin helposti tunnistettavan termin alle. Tämän jälkeen tätä termiä voidaan viljellä kaikkialla ja koko ajan, varsinkin viikonloppu-numeroissa.

Vastikään joku Times-lehden toimittaja yritti lanseerata termin "retroseksuaalisuus" eli "tapaa vanhan, kauan sitten unohdetun kaverinsa Facebookissa, ja haluaa nähdä tämän livenä, ja kas kummaa, lempi leimahtaakin".

Riiiiiight....

hdcanis kirjoitti...

Eikös retroseksuaalisuus ole jo käytetty termi sille metroseksuaalisuuden jälkeiselle äijäilyaallolle (ja mielipiteeni termistä "äijä" kirjoitin jo joskus pari kuukautta sitten omassa blogissani joten en jatka sitä ajatuslinjaa vaikka mieli tekisi)? Vai oliko se spåraseksuaalisuutta?

ja kyllä se "vanha likainen mies" tulee mieleen, samoin kuin mm. ilmaisut "keski-iän kriisi", "impotenssikompensaatio" jne. Noihin verrattuna "puuma" on aika iskevä ilmaisu.

Anonyymi kirjoitti...

Ei meillä naisilla ole oikeutta seksuaaliseen vapauteen, eikä sen kummemmin nuorempiin miehiin.

Enkä ymmärrä tarvetta moiseen leimaamiseen. Puuma... älytön sana. Naurettavaa touhua.

Itseasiassa muistaisin lukeneeni tutkimuksen, jossa todettiin, että aviotiitot, joissa nainen on vanhempi miestä, ovat huomattavasti kestävämpiä.

-Euggis-

nona kirjoitti...

Eivät ole ihan niin Fresh, Atrialla on ihan oma käsitys tuoreudesta.
Mikä siinä on, että timmit vanhemmat naiset eivät saa nauttia nuorista rakastajista? Eivät siis julkisesti ainakaan. Ei se mua kauhistuta tai edes kiinnosta, onhan noita erilaisia sopimuksia ja säätöjä erilaisissa suhteissa ihmisten välillä. Vanhempien miesten ainoa etu on ollut elintaso, sen muun taso on laskenut kuin lehmän häntä. Itseäni ei vanhemmat miehet nappaa yhtään, nuoret on söpöjä, kun ne on niin "young, sweet and eager to please", mutta omalla kohdalla ehkä -2 ja +3 vuotta oman iän molemmin puolin on se paras ikähaitari.

Mymskä kirjoitti...

Mä oon keski-iän kriisissä rimpuileva puuma :P

Annikki kirjoitti...

Eikös se puuma nimenomaan ole timmi ja voimakas eläin, kissakin vielä. Jos se olisi kuvana alentava ja vastenmielinen, niin tuskin urheiluvaateliike sitä käyttäisi.

Minulle tulee puumasta ihan positiivisia mielikuvia. Toista se on korppikotkan ja hyeenan kanssa.

Tiina kirjoitti...

Ilkka on ollut taas juttutuulella. ;)
Ei tartte hävetä mitään mitä täällä on sanonut, meillä on ihan vapaa sana.
Niin, en tosiaan kyllä sua ajatellut sanoessani sen, että "joka ei halua koskaan kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuuta." Itsehän sä siitä perheen perustamisesta siinä puhuit, mä taas en itse ole läheskään varma siitä haluanko kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuuta mistään. Tuo nyt vaan oli esimerkki.

Mymskä, joo, toki läppää saa heittää, ei siinä mitään. Jotenkin vaan mulla alkaa tulla se puuma-juttu korvista, kun se on yhtäkkiä jotenkin niin muodikas aihe. Ja sitten toi mainoskin vielä... Tai siis se keskustelu siitä mainoksesta.

T, joo siis toi on justiinsa se mikä mua nyppii siinä. Se, että lanseerataan joku tommonen termi josta sitten innostutaan niin ettei meinata housuissa pysyä.
Toi retroseksuaalisuus on jo aika kaukaa haettua. :D

Hdcanis, toi kuulostaa paremmalta määritelmältä retroseksuaalille.
Vanha likainen mies joo ehkä, jos on riittävän vanha, mutta jos nelikymppisellä miehellä on 27-vuotias naisystävä, niin kukaan ei kohahdu asiasta millään tapaa. Ja moniko on sanonut esim. sitä Niinistöä vanhaksi likaiseksi mieheksi? En oo kuullu kertaakaan.

Euggis, mä tykkään tosta tutkimuksesta!
Täällä sä taas oot ollu, mutta mä en edelleenkään tiedä onko sulla blogia jossain. Yhyy, mut on eksytetty!

