2. huhtikuuta 2010

Tänä yönä karkaavat vankiloistaan ja lähtevät saalistamaan


Kuva: Natalie Dee

Mietin tässä ihmisiä. Ja kissoja ja koiria. On olemassa koiraihmisiä ja kissaihmisiä (ei mitään kauhuelokuvahahmoja, jotka ovat puoliksi koira tai kissa ja puoliksi ihminen, vaan sellaisia, jotka tykkäävät nimenomaan juuri kyseisen eläinrodun edustajista aivan ylipaljon) ja sitten on ihmisiä, jotka tykkäävät molemmista tasapuolisesti tai eivät välitä juuri kummistakaan. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan koske kahta jälkimmäistä tyyppiä.

Koiria pidetään yleensä kiltteinä, tottelevaisina ja lempeinä, kun taas kissoja pidetään itsenäisinä, itsepäisinä ja joskus jopa vähän ilkeinä. Koirat ovat niitä harmittomia koko perheen hauskuuttajia, kun taas kissoilla on sarkastinen ja jopa hieman musta huumorintaju. Jos koira on tottelematon, sitä koulutetaan ja se oppii kuuliaiseksi. Jos kissalle opetetaan, että ruokapöydälle ei mennä, niin se tietää että ruokapöydälle ei mennä kun ihminen näkee. Kun koiraa kutsuu, se säntää häntä heiluen paikalle. Kun kissaa kutsuu, se kuulee sen vain halutessaan. Koiran saa vetämään vaikka valjakkoa perässään. Kissalle kun laittaa valjaat, se kaatuu maahan tai alkaa kävellä takaperin. Kissojen ja koirien älykkyyttä ei voi vertailla, koska koiraihmisten mielestä kissat on tyhmiä ja toisin päin.

Se mitä tässä nyt kuitenkin mietin, oli se, että kertooko tämä koira- ja kissaihmisyys meistä ihmisistä jotain? Miksi toiset tykkäävät enemmän koirien luonteesta kun toiset taas kissojen luonteesta? Tykkäävätkö kontrollifriikit ihmiset enemmän koirista ja tällaiset "easy going" -tyypit enemmän kissoista? En siis tarkoita, että kaikki koiraihmiset olisivat kontrollifriikkejä, mutta tuskin sellainen kissaa ottaa? Koiraihmiset haluavat kouluttaa koiransa ja olla sen laumanjohtaja, kun taas kissaihmiset ihailevat kissansa itsenäisyyttä ja kissojen järjestämät "pikku yllärit" ovat heistä lähinnä hauskoja. Eikä kissaihmisiä haittaa, että se kissa makaa siinä pöydällä vieressä, kun syö aamupalaa ja lukee aamun lehteä. Tai oikeasti se kissa kyllä makaa siinä lehden päällä eikä vieressä.

Toki nämä ovat vain stereotypioita ja niin kissoissa kuin koirissakin on eroja. Esimerkiksi meidän edesmennyt kissa tuli paikalle aina vauhdilla kun sitä kutsui ja se rakasti seuraa. Minun oma kissani on taas sekoitus jotain itämaista rotua ja jotenkin sen ylhäisyyden huomaa. Se ei ole mikään seurallinen maalaiskissa, vaan se on jossain edellisessä elämässään istunut jalustalla Kleopatran vieressä. Se reagoi puhutteluun juuri silloin kun sitä itseään huvittaa, mutta jos se haluaa huomiota, se tekee sen kovaan ääneen vaatien. Sillä on tietty paikka asunnossa, jossa sitä pitää silitellä ja jos hänen ylhäisyyteensä ei sovi koskea, se katoaa kätesi alta kuin henkäys. Sillä on viileän diplomaattiset suhteet kaikkiin muihin ihmisiin, paitsi minuun ja vanhempiini. Paitsi silloin, jos se haluaa ruokaa, niin joku hätävaraihminenkin käy.

Pahoittelen jutun subjektiivisuutta, mutta tämän tekstin on kirjoittanut kissaihminen. Siis sellainen, joka on puoliksi kissa ja puoliksi ihminen.

23 kommenttia:

Ta-Miit kirjoitti...

Kas, selvästi sielunsisar. Itsellenikin on joskus vitsailtu, että taidan olla vahingossa ihmisen ruumiiseen syntynyt kissa :D

Kissa- ja koiraihmisten ero on mielestäni aika huomattava. Itse tulen parhaiten toimeen kissaihmisten kanssa, kissoja inhoavista ihmisistä minulle on taas aina koitunut ihmissuhteena enimmäkseen harmia.

Tiina kirjoitti...

Nyt kun mietin, niin mulla taitaa suurin osa kavereista olla joko ei-eläinihmisiä tai sitten koiraihmisiä. Pitäisköhän huolestua...

