generated by sloganizer.net

22. elokuuta 2009

Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku

Helsingissä oli kai eilen Taiteiden Yö ja olen suorastaan hämmästynyt siitä, miten negatiivisesti helsinkiläiset/pk-seutulaiset blogeissa ja muuallakin suhtautuvat tähän tapahtumaan. Tuntuu melkein olevan yhtä trendikästä sanoa, että Taiteiden Yö ei tosiaankaan kiinnosta, kuin että ei lue Seiskaa tai katsele Big Brotheria. En ole ikinä ollut Helsingin Taiteiden Yössä, joten voihan se sitten todella olla ihan paska tapahtuma, en käy väittämään. Tampereen Tapahtumien Yössä olen ollut useasti nuorempana ja nyt tänä kesänä taas pitkästä aikaa, ja tykkään siitä kyllä ihan tosi paljon. Oikeastaan ei tapahdu mitään ja samalla kuitenkin niin paljon kaikkea, jos tietää mihin mennä. Esimerkiksi se capoeira-esitys Mustanlahden satamassa oli ihan tosi hieno. Harmi vaan, että suurin osa tapahtumista loppuu jo viimeistään puoliltaöin ja Kaupin tähtitornikin on liian kaukana jalkaisin kulkevalle. Viimeksi nimittäin olisi ollut aivan mielettömän hieno tähtitaivas juuri Tapahtumien Yönä. Jotkut tietysti näkevät aina kaikissa tapahtumissa känniördäämisen paikan, mutta ohitan heidät viileän välinpitämättömästi.




Tuomari Nurmion huippu biisi ja Otto. ♥

14 kommenttia:

blandad. kirjoitti...

Oma pienimuotoinen angsti kyseistä tapahtumaa kohtaa ei johdu niinkään kivasta tapahtumatarjonnasta, vaan siitä, että suurin osa liikkeellä olevasta massasta on niin hemmetin kännissä. Joka puolella on liikaa kännisiä, sekoilevia, oksentelevia ja törttöleviä ihmisiä teineistä keski-ikäisiin. Ja roskaa ja rikkottuja pulloja. Siinä menee into kipittää paikasta toiseen, kun matkantekoon menee niin paljon aikaa, kun jumittavat massat tukkivat tiet ja ahdistaa katsella sitä maailmanlopun meininkiä. En ole vielä ymmärtänyt, että miksei niitä persareita voi vetää jonain muunakin perjantaina? Ehkä liian naivia ajatella, että porukka nauttisi ohjelmatarjonnasta ja kännäisi sitten joskus toiste, linja jota itse suosin :D Lisäksi varmaan monia ahdistaa, jos asuu vähän kauempana keskustasta, että julkinen liikenne on ihan tukossa ja jättää sen takia tapahtuman väliin.

Tiina kirjoitti...

No tuossa tulikin ihan päteviä syitä. Tampereella Tapahtumien Yö on nykyisin torstaina, joka ehkä hiukan rajoittaa ihmisten känniördäämistä. Sinällään myös harmi, että sinne on itsekin vaikeampi päästä ja vaikeampi päästä pois, kun ei ole viikonlopun lisävuoroja busseissa.
Tampereella tosin ei ole yhtä paljoa ihmisiäkään kuin Helsingissä.
Harmi kyllä, että hyvä tapahtuma menee pilalle joidenkin vuoksi. :/

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin Taiteiden Yö on enemmänkin Erilaisten Eritteiden Yök. Taiteiden yö oli ennen torstaisin, mutta se siirrettiin perjantaille. Hyvä Helsinki!

-Mania

Pentti kirjoitti...

Jep. Kiasman voisi nimetä Taiteiden yön ajaksi Siasmaksi.

Anu kirjoitti...

Taiteiden Yöstä en osaa sanoa mitään, mutta Oton esityksestä kylläkin.
Otto vetää hel**tin hyvin tämän ja muitakin Tuomari Nurmion kappaleita. Olin todella vaikuttunut, kun kuulin esitykset televisiosta aikoinaan. Menenkin heti etsimään Kurjuuden kuninkaan You Tubesta...

Anonyymi kirjoitti...

Tampereella tosiaan ei ole Helsingin asukaslukua, mutta ongelmahan ei ole yksinomaan Helsingissä - kun Espoo ja Vantaa lasketaan mukaan, asukasluku melkein vielä tuplaantuu..

Zana kirjoitti...

Mäkin välttelen kyseistä tapahtumaa sen JÄRJETTÖMÄN ihmismassan takia! Ei nappaa tungeksia "kulttuurinnälkäisen" juhlakunnossa olevan kymmentuhatpäisen kansan keskellä hakeutumassa ohjelmanumeroiden ääreen. Sama yökötys tosin koskee kaikkia tapahtumia, joissa liikkuu tuhansia ihmisiä. Eli esim. Ullanlinnanmäki vappuna. Hrrrrr....

