generated by sloganizer.net

16. tammikuuta 2013

Tiina lienee kielinatsi



Voi yhden kerran, kun taas sain ylimääräisiä kierroksia luettuani internettiä. Ei mitään sen ihmeempää, mutta kun ihmiset eivät vaan osaa käyttää lienee-sanaa. Onko sitä sitten pakko käyttää, jos ei osaa? Tuntuu olevan. Lienee ei ole sana, jonka voi tunkea ihan mihin lauseeseen tahansa silloin, kun jostain ei ole aivan varma.

Lienee mahdotonta käyttää lienee-sanaa oikein. "Tämä lienee kertoo sen" (malliesimerkkilause, jonka juuri luin internetistä) on aivan päin pebanderia. Tuota virheellistä tapaa näkee nykyisin ihan käsittämättömän paljon. Voit sanoa "tämä kertonee sen", jos välttämättä haluat käyttää potentiaalia. Lienee ei ole synonyymi sanalle kai. Lienee on olla-verbin epäsäännöllinen potentiaali. Et varmaankaan sanoisi, että "tämä on kertoo sen", ethän?

Joku hyvinkin kielitaitoinen ihminen joskus väitti minulle, että lieneetä muka voi käyttää tuohon (väärään) tapaan, mutta tässä kohtaa en suostu joustamaan. En voi. Kielikorvani jo sanoo, että se on huonoa suomea, joten silloin sen täytyy olla huonoa suomea. Aivan kuin silmänaluksetkin, jonka Kielitoimisto hyväksyy nykyisin ihan suomeksi.

Anteeksi nyt vaan, mutta jos tekisitte niin kuin minä sanon, niin maailma olisi paljon parempi paikka. Minulle ainakin.

21 kommenttia:

Iines kirjoitti...

Taivutusmuoto "silmänalukset" on aina ollut ehtaa suomen kieltä, eli ei kuulu sarjaan nykyään hyväksytyt. Se tulee sanasta "-alus" ja nimenomaan tämä kantasana ratkaisee taivutuksen. Nuo -us-päätteiset sanat taipuvat kategorisesti:

silmänalus - silmänaluksen
humus - humuksen
tulus - tuluksen
vastaus - vastauksen
vastus - vastuksen
opus - opuksen.

Sen sijaan nen-päätteiset sanat taipuvat ilman k-kirjainta:

alunen - aluset
nainen - naiset
toinen - toiset jne.

Eli kyseessä ei ole mikään natsitoimiston määräys, vaan kielen luonnollinen analogia, joka johtuu kantasanan muodosta. Molemmat muodot ovat ok, niin kuin täällä siinä vanhassa keskustelussa todettiinkin. (Harmi, että se meni aikanaan minulta ohi, olisin tahtonut natseilla sielläkin vanhana kielipoliisina.)

Tuo "lienee kertoa" on jetsulleen niin kuin sanot, päin pebanderia ja korvia riipova muoto. Melkein ajattelee pahoja sen sanojasta.

Laiza kirjoitti...

Onneksi veljeni oli jo varhaisella iällä kieliopillisesti varsin valveutunut ja punakynineen tarkastamassa sisarensa kirjallisia tuotoksia. Lienee sanomattakin selvää, että olen kanssanne samaa mieltä.

Tiina kirjoitti...

Iines, joo, toi on tullut jo selväksi, mutta kuten sanottua, minä en suostu sitä hyväksymään.

Laiza, onneksi on pikkuveljet! ;) (Mulla ei kylläkään ole, mutta osaan silti, ainakin jotain).

Tiina kirjoitti...

Ja jotta itseironiani ei menisi aivan kokonaan ohitse, niin viittasin noihin silmänaluksiin juuri siksi, että minun todistettiin silloin olevan väärässä, vaikka kielikorvani sanoo sen olevan huonoa suomea. Eli mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Ana kirjoitti...