Hauska tuo sun "about me", jonka olet Terry Pratchettilta lainannut. :)

Mymskä kirjoitti...

Minä olen vissiin joku lintuihminen. Ja tämähän luonnollisesti tarkoittaa sitä, että olen traumatisoitunut suunnattomasta ja toteutumattomasta vapaudenkaipuusta, ja hartain toiveeni olisi vain saada lentää. Paitsi jos se minun lintuosani onkin kana. Kot.

Mä olen kyllä tuntenut monia kontrollifriikkejä kissaihmisiä ja vastaavasti hyvinkin rentoja ja boheemeja koiraihmisiä. Ja eikös kissaihmiset ole kylmiä ja itsekkäitä... ;)

Minä pidän sekä kissoista että koirista aika tasapuolisesti (en osaa valita kumpi olisin, joten olen lintu), mutta ihmisten kanssa on vähän niin ja näin.

Tiina kirjoitti...

Tarkoitatko, että kissa- ja koiraihmisten kanssa vai ylipäänsä ihmisten kanssa on vähän niin ja näin?
Joo, kyllä mäkin tykkään eläimistä enemmän kuin ihmisistä.
Ja linnut on mahtavia. Pitäis varmaan seuraavaksi miettiä lintu- ja kalaihmisten eroja...

Epäilen, ettei niiden kontrollifriikkien kissaihmisten kissat saa toteuttaa omaa kissuuttaan.

Mymskä kirjoitti...

Ihmisistä ylipäätään. Koira-ja kissaihmiset on mukana siinä joukossa :)

Lintu- ja kalaihmisten erot ja ominaisuudet on ehdottomasti selvitettävä!

Luulen, että oli kontrollifriikillä mikä eläin tahansa, se ei saa toteuttaa itseään. Se on surullista.

hdcanis kirjoitti...

Hum, toi kissa- tai koiraihmisyys voi tulla kai monella tapaa esiin, usien tuntuu menevän myös niin että koiraihmiset on niitä "hyviä jätkiä" ja inhottavat selkäänpuukottajat löytyy kissaihmisten joukosta...
Tai että kontrollifriikkeys tulee koiraihmisillä sellaisena armeijakurina ja kissaihmisillä estetiikan ja mukavuuden sekaisena itsekeskeisyytenä ("joku on liikuttanut minun ruusukuvioitua maitokuppiani!")

Oikeastaan mä sanoisin vaan että koiraihmiset on kai enemmän ekstrovertteja ja kissaihmiset introvertteja.

Ja nämä kommentit kirjoittaa henkilö joka on enemmän kissa- kuin koiraihminen. Vaikka jossain vaiheessa pohdin että osuvin eläin taitaa olla hämähäkki...

Tiina kirjoitti...

Mymskä, totta. Toisaalta tässä kohtaa voisi miettiä, että pääseekö yksikään lemmikki todella toteuttamaan omaa eläimellisyyttään, mutta ehkä ei mennä nyt siihen...
Onkohan kalaihmiset sellaisia, jotka viihtyy vedessä ja haukkoo henkeään kuivalla maalla?

Hdcanis, no... voihan se noinkin olla. Itse en ole havainnut mitään selkäänpuukottamista kissaihmisten joukossa.
Enkä mä aivan suoraan tota introvertti/ekstrovertti-vertaustakaan niele. Tästä pitäisikin tehdä jotain tutkimusaineistoa. ;D
Hämähäkkimies voisi olla ihan hauska olla!

seeds kirjoitti...

Minulla ainakin yksi suuri tekijä lemmikin valinnassa kissan ja koiran väliltä oli se, että kissa on tavallaan helpompi ja pärjää hieman pienemmässäkin asunnossa. Ja tuo helppous siis viittaa lähinnä siihen, että sitä ei tarvitse lenkittää eikä se (niinkuin kuvittelen mielessäni koirien tekevän) kaipaa välttämättä jatkuvasti seuraasi.

Tiedän kyllä tosiaan kontrollifriikkejä kissaihmisiä (näyttelyharrastajissa varsinkin, voi härre gud...) ja rentoja koirihmisiä. Ja myös koiria jotka järjestävät tosi kivoja pikku ylläreitä kotiin tulevan ihmisen iloksi ja koiramaisen kiintyneitä ja leppoisia kissoja. Ja myös kissoja jotka tykkäävät lelujan noutamisesta ja jotka käyvät omistajansa kanssa kävelyillä koirien tapaan. (No oikei, noita jälkimmäisiä tiedän kyllä vaan yhden).

Mutta myönnän kyllä että kissan estetiikka vetoaa minuun jotenkin koiraa enemmän, vaikka koiratkin ovat minusta ihania. Kissat ovat vaan jotenkin niin elegantteja ja ilmiekkäitä. Ja nekin osaavat oikein todella ilmaista kiintymystään jos niin haluavat ja silloinpa se vasta arvokkaalta tuntuukin, jos ei ei ole mitenkään automaattista niinkuin koirilla (kuvittelen sen olevan).

