generated by sloganizer.net

4. toukokuuta 2009

Raindrops keep fallin' on my head


Olen monesti kiinnittänyt huomiota television säätiedotteissa siihen, että uutistoimittaja kysyy meteorologilta joko on luvassa "parempaa säätä". Meteorologi pahoittelee kun nyt taas on valitettavasti "huono sää" tai epävakaista. Minusta on jotenkin ärsyttävää, että säätilojen ammattilainen pitää jotain säätä huonompana kuin toista. Eikös hänen pitäisi olla hyvin tietoinen siitä, että sadettakin tarvitaan tai muuten luonto kuolee hyvin äkisti. Minun mielestäni viime päivinä tai viikkoina on ollut niin kuivaa ja pölyistä, että tämän päiväinen sade on ollut oikein hyvä sää tähän kohtaan. Nurmikotkin ehkä saattaa alkaa vähän vihertää, tuon kuolleen kellanruskean sävynsä sijasta, jos pilvet sitä vähän kastelee.

Mistä oikein kumpuaa sellainen yleinen, jo meteorologien keskuuteenkin levinnyt käsite, että hyvä sää on yhtä kuin lämmin ja aurinkoinen, ja huono sää on sitten kylmä ja sateinen. Onko television uutistoimittajien ja säätiedottajien syy, että emme arvosta kuin aurinkoisia hellepäiviä, vai onko näiden ammattilaisten lätinät seurausta siitä, että kansa (taas se suuri ja yksimielinen kansa) vaatii lämmintä ja aurinkoista.

Kauheata säätilojen syrjintää mielestäni! Minun mielestäni sadesää on ihan hyvä sää, ainakin tänään. En ole sokerista enkä sula ulkona. Nih!



Ps. Tuon eilisen postaukseni tarkoitus ei sitten ihan oikeasti ollut kerjätä mitään kommentteja. Nolottaa ihan, jos joku niin käsitti. Ei kyse ollut siitä ollenkaan, ihan hyvin olette kommentoineet jatkuvasti. Kunhan vaan perustelin ääneen sen, miksi en jaksanut laittaa enempää kuvia vaikka olin niin aiemmin sanonut tekeväni.

7 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Joo, olen ihan samaa ihmetellyt. Kesällä ollaan onnellisia vain jos on helle, ja jos sataa niin kaikki on ihan pilalla. Uik uik.

Annettakoon sateelle sille kuuluva arvo! Sitä paitsi sade on aina hyvä tekosyy olla tekemättä jotain.

Tiina kirjoitti...

Ihan samaa mieltä! Joskus on oikein ihanaa, kun ulkona sataa, niin voi hyvällä omallatunnolla jäädä koppaan koisaamaan ja olla tekemättä mitään kesäjuttuja. :)

Alcinoe kirjoitti...

Mälsää on kaikki sää, jos se jatkuu hirrrmu pitkään.

"Ammattilaisten lätinät"... hohoo, lätinä on täydellinen sana kuvaamaan useimpien meteorologien puheenpartta.

Tiina kirjoitti...

Niin justiinsa, vaihtelu ennen kaikkea!
Niinhän ne lätisee. :D

Laiza kirjoitti...

Sadesää on aivan ihanaa. On mukava kuunnella kun sade rummuttaa peltikattoon ja lueskella vaikka kirjaa. Lapsena oli melkein parasta olla mökillä ihan hirveällä ukkosella, siinä oli tunnelmaa. Ihan yliarvostettua tuo auringonpaiste.

hdcanis kirjoitti...

Ne tv-meteorologit ei ole selvastikaan todellisia tieteentekijoita, kun sellaiset olisivat kaikkein eniten innoissaan merkillisista poikkeusilmioista..."nyt on kuulkaa tosi janna hirmumyrsky tulossa, johan tuota auringonpaistetta onkin katseltu ihan riittamiin"

Tiina kirjoitti...

Laiza, ihan totta, mäkin tykkään sateesta. :) En ehkä niin kauheasti silloin kun pitäisi liikkua pisteestä a pisteeseen b, mutta ei siihenkään kuole.

Hdcanis, niin justiinsa! Just tollasta asennetta mä toivoisin meteorologeilta! :)