Lienee kyllä just näin.

Kirsikka kirjoitti...

Lieneekö tämä mahdollistakaan. Taas kirjoitit aiheesta, joka itseäni on sylettänyt ihan viime päivinä. Tosin ei varsinaisesti tämä lienee-gate, vaan vituralleen menevä oikeinkirjoitus yleensäkin.

Henkilökohtaiset inhokkini ovat "toimesta" ja "omata". PTHYI!!! Ja nyt oonkin ihan sokissa, kun juuri luin että tuo järkyttävä omata on nykyään suomea. Mihin voi enää luottaa?!?

Maria kirjoitti...

Harvemmin jaksan natseilla näistä kielioppiasioista, mutta alkaa sanomaan (joka lienee nykyään jo hyväksytty, mutta minun korvaani ja silmääni se sattuu aina) ja potentaalin väärinkäyttö närästävät lähes aina. En kyllä olisi osannut kertoa potentaalista niin seikkaperäisesti kuin sinä, koska menen enempi korvakuulolta aina. Mikä toki on tuomittavaa, hyi.

Ofelia kirjoitti...

Kai olette myös lukeneet imperfektissä että joku "lieni" jotakin. :D :D

Minua raivostuttavat suunnattomasti kaikki lienee-väärinkäytökset. >:(

Ei sitä sanaa tosiaan ole pakko käyttää jos ei osaa!

Anonyymi kirjoitti...

Maailma lienisi parempi paikka. Konditionaaliperfekti. Tai jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Kysynpä täällä, kun tuntuu olevan älykkään oloista porukkaa paikalla, onko teistä Eliittikumppanin mainos älykkyystesti.

Samaan aikaan toisaalla kirjoitti...

lienen saadakseni Pään säryn tälläisistä kirjoittamuksista ja kommenttioinista.

t. kauKO

Tiina kirjoitti...

Zepa, näin lienee!

Kirsikka, lienee mahdollista! Itse kiinnitin juuri tuohon omata-sanaan huomiota viikonloppuna, kun sitä toistettiin jossain ohjelmassa ihan älyttömästi.
Toimesta taas olen käyttänyt itsekin ja saanut siitä palautetta sinun toimestasi.

Mymskä, mulla on toi alkaa ja ruveta juttu kanssa ja enitenhän siinä turhauttaa se, että se alkaa satamaan ei ole enää edes väärin! ;D
Korvakuulollahan mäkin vedän (vrt. silmänalukset), mutta tämä potentiaali oli nyt oikein tarkistettava intternetistä, etten tee itsestäni ihan naurettavaa.

Ofelia, se on vähän niin kuin sivistyssanat: jos ei osaa, niin parempi olla käyttämättä.

Anonyymi #1, hieno lause.

Anonyymi #2, en kyllä nyt saa Eliittikumppanin mainosta mieleeni, vaikka kuinka pohtisin.

Kauko, sori, nyt en kyllä ollenkaan ymmärtänyt mitä yritit sanoa..? ;)

Anonyymi #2 kirjoitti...

Tässä kaksi.
Kuunnelkaapa, mitä tuo ääni oikein sanoo. Ei oikein natsaa. Vai olisiko kyseessä paritus?

Riikka kirjoitti...

mä just tänään mietin tätä! joku taas facebookissa raiskasi potentiaalia. MUTTA, käsittääkseni kielitoimisto (oli siitä nyt mitä mieltä tahansa) ei vieläkään ole hyväksynyt "alkaa tekemään" -muotoa. ei ainakaan ollut, kun viimeksi tarkistin. ja se on oikein se.

Anonyymi kirjoitti...

