17. huhtikuuta 2010

Elämä on hauras

Viime päivinä on ollut vaikea löytää hyviä sanoja, jotka voisi asetella peräjälkeen tänne. Elämässä tapahtuu niin pahoja asioita, etten oikeastaan halua kirjoittaa niistä tänne, ja toisaalta taas on epäreilua vihjailla jostain ikävästä, jos ei kerro. Kuitenkaan en halua kauheasti yksityisasioilla repostella täällä, varsinkaan muiden yksityisasioilla. Olen itse siis ihan okei, mutta... No sanotaanko vaikka niin, että tilastojen mukaan useampi kuin joka neljäs suomalainen sairastuu siihen s-juttuun elämänsä aikana, ja että vanhempiaan ei kannata pitää itsestäänselvyyksinä. Mutta. Elämme toivossa.

Eilen illalla näin ihan sattumalta sen nuoren runopojan, jonka perään haikailin viime syksyn ja suuren osan talvestakin. Luulin, ettei se enää liikauttaisi minua suuntaan eikä toiseen, jos näkisin sen jonkun tytön kanssa. Toisin kuitenkin kävi. Yllätyin itsekin siitä hyökyaallosta, joka alkoi ensin vatsanpohjasta ja löi sitten koko kropan läpi päähän, josta seurasi vituttava olotila. Enhän minä kai enää edes haluaisi sen kanssa ihan oikeasti mitään. En tiedä oliko se tunne oikeastaan sitten vain vitutusta siitä, että kaikki muut saavat sen kestä oikeasti tykkäävät, tuokin poika, mutta minä en, eikä niinkään mustasukkaisuutta. En tiedä. Ilkeä mieleni teki kuitenkin heti huomion, että ne kävelivät toisistaan kauhean kaukana eivätkä edes puhuneet mitään. Ei se näyttänyt rakastuneelta parilta, mutta toisaalta ehkä ne ei vaan ole sitten sen tyyppisiä ihmisiä. No. Ihan sama. Ihan kiva.

Yksi ärsyttävä seikka on uudet naapurini. Ennen kylpyhuoneessani saattoi satunnaisesti haista tupakka todella voimakkaasti perjantai- tai lauantai-iltana. Sen jotenkin kesti, koska tiesi että se haju menee pois eikä se onneksi levinnyt kylpyhuoneen ulkopuolelle. No nyt ilmeisesti tämän naapurien vaihtumisen seurauksena kylpyhuoneessani on ruvennut leijumaan 24/7 sellainen ällöttävän imelä makea haju. Se on niin tunkkainen haju, ettei se voi mitenkään tulla mistään omasta pesuaineestani, vaan sen on pakko tulla ilmanvaihtoa pitkin naapurista. Siihen mitä naapurit harrastavat kylpyhuoneessaan ei kai voi olla kuin yksi vaihtoehto... Luulen, että niillä on siellä wunderbaum-viljelykset!

18 kommenttia:

-Anne- kirjoitti...

Kurja asia tuo iso S - hyvin harva ihminen taitaa päästä elämästä läpi ilman että se osuisi itsen, jonkun perheenjäsenen tai ystävän kohdalle. Omassa elämässä sitä on ollut sekä ystävillä että vanhemmilla - toiset selvisivät, toiset eivät.
Tsemppiä ja positiivista ajattelua.

Tiina kirjoitti...

Kiitos.
Mä tällä hetkellä suhtaudun tähän asiaan aika rationaalisesti. Katsotaan miten sitten, jos tulee vielä huonompia uutisia.
Jossain sanottiin, että 70 % joutuu jonkinlaisiin kosketuksiin sen kanssa, itsellä tai lähipiirissä. On se melkoista.

Jr. Jones kirjoitti...

=:/

Tiina kirjoitti...

JJ, nih.

