Ja mä kävelen tätä tyhjää tietä taloon jota kodiksi kutsutaan, vaikka siellä ei ole minulle ketään, olen yksin tällä tyhjällä tiellä

Laittakaa tuosta soimaan taustamusiikiksi.


Kopsasin tämmöisen meemin amimorphisista. Positiivisuus on perseestä, nääs.


Mikä on paskaa...

1. Nimessäni:

Sukunimestäni en ole ikinä tykännyt, se on pitkä ja siinä on rumia kirjaimia, joita on ruma kirjoittaa. Vaikka kai sitä pitäisi arvostaa kun meitä on niin kovin vähän. Suvussa taitaa olla tällä hetkellä kaksi poikaa, jotka ehkä joskus jatkavat tätä ylvästä sukua. Ja yksi pikkuserkku on lisääntynyt, mutta ovat niin kaukaisia, etten oikein näe sitä meidän suvun jatkamisena. Ehkä parempikin vaan, jos loputaan.

2. Kasvoissani:

Iho on ihan perseestä ja tummat silmänympärykset ja kaikki karvat ja nenäkin on kamala ja aika paljon oikeastaa kaikki on vialla.

3. Vartalossani:

No siinä vasta kaikki onkin vialla. Varpaat on kuulemma söpöt, joten siitä ylöspäin kaikki muu on ihan paskaa. Tämän kaiken kauheuden keskellä on vielä iso arpi, josta en tykkää sitten niin yhtään.

4. Luonteessani:

Olen herkkänahkainen ja omahyväinen pikku paskiainen.

5. Vaatekaapissani:

Ne on aivan liian täynnä kaikkea käyttökelvotonta. Sitä paitsi ne on aivan älyttömän tyhmästi suunniteltu. Isoja syviä hyllyjä, joissa taaimmaiset vaatteet jää auttamatta hävöksiin. Etenkin kun hyllyt on aivan täyteen puristetut.

6. Kotonani:

Ahtaus. Sekasotku. Kuumuus. Ei ole vaatehuonetta eikä parvekettakaan. Eteinen vie suhteettoman suuren tilan näistä vähistä neliöistä. Tapetit on rumat ja likaiset. Puolet kaappien ovista ei pysy kunnolla kiinni. Lattian muovimattokin on ihan tosi ruma.

7. Työssäni:

No ensimmäisenä nyt tulee mieleen se, että sitä EI OLE. Btw, boikotoikaa kaikki tänä kesänä Koffin tuotteita.

8. Ystävissäni:

Selkäänpuukottavia paskiaisia. No ei vaan, on muutama ämmä ja yksi ee, joihin tiedän voivani luottaa. Muiden ystävyydestä en ole niin vakuuttunut. Ylipäänsä pidän ennakko-oletuksena, ettei minusta oikeasti pidetä, vaan seurassani ollaan ehkä velvollisuudesta tai tottumuksesta. Tästä seuraa noidankehä, että pidän lähes kaikki käsivarren mitan päässä itsestäni, jolloin en pääse kiintymään kehenkään eikä kukaan pääse kiintymään minuun, jolloin taas oletan ettei minusta oikeasti pidetä.

9. Perheessäni:

Vanhemmat nyt on aina vähän rasittavia kaikessa hyväntahtoisuudessaankin. Välillä tuntuu, etten ole saanut napanuoraa vieläkään katkaistua ja se ahdistaa.

10. Harrastuksissani:

Se, etten ikinä jaksa harrastaa mitään. Ja se, että niitä ylipäänsä kysytään. Kitaraakaan en ole soittanut pieneen ikuisuuteen, vaikka muutama viikko sitten kyllä vaihdoin kielen ja viritin sen, joten taitoni ovat ihan ruosteessa.

11. Kumppanissa?

Palataan tähän kohtaan joskus myöhemmin.

12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:

No tietty ensimmäisenä se, että ne vanhenee ja kuolee, tai sairastuu ja kuolee. Ja ettei lemmikkini varsinaisesti enää ole minun lemmikkini, koska näemme niin harvoin. Paitsi loppuviikon hengailemme yhdessä. Ja täytyy myöntää, että välillä ärsyttää ihan älyttömästi se, että täytyy mennä sinne eteisen käytävämatolle silittelemään ja rapsuttelemaan. Tulisi syliin niin kuin muutkin kissat. Tai edes olohuoneen puolelle.

13. Kielenkäytössäni:

Puhutaanko tässä nyt verbaalisesta vai fyysisestä kielenkäytöstä? Todennäköisesti se, etten osaa ymmärtää miksi joku toinen sana olisi rumempi kuin toinen. Kiroilu on tosi hyvä tapa purkaa agressioita. Jos lyö varpaan kipeästi, niin yksi kunnon aivittuperkelesaatana helpottaa kummasti. Lasten ja vanhusten kuullen tosin yritän olla puhumatta rumia, ja muutenkin tilannetaju on ihan kova juttu.

14. Musiikkimaussani:

No nyt tuli paha... Se on liian suppea. Enkä tarkoita suppeaa siinä mielessä, että haluaisin tykätä jostain Sunrise Avenuesta tai Tapani Kansasta, vaan siinä mielessä, että hyvää musiikkia on niin pajon enkä tunne siitä kuin ihan pienen murto-osan.

15. Kotikaupungissani:

Tamperehan on itse täydellisyys, mutta... Ensimmäisenä tulee mieleen elokuvatarjonta. Finnkino hallitsee parilla elokuvateatterilla Tampereen leffaskeneä ja päättää mitä täällä näytetään. Kaikki isot Hollywood-leffat pyörii taatusti, mutta pienemmän mittakaavan leffoja on vaikea nähdä, ellei sitten Niagara satu ottamaan ohjelmistoonsa niitä. Niin joo, ja mustamakkara tietysti. Yäk. Siitä ei tamperelainen pääse ikinä eroon. Missään.

16. Ruokavaliossani:

Yksipuolisuus. Olen todella laiska laittamaan ruokaa.

17. Lapsissani:

Tähänkin voidaan palata myöhemmin, mutta jos niitä olisi, niin ne olisivat varmasti täydellisiä maailman kauneimpia ja fiksuimpia enkeleitä. En käsitä miten muiden lapset ei ole yhtä täydellisiä kuin omani.

18. Naapureissani:

Vitsit. Oikeasti. Joillain naapureista on niin kuluneet vitsit, joita ne sitten kerta toisensa perään toiselevat kun törmätään hississä ja pitää smalltalkata. Uteliaisuus myös jossain määrin.

19. Nykyisessä elämäntilanteessani:

Voiko tätä edes sanoa elämäntilanteeksi? Minusta tämä on hyvin elämätön ja etenkin tilanteeton kohta aikajanassa.

20. Tulevaisuudessa:

En ole ennustaja, mutta uskoisin että kyllä sieltä jotain pientä ja kivaa tulee lentämään tuulettimeen. Ja kohta tässä pitäisi hypätä siihen oravanpyörään lopuksi elämääni. Ajatus ei yhtään houkuttele. Jos nyt onni käy, että ylipäänsä edes saisin töitä.


Ps. Olikohan historian pisin postauksen otsikko?

Pps. Julkaisin tämän vahingossa ennen aikojaan jollain kätevällä näppäinyhdistelmällä, mutta menköön nyt sitten. Korjailen kirjoitusvihreitä jälkikäteen.