Tuota ekstroverttiys/introverttiys eroa en kyllä allekirjoittaisi ollenkaan. Monet kissaihmiset ovat suorastaan rasittavuuteen asti seurallisia. Niinkuin toisaalta ovat monet kissatkin. (Mutteivät tietenkään juuri silloin kuin sinä haluaisit olla niiden kanssa seurallinen:))

Tiina kirjoitti...

Näinhän se on ja kuten sanoinkin, niin nuo on niitä stereotypioita, joista kirjoitin. Olisi tosi tylsää edes yrittää kirjoittaa sellaisia diplomaattisia postauksia, joissa otetaan joka ainut yksilö huomioon. ;D

No kissanäyttelykissaihmiset onkin varmaan ihan oma rotunsa. Se on kyllä tavattoman pöljää puuhaa, samoin kuin kissojen jalostaminen sellaisiksi lötköiksi kuten ragdoll.

Mä en muuten ole koskaan tavannut koiraihmistä, jonka mielestä se olisi hauskaa, kun koira on järjestänyt kotona jonkun yllärin. Yleensä ne koirien yllärit on jotain paljon tuhoavampaa laatua oleviakin kuin kissojen. Kissaihminen saattaa todeta, että jaha, kissa on taas repinyt verhot alas, kun koiraihminen taas menettää hermonsa kun sohvan sisukset on pitkin kämppää.
Saatan olla toki väärässä, mutta tämä on minun omaan aineistooni pohjautuva teoria. :D

Ja joo, mulla on kanssa käsitys, että koira ei oikein voi hyvin yksinään. Kissat on siitä ihania, että ne ei ole (yleensä) kovinkaan läheisriippuvaisia.

Alcinoe kirjoitti...

Minä olen kehittynyt koiraihmiseksi olosuhteiden pakosta. Kai tästä on puhettakin ollut, mutta olin siis lapsena niin julmetun allerginen kissoille, että eräänäkin jouluaattona päädyttiin umpeenturvonneen silmäni kanssa päivystykseen: kyläpaikkamme olohuoneessa vieraili toisinaan naapurin kissa ja sen huoneen puoleinen silmäni ei kestänyt epiteelejä, vaikka istuimme keittiössä pikaisen kahvittelun ajan. Niinpä minä en ymmärrä kissoista mitään, mutta voisin hyvinkin kuvitella sellaisen lemmikikseni, jos lemmikeitä voisin pitää.

En esimerkiksi tajunnut kissoillakin olevan huumorintajua. Luulin sen olevan vain koirien ominaisuus. Mutta pöljäileväthän kissatkin tietoisestikin, mikäli nettivideoihin on uskominen.

Tuo nyt ainakin on ihan totta, että minun lemmikkini on alamainen ainakin minulle ja minä mielelläni sen lauman pomo. Lemmikin itseellisyys olisi ok, mutta esimerkiksi jonkin legendaarisen lääkkeenannon kanssa en tappelisi yhtään - se kissa olisi sitten vaikka neliraajapaketissa, mutta tabletti nieltynä.

Seurallisuudesta en tiedä. Minusta koiran kanssa on hyvä olla intravertti. Mutta intraverttiys on tietysti eri asia kuin introvertti...

Minä olen karhuihminen. Jooko?

Tiina kirjoitti...

Alcinoe, no joo, toi lääkepointti onkin sellainen pikantti lisä kissojen kanssa elämisessä. :D Mutta kyllä nekin siihen saa taipumaan, ennemmin tai myöhemmin.
Mä ajattelen mielelläni aina, että kissa otetaan enemmänkin kämppikseksi kuin lemmikiksi. Tosin sitä kämppistä täytyy ruokkia jne.

Eikös kissojen mustasta huumorintajusta ole hyvä esimerkki se, miten hauskaa kissasta on pyydystää hiiri, päästää se vapaaksi, pyydystää taas uudestaan ja päästää vapaaksi...
Ja minun kissastani oli ihan älyttömän hauskaa yhteen aikaan käydä pudottamassa yksi taulu aina meidän vanhempien sängyn päädyn taakse ja kokeilla vielä, että ehtisikö sen pyydystää ennen kuin se putoaa.

seeds kirjoitti...

Minä en ole toistaiseksi muita lääkkeitä joutunut kissoille antaman kuin vitamiinipillereitä ja matolääkkeitä ja kumpikin noista syö kummatkin pillerit ihan vaan kämmeneltä :) Että semmoista kamalaa lääkkeen antoa. No, totuuden nimessä tuo siperialainen on pari kertaa tuumannut, että eipäs nyt maitukaan, mutta sitten vaan avaan sen kidan, ja laitan pillerin sisään, ka pidän suