30. kesäkuuta 2009

Sex, Drugs and Cocoa Puffs

Lähdin eilen Anttilasta kävelemään Keskustoria kohti. Koska kävelykadulla näytti olevan tiivis muuri feissareita, päätin kulkea viereisen Hemtexin kautta. Tarkoituksenani ei ollut ostaa mitään, kävellä vain läpi, mutta siinä ihan heti oven suussa oli aivan ihania pöytälamppuja. Alennuksessa. Hinta 5 euroa. Pakkohan se oli sitten ostaa, vaikka tiesin ettei sille ole mitään paikkaa täällä kämpässä.




Nyt se nököttää tuossa television vieressä todennäköisesti tilapäisen pysyvästi. Väriltään se kyllä sopii sisustukseen, mutta... oikeastaan sen ympärille tarvittaisiin ihan uusi asunto. No, joskus vielä.

Viime viikolla harhauduin shoppailemaan Amazoniin. Olin lukenut uusimmasta Soundista kirjasta nimeltä Sex, Drugs, and Cocoa Puffs: A Low Culture Manifesto, ja että kyseinen kirja julkaistaan piakkoin suomeksi. No, en tietenkään malttanut odottaa kallista suomennosta, vaan päätin tilata sen Briteistä enkuksi. Kirja vaikutti kovasti mielenkiintoiselta, voin kertoa enemmän sitten kun olen sen lukenut.




Samalla reissulla Amazon ehdotti minulle Red Hot Chili Peppersistä kertovaa kirjaa Me and My Friends, joka on koostettu valokuvaaja Tony Woolliscroftin kuvista sekä hänen tekstejään kuviin liittyvistä tarinoista. Pitihän sekin sitten ostaa.




Tein tilaukset viime viikon keskiviikkona joskus myöhään illalla ja molemmat kirjat tipahtivat tänä aamuna postiluukustani, eli alle viikossa. Todella nopeata toimintaa! Ja kumpikin paketti maksoi alle 10 euroa postikuluineen, RHCP-kirja jopa alle seitsemän euroa. Miksi enää edes käyttää bussia ja omia jalkojaan raahautuakseen kirjakauppaan, jossa sitten saa maksaa itsensä kipeäksi kirjoista? No, suomenkielistä kirjallisuutta tietysti löytyy helpommin kirjakaupoista kuin Amazonista. Ja tykkään hengailla kirjakaupoissa. Mutta noin teoriassa...

Tänään olen pääasiassa kävellyt ulkona ja nauttinut auringosta, ja sen jälkeen katsellut kuvia Red Hot Chili Peppersin pojista. Ei valittamista.

5 kommenttia:

Dårka kirjoitti...

Mä olen valaistunut ja käytän kirjakauppana nykyään Bookdeporitorya, koska niillä ei ole karseita postituskuluja kuten amatsuunilla.

Tiina kirjoitti...

No mun mielestäni 1,79 puntaa ei ole kovin karseat postikulut. Mutta täytyypä tutustua tuohon toiseenkin.

Tiina kirjoitti...

Ainakin tuo RHCP-kirja olisi tullut tuplasti (ja enemmänkin) kalliimmaksi tuolta toisesta mestasta. Vaikka siellä näppärästi väitetäänkin minun säästävän päälle pari euroa jos tilaan heiltä enkä Amazonista. Hah.

--KATA-- kirjoitti...

Mä olen joku kolme vuotta ostanut kirjoja vain ja ainoastaan amazonista. Ainakin saksan amazonissa on tosi hyvä käyttäjä systeemi, eli toimii hiukan kuin ebay. Käytettyinä, mutta hyväkuntoisina kaikki kirjat on jotain kaksi euroa! Ihan mahtava paikka.

Elegia kirjoitti...

Ihana tuo lamppu, kaunis viktoriaaninen (tai jotain) kuvio siinä.

Amazonissa olisikin varmaan hyvät valikoimat kirjoja. Itse tilaan kirjoja lähinnä AdLibriksestä (postimaksu aina 2,90 tai ei ollenkaan!). Ja sitten tietty ostan paljon kirppiksiltä ja divareista kirjoja.

Hyvät ostokset teit. Kuuntelen tässä samalla muuten tuota laittamaasi Alice in Chainsin uutta biisiä. En seuraa juurikaan musamailmaa, vaikka musiikki minulle tärkeää onkin ja Alice eräs lemppareistani! Luulin, että koko bändi on jo hajonnut :D