Charlatan kirjoitti...

Heidi ja Zana sen jo sanoivatkin... Liikaa ihmisiä, jo metrossa ryypätään ja huudetaan, ja lisäksi kaikki paikat on sen verran kaukana toisistaan (jos oman maun mukaan valitsisi nähtävät), että ei jaksa lähteä jumittamaan pimeään ja kylmään, kun enimmäkseen näkee vain kännistä nuorisoa. Turun taiteiden yössä olin kerran väkisin, taidetta en nähnyt, mutta kaikki ihmetteli miksen juo.... =)

hdcanis kirjoitti...

Samaa valittelun kuin muutkin, liikaa ihmisiä liian huonossa kunnossa että jaksaisi ihan vaan hengailla ja jos kiinnostuksen perusteella valitsisi paikkoja ja tapahtumia niin rupeaisi vaan ottamaan päähän.

Eipä silti, kävin minä alkuillasta pyörähtämässä parissa vakikohteessa, ja Akateemisesta piti käydä ostamassa pari pokkaria jota olin katsellut jo aiemmin mutta päätin lykätä ostoa Taiteiden yön alennusmyyntiin :)

Elma kirjoitti...

Moi, itse kuulun tähän Taiteiden yön dissaajajoukkoon. En sen takia, että sitä "kuuluisi" morkata samaan tyyliin kuin BB:tä ja seiska-lehteä. Vaan juurikin näistä jo täällä mainituista syistä. Taiteiden yö ei ole pelkästään teinien ördäämisyö, vaan valitettavasti myös keski-ikäisten, ne ne vasta pahoja onkin!

Tiina kirjoitti...

Mania, no yök. Ei oo kyllä kiva sitten.

Pentti, Siasma. :D

Anu, mä en olekaan muita kuullut. Pitäisköhän käydä etsimässä, joska youtubesta löytyisi. :)

Anonyymi, näinhän se on. Huomioin kyllä asian, mutta on ytimekkäämpää puhua vain helsinkiläisistä.

Zana, eli jonkun siellä pitää kuitenkin käydä, jos siellä on niin järjetön ihmismassa. :D Itse kun olen törmännyt vain niihin jotka eivät missään nimessä halua mennä.

Charlatan, tää alkaa nyt kuulostaa siltä, että Tampere vs. Helsinki & Turku on 100-0. :D

Hdcanis, haa, ensimmäinen joka tunnustaa käyneensä! :)
Känniläiset on kyllä vastenmielisiä.

Elma, nooh, en mä nyt oikeasti uskokaan, että kukaan Taiteiden Yötä dissaa sen takia, että niin kuuluu tehdä. Kunhan törkin vaan tahallani. ;)
Joo, siis ne keski-ikäiset ördääjät just ällöttäviä onkin. Teini-ikäiset sentään pysyy yleensä omissa porukoissaan ja jossain teinipissismestoissa.

Holly kirjoitti...

Vastavierailulla! Vienpä täältä mukanani Sloganizerin iskulauseen itsestäni.
Taiteiden yö ja minä emme kohtaa, sen sijaan alter egoni pohojanakka (---.vuodatus.net) tykkää oopperasta.

ill. kirjoitti...

ei ole tullut käydyksi massojen yössä, mut Kouvolan taiteiden yön olen nähnyt pari kertaa (vai kerran? no idea) ja siellä porukka oli ihan siivosti. on se kyllä sen verta pieni tapahtuma siellä provinssissa.. muistan sen yhden käynnin menneen ihan positiivisissa merkeissä, siellä oli jopa kauppatorilla sellaista musaa mistä tykkään (mut muut mukanaolleet ei diganneet eikä voinut jäädä siihen olemaan :/). pitkään tuli käveltyä kun parkkipaikka löytyi vain musiikkiopiston pihasta ja siitä on (minun mittapuulla) aika pitkä matka keskustaan. sen mukaan että vanhempani käyvät siellä joka vuosi oletan ettei siellä liiku mitään kännääviä porukoita. keski-ikäiset istuu pubeissa ja ravinteleissa ja teinit kai sit jossain urheilupuiston puskissa..

joo mut olis kiva nähdä joo massojen yökin joskus..

Elegia kirjoitti...

Itse kävin Taiteiden yössä aina alaikäisenä. Se oli teineille massaryyppytapahtuma.

Täysi-ikäisenä olen käynyt muutamia kertoja, mutta koska ihmisiä on niin paljon, niin ei siellä oikein voi tehdä mitään (jonottamatta). Johonkin kantakaupungin taidegalleriaan mahtui juuri ja juuri sisään, mutta taiteen katselusta ei tullut mitään.

Eli itse tykkäisin kyllä tapahtumasta, mutta koska en jaksa jonotella ja ryysiä massan seassa, niin en mene.