Hämmentävän hiljaista on täällä. Vaivaantuiko kaikki tuosta asiasta nyt noin hirveästi vai onko tää normaalia viikonloppuhiljaisuutta?

Anu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiina kirjoitti...

Anu, poistit kommentin mutta vastaan silti. Mä en käyttänyt sitä sanaa siksi, koska en halua tänne mitään hakukoneosumia sillä. Ihmiset googlaa ja google nostaa aina bloggerin blogit hakutuloksissa tosi korkealle.

Annikki kirjoitti...

Ja minulle tuli mieleen s-taudista ensimmäisenä seksitaudit, ne ainakin ovat noin yleisiä, mutta ei niihin sairastuminen niin vakavaa ole - ja sitten kun ajattelin koko ajan vain kuppaa ja herpestä, niin alkoi naurattaa - ja se nyt on ainakin vähän sopimatonta.

Ei kai syöpää nyt joka neljännellä ole, sydän- ja verisuonitauteja voisi ehkä ollakin. Olihan meidänkin ukilla syöpä lonkassa, mutta ei se siihen kuollut, koska iäkkäämmillä syövät eivät enää ole kovin aggressiivisia ja kasvavat usein hyvin hitaasti. Aivoinfarktiin se sitten kuoli. No kuitenkin jäi se s-sana vähän hämäräksi, joten ajattelin olla vänkäämättä, kun on varmaan valmiiksi paha mieli.

Tiina kirjoitti...

No tuolla sanotaan, että joka neljäs suomalainen sairastuu syöpään jossain elämän vaiheessa. Tiedä sitten.
Mutta se olikin s-juttu eikä s-tauti. Mä ajattelin, että se on luonnon omaa karsintaa, jos joku ei tajua mistä puhun. ;)

Eikä tää juttu ole mikään sellainen että koska mulla on nyt paha mieli, niin suut suppuun. Mutta ymmärrän, että monet ei halua käsitellä asiaa ja siksi on vaikea tietää miten suhtautua. Oikeastaan kerroin tuosta täällä vain teidän takia, jotka tunnette minut myös tämän blogin ulkopuolella.

hdcanis kirjoitti...

Elämme toivossa, syöpien yleisyydestä on vaikea sanoa kun kaikkia niistä ei edes havaita eikä niillä ole vaikutuksia...ja parantumissuhdekin on aika hyvä, jos on oikean tyyppinen syöpä ja havaitaan hyvissä ajoin...mutta kurjahan se on aina.

Annikki kirjoitti...

No mutta tämä oli se syy, kun minä niin intoudun jauhamaan näitä "järki"asioita ja miettimään jotain tilastoja, ja se on minusta sopimatonta ja kylmää.

Ja vielä kauheampi vaihtoehto on se perizeniläinen "sellaista sattuu". Huh! ja jaksuhalit, Ei...

Rankkaa ja ikävää, mutta kyllä siitä selviää. Sinä varsinkin.

On melkein kamala sanoa, mutta minun ero oli ihan tosi helppo sen takia, että minulla oli niin paljon pahempiakin asioita siinä samalla. Ei yhden lähtö siinä vaakakupissa enää paljoa painanut. Isän sairauskohtaus oli paljon isompi pala, sitten myöhemmin.

DorianK kirjoitti...

Tekisi mieli sanoa "osanotot", mutta siinä olisi ehkä vähän turhankin negatiivista virettä. (No, sanoin nyt näemmä silti, mutta ainakin selityksen kanssa.) Tuohon S-asiaan en muuta sano, koska en osaisi todeta kuin tyhjähköjä itsestäänselvyyksiä.

Tuo ihmisiin törmääminen - ja lähinnä sen aiheuttama v*tutus - taas on tuttuakin tutumpaa. Eihän siihen välttämättä järjellä edes keksi mitään syytä, mutta en minä sitä osaa pitää mitenkään typeränäkään. Ja kyllä, luulisin sen liittyvän aika vahvasti siihen vääryyden tunteeseen, kun toisella tuntuu menevän paremmin kuin itsellä, ja siis tavallaan kateuteenkin. Itse olen ainakin huomannut moisen tunteen olevan sitä heikompi, mitä onnellisempi itse olen (lähinnä nimenomaan ihmissuhteellisessa mielessä).