Nona, joo, tosta Fresh-aiheesta olisin saanut ihan oman postauksen, joten sivuutin sen. Mutta tosiaan... Ei ehkä riitä tuoreen määritelmäksi se, että pakkauksen päällä lukee isolla Fresh.
Nuoret on kyllä söpöjä. ;D

Mymskä, no niin varmaan. :D

Annikki, joo siis eläimenä puuma on todellakin hieno ja kaikkea, eikä se varsinaisesti mua nypikään. Ihan sama vaikka sanottaisiin aaseiksi tai kisumirreiksi... :D
Lähinnä tässä ärsyttää se, että keksitään tämmönen tosi fantsu juttu ja sitten siitä jauhetaan ihan ylitse sietokyvyn joka paikassa. Kaikki tommoset muoti-ilmaisut on niin hanurista.

Annikki kirjoitti...

No juu, kohkaaminen on sitä ihteensä. Sekin vielä, että aiheesta on tehnyt jutun hesarikin, kunnon turhake-iltapäivälööppilehti sekin.

Ehkä tää juttu pitää nyt vaan Suomessakin käsitellä, kun siitä ei näköjään ole aiemmin kohkattu ja mielipiteitä muodostettu.

Mun isotäti hankki jo vuosikymmeniä sitten itselleen puolet nuoremman miehen, ja yhdessä ne on vieläkin. Enpä tiedä, onko kukaan kauhistellut. :D

Anonyymi kirjoitti...

Elä nyyhki.

Ei mulla ole tällä hetkellä mitään blogia.
Asiat on niin mallillaan, etten mä jaksa vaan kirjotella, kuinka mageeta ja IhQ ja Omg:tä (tässä kaikki osaaminen pissis- termiikasta) kaikki on :)


Kyllä mä täälä käyn säännöllisesti ja työajallani aina stalkkaamassa sun kuulumiset!

-Euggis-

Tiina kirjoitti...

Annikki, sun isoäidillä on asenne kohdallaan. Ja hyvä jos ei olla kauhisteltu (varmaan joku kuitenkin on selän takana).
Hesarin nettiversion taso alkaa olla kyllä aika lähellä noita iltapäivälehtien tasoa nykyään.

Euggis, ihanaa! Mutta sehän on tosi kiva, jos menee niin hyvin ettei tarvi avautua netissä. :)
Sehän vaan on ihan kauhea ajatus, että jossain tapahtuisi jotain enkä MÄ pääse siihen osalliseksi. ;D
Mutta kiva oikeesti, kun välillä päästät jonkun pihauksen itsestäs. :)
Tulipa siihen nyt hymiöitä...

Riikka kirjoitti...

hei parhautta että oot jo kirjoittanut tästä! mietin sitä juurikin tänään, kun luin (joo, myönnän) jälleen yhtä puuma-juttua. se ärsyttää vähän ja huvittaa mua, naureskelen omalle puumaisuudelleni kun pidän kädestä viisi vuotta nuorempaa espanjalaispoikaa jne. mutta voi herranjestas oikeesti, sille atrian mainokselle kyllä puhkuin täällä maailmallakin, ajattelin vaan, että rakas kotimaa voisi vähän relata. ja kyllä mua oikeastaan ärsyttää, kun naiset leimataan heti säälittäviksi jos ne vilkaiseekaan nuorempaa miestä (tai varmaan mitään miestä, koska naisenhan kuuluisi ehkä vaan istua kotona jalat ristissä ja odottaa sitä valkoista ratsua tai jotain, mä en oo oikein hyvä näissä jutuissa). olen samaa mieltä sun kanssa, ettei ikä kerro mitään, niin kuin ei monet muutkaan ulkoiset merkit. enkä ymmärrä miksi niihin aina vaan jaksetaan tuijottaa. (sitä paitsi nuoret miehet on ihania, eiks?)

Kielisalapoliisi kirjoitti...

Amerikanenglantilaisen slangin kritiikitön jäljittely suomen kielessä on yleensäkin hölmöä, mutta tuon "puuma"-nimityksen kohdalla se on erityisen hölmöä siksi, että kyseinen eläinlaji ei kuulu Suomen, toisin kuin Amerikan, luontoon. Suomalaisen naisen sanominen "puumaksi" on siis yhtä järkevää kuin suomalaisen naisen sanominen ulkomaalaiseksi, eli järjetöntä.

(Toisaalta: mitä muuta voimmekaan odottaa arktisessa maassa, jonka vaakunassa on leijona?)