Helppoo olla nuori, kaikki tai ei mitään, hei rock and roll

Otsikko ei liity mitenkään tähän kirjoitukseen koska a) en ole enää nuori, b) ei ole helppoa ja c) ei soi rokkikaan. Ainakaan tässä postauksessa. Luvassa armotonta tilitystä terveydentilastani. Skipatkaa jos ei kiinnosta.

Kuten uskollisimmat kuulijani ehkä muistavat, niin sairastuin flunssaan tuossa pari viikkoa sitten. Tauti ei ollut kovin paha ja se on ollut koko ajan paranemaan päin. Luulin jo päässeeni tosi helpolla tästä nuhailusta. Little did I know...

Eilen aamulla kurkku tuntui karhealta ja kipeältä, mutta ajattelin sen olevan vain jotain aamukankeutta. Päivällä kurkku oli kipeä, mutta jostain syystä kuvittelin sen yhä olevan vain jonkun ohimenevän vaiheen. Illalla aivolohkoni rupesivat jo rekisteröimään, että se kurkku on nyt siis ihan oikeasti kipeä. Taas. Myöhään illalla, kun pääsin palautumaan kotiin, kurkistin taskulampun kanssa kurkkuuni ja mitä näinkään! Kurkku oli ihan kirkkaanpunainen, turvoksissa (tosin tuota turvotusta on vaikea määritellä, kun sinne tulee harvemmin kurkittua jos se ei ole kipeä ja lääkärin mukaan nielurisani ovat hirmu suuret jo ihan valmiiksi) ja täynnä valkoisia pilkkuja. Tein jo pikadiagnoosin itselleni angiinasta, mutta googlailun jälkeen tulin lopputulokseen, että kyseessä on ihan joku tavallinen, ei streptokokki A-bakteerin aiheuttama nielutulehdus. Koska angiinassa on lähes poikkeuksetta vähintään 38 asteen kuume ja sitä minulla ei ole. Onneksi. Lääkäriin ei siis varmaankaan tarvitse vaivautua.

Iloisintahan tässä asiassa on se, että ensi viikko on "lomaa" (joudun kuitenkin keskiviikkona menemään koululle) ja minun oli tarkoitus siivota kaappeja hullunraivolla tulevaa muuttoa varten. Onneksi buranalla saa kurkkukivun näköjään tosi hyvin tainnutettua, eli nieleminen ei tällä hetkellä satu. Mutta miksei kaupat voisi olla sunnuntaisin auki, että voisin hakea mustaherukkamehua ja nenäliinoja?

En muutenkaan ole voinut ihan maailman parhaiten kuluneella viikolla. Olen kärsinyt naistenvaivoista, jotka tällä kertaa tulivat poikkeuksellisen pahoina. Tilanne kärjistyi siihen, että vinttini meinasi pimetä. Olin varmaankin jossain tajunnan rajamailla, kun yritin kompuroida vessasta keittiöön ottamaan aamupalaa, mutta epäonnistuin pyrinnöissäni. Puolivälissä matkaa (ja se matka on todella lyhyt näin pienessä asunnossa) jalat päättivät lakata kantamasta ja kaaduin turvalleni tuohon lattialle. Siinä sitten hetken itseäni keräilin ja ajatuksen selkiytessä huomasin kaataneeni samalla läppärin pöydän ja itse läppäri kellisteli vatsapuoli ylöspäin siinä lattialla vierelläni. Onneksi ei mennyt rikki sen enempää läppäri kuin minä itsekään.

Nooooh, rapatessa roiskuu...