generated by sloganizer.net

29. elokuuta 2009

Fear of the dark


Aiemmin tällä viikolla julkistettiin tulokset tutkimuksesta (pdf), jossa selvitettiin miten turvalliseksi tai turvattomaksi suomalaiset tuntevat kotikuntansa. Pirkanmaalla kaikista suurinta turvattomuutta tunnetaan Hämeenkyrössä, Nokialla, Pirkkalassa, Valkeakoskella ja tietysti Tampereella. Eniten ihmisiä pelottaa kaupungin keskustassa ja oma asuinalue taas tunnetaan turvallisemmaksi. Ja mitä vanhemmaksi ihminen tulee, niin sitä enemmän pelkää liikkua keskustassa etenkin viikonloppuiltaisin.

Mietin vaan, että onko ihmisillä oikeasti jotain todellista aihetta tuntea itsensä kovin turvattomaksi Tampereen keskustassa vai onko se vaan sellainen oletus, että kun on iso kaupunki, niin siellä tapahtuu kaikkea pelottavaa ja vaarallista? Minä kun itse en oikein ikinä ole osannut pelätä yöaikaankaan Tampereen keskustassa. Siellä kun liikkuu niin paljon muitakin ihmisiä, niin olo tuntuu paljon turvallisemmalta. Toki joskus jotain aina tapahtuu ja jos omalle kohdalle sitten sattuisi, niin varmasti alkaisin pelätä enemmän. Mutta toistaiseksi olen sitten ehkä tyhmänrohkea enkä osaa pelätä. Tietysti terve itsesuojeluvaisto on aina paikallaan, mutta eihän siitä mitään tulisi jos pelkäämään rupeaisi.

Itse asiassa enemmän minua pelottaa yöaikaan kulkea yksin bussipysäkiltä kotiin täällä hyvinkin rauhallisessa lähiössä, kun useimmiten saa kulkea täysin yksin eikä ketään muuta näy missään. Silloin kuuntelenkin yleensä mp3-soitinta isollaan ja uskon, että se mitä en näe enkä kuule, ei voi olla olemassa. Mutta en muista kyllä ikinä kuulleeni, että täällä olisi mitään tapahtunut. Mitä nyt välillä lähikuppiloissa remutaan.


Aamulehti

9 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Minulla ei ollut ollenkaan turvaton olo Helsingin myöhäisillassa eilen. Jotenkin en osaa pelätä, kun on ihmisiä ympärillä. Mutta pikkukaupungissa oli vähän onea olo, kun siellä joskus illalla kulki. Kun ketään ei näkynyt missään, niin tuntui, että minkä tahansa kulman takaa voi hyökätä joku kimppuun eikä ole ketään, joka voisi tulla apuun.

Voi tämä nyt tietysti johtua siitäkin, että olen vain täkäläiseen elämänmenoon tottunut enkä siksi osaa pelätä.

Tiina kirjoitti...

Niin, mäkin olen tottunut. Mutta toisaalta tossa kysyttiin kotikunnasta, joten luulis suuren osa tottuneen kotikuntansa menoon. Paitsi jos on ihan vasta muuttanut.
Enemmän mä Hämeenkyrössä tai Nokialla pelkäisin kuin Tampereella. :D

nona kirjoitti...

Kyllä kaupungilla voi liikkua ympäri vuorokauden, aina on liikettä ja ihmisiä ympärillä. Snagarijonot ja kännirähjäys ovat ihan helposti vältettävissä olevia riskitekijöitä :)

Anu kirjoitti...

Minulla on ihan samat fiilikset kuin sinulla eli minäkään en osaa pelätä kaupunkien keskustoissa yöaikaan. Kokemusta minulla ei tosin ole muualta kuin Jyväskylästä ja Helsingistä. Molemmissa olen seikkaillut yksikseni. Hiljaisemmissa lähiöissä sen sijaan saattaa olla vähän turvaton olo mikäli ainoa ääni ovat omat kopisevat korot.

Annette Sinclair kirjoitti...

Silloin kun tänne Ouluun muutin niin oli aika pelottavia uutisia kun ihan ydinkeskustassa vkonloppuyönä oli kolkattu ja raiskattu neito bussipysäkin takana pusikossa, noin viiden metrin päässä nakkikioskijonosta. Sillä kioskilla on kuitenkin yleensä vkonloppuiltana porukkaa kuin markkinoilla, mutta eipä kukaan reagoinut levottomiin ääniin perusperjantaina. Samanlaisia puskaraiskauksia tapahtui useampikin sen kesän aikana keskustassa. Että itse en ainakaan luota enää väkijoukon tuomaan "turvallisuuteen". :(

Maria kirjoitti...

Niin joo, mä vertailinkin näitä kahta viimeisintä kotikuntaa. Kun tämä siirtyminen on niin lähimenneisyydessä, niin väkisinkin aina rinnastaa nämä paikat. Mutta pian se entinen tuntuu varmaan vain unelta... :D

Tiina kirjoitti...

Nona, Tampereen keskustassa ei ees oo snagarijonoja, kun ei täällä oo snagareitakaan. Siis juuri missään keskustassa. Paitsi se nakkifakiirin koju. :D

Anu, mitä hiljaisempaa niin sen pelottavampaa. Tuntuu että joku hiipii selän takana ja ympärillä rapsahtelee.

Muusikotar, mäkin varmaan pelkäisin Oulussa. No ei vaan. :D
Onhan se ihan totta, että ihmisvilinässäkin voi tapahtua ihan mitä tahansa, mutta en mä silti osaa pelätä. Tampereella kaikki viime aikaiset keskustassa tapahtuneet raiskaukset on ilmenneet paskapuheiksi.

Mymskä, niin joo, silleen. Että jos joku pikkukaupunkilainen muuttaisi Helsinkiin, niin varmaan vähän jännittäisi siellä kun ei ole tottunut siihen. Ehkä.

Dårka kirjoitti...

Tiina sitten otti Takaisinkallioon moton itselleen...

Sen entinen oli parempi.

Tiina kirjoitti...

Takaisinkallioon? Nöööyyy!!! Mähän vaan kerroin itsestäni. Ei toi ole koottu mistään anonyymien kommenteista.
Vaihtelu virkistää. :)