Tiina, lohdutan sinua. Kotuksen neuvonnassa/koulutuksessa ("Kielitoimistossa") ei ole kyllä ainuttakaan, jota "silmänalukset" ei silti ajaisi pyhän vihan partaalle.
Iines, tässä on nyt kyse siitä, että toi violetti pussi silmän ja posken välissä on alunen, ei alus. Siis esimerkiksi anatomian opetuksessa, kosmetologisanastossa ja meikkiteollisuudessa on totuttu puhumaan alusesta, alusista, kunnes erään suuren firman urpo markkinointiassari ryhtyi puhumaan aluksista ihan silkkaa kielitiedottomuuttaan.

Tiina kirjoitti...

Anonyymi #2, mulle tulee vaan mieleen, että millä ne pystyy takaamaan jäsentensä korkeatasoisuuden. Mutta eikös siinä parituksesta justiinsa olekin kyse?

Riikka, onko näin? Mulle on väitetty, että alkaa tekemään olisi nykyisin oikeata suomea! Jes!

Anonyymi #3, kiitos, ihanaa! Kerrankin joku järjen sana on samaa mieltä kanssani tässä asiassa! Toden totta, se on alunen, EI alus. (Violetti pussi... :D)

Riikka kirjoitti...

Viimeisin päivitys on tosin vuodelta 2010, mutta näin siellä Kotuksessa yhä vielä neuvotaan (ja hyvä niin!):

"Vanhan ja yhä voimassa olevan suosituksen mukaan huolitellussa kirjoitetussa kielessä käytetään rakennetta alkaa tehdä. Vaikka rakenne "alkaa tekemään" on yleinen arkisemmissa tyylilajeissa ja varsinkin puhutussa kielessä, se ei ole huoliteltuun kirjoitettuun kieleen suositeltava muoto. – Suomen kielen lautakunta on viimeksi käsitellyt alkaa tehdä -rakennetta vuonna 2004 eikä antanut tuolloin uutta suositusta."

Mierolainen kirjoitti...

Oon sun kanssa tosi vahvasti samaa mieltä! Mua sylettää kanssa nämä pienet asiat. Yksi mitä en oikein meinaa ymmärtää on se, että miten ihmiset eivät erota sanoja koita ja koeta?

Nyt kun tässä aiheeseen päästiin, niin samaten ärsyttää Frank Sinatran elämänkerran suomennos. Pahimmillaan aukeamalla toistetaan kolme kertaa "olisi sanova" ja en oikein tiedä mitä suomentaja on ajatellut kääntäessään näin:

"Haluan leikata kunnolla hänen hiuksensa. Mieleni tekisi itse asiassa leikata hänen hiuksensa vuosikausiksi - mutta ei hänen kurkkuaan auki."

Tiina kirjoitti...

Ihanaa, Riikka, ihanaa!

Mierolainen, toi koeta ja koita on aika paha. Siis siinä mielessä, että minä en varmaan eläissäni ole sanonut "koeta". Ei vaan taivu suussa se noin. :D Kyllä mä silti tajuan, että kieliopillisesti oikein on esimerkiksi koettaa vaikka keksiä jotain, ja aamu lähinnä koittaa, tai jos on paljon koiperhosia, niin silloinkin voi koittaa, mutta puhekielessä se e ei tule sinne. Ei sitten millään.
Kannattaa varmaan lukea Frank Sinatran elämäkerta alkuperäisellä kielellä, jos joskus rupean...

Anonyymi kirjoitti...

Hauska blogi. Mutta ainahan se on hauskaa, kun kielen harrastajat mutuilevat ja yrittävät järkeillä kielioppi- tai oikeinkirjoitussääntöjä hatarin perustein. :D "Mutta kun mun kielikorva sitä ja tätä." Alus nyt vain on homonyymi, eli sama kirjoitusmuoto voi merkitä useampaa kuin yhtä sanaa. Potentiaalista blogin pitäjä kyllä kirjoittaa täyttä asiaa. Ei mulla muuta!

Tiina kirjoitti...

"Mutta kun mun kielikorva sitä ja tätä."

Koskaan kuullut itseironiasta?