DorianK kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anu kirjoitti...

Kiitos, kun selitit miksi käytit ässä-juttu ilmaisua.
Poistan kirjoittamiani viestejä äärettömän harvoin. Nyt tuntui, että olin tunnekuohussa kirjoittanut epäasiallisesti. Mietin, että ellet sinä pahoittaisi mieltäsi niin sitten joku lukija. Sellaista en haluaisi. Syöpä on kova paikka - osuipa se omalle tai sitten läheisen kohdalle.

Hoidot ovat Suomessa huippuluokkaa. Toivon todella, että läheisesi sairaus löytyi ajoissa ja se saadaan taltutettua!
Toivoa ei pidä menettää!!!

Aimo kirjoitti...

Jossainhan niiden Wunderbaumien on kasvettava.

Ei vaan. Ihan vakavasti puhuen tsemppiä. Nuo s-jutut on juuri sellaisia, jotka pistää hiljaiseksi. Tsemppiä.

Ilkka kirjoitti...

Antaa kaikkien Wunderbaumien kasvaa vaan! Mitäköhän mahtaisivat sanoa jos joskus rappukäytävässä heittäisit että hommatkaas sitten seuraavalla kerralla miedompituoksuisempaa lajiketta... Vois olla hjärtslaagin paikka...

Toivon mukaan on joku hyvällä ennusteella oleva ässä kyseessä.

nona kirjoitti...

Nykyään s-juttu on vakavasti otettava taistelun paikka, muttei niin ehdoton tuomio kuin entisinä aikoina. Voimia se vie. Kaikista inhointa on kun rakas läheinen kärsii, omalla kohdalla en niin pelkäisi, mutta läheisen kärsimys tekee tosi pahaa.

termostaattori kirjoitti...

"Do you know what hurts most about a broken heart? Not being able to remember how you felt before. Try and keep that feeling, because...if it goes...you'll never get it back."
- Cassie, Skins -

Tiina kirjoitti...

Hdcanis, se on kyllä hyvä, että nykyään yhä useampi paranee.

Annikki, no mä itsekin mietin kaikkia tilastoja, joten ei se niin haittaa.
Kyllähän tämmöiset asiat laittaa aina kaiken ns. oikeisiin mittakaavoihin ja tajuaa mikä oikeasti on tärkeää.

DorianK, joo, ei otella osia vielä.
Ja totta tuokin, että jos tässä nyt olisin onnellisessa parisuhteessa tai edes jonkinlaisessa viritelmässä, niin tuskin tuo näköhavainto olisi tuntunut enää miltään. Nyt se vaan lällätti minulle, että etpäs saa...

Anu, kiitos, mäkin toivon.
Tavallaan ymmärsin kyllä pointtisi, mutta tavallaan se myös tuntui aika hurjalta reaktiolta tässä tilanteessa. Jokainen kuitenkin käsittelee asioita omalla tavallaan.

Aimo, kiitos.
Niinpä, enpä oo koskaan miettinytkään aiemmin, että missä ne kaikki wunderbaumit kasvatetaan.

Ilkka, antaa toki, on vaan melko ällö haju. Tosin nyt sitä ei ole pariin päivään ollut tai sitten en vaan flunssassani haista.
Ennusteista ei vielä tiedä mitään, mutta toivotaan parasta.

Nona, sepä onkin, että vierestä katselu on joskus vaikeampaa.
Ja tajusin, että olen vielä ihan liian pieni olemaan ilman äitiä.

Termostaattori, so true.
Kiva, että joku tykkää Skinsistä yhtä paljon kuin mä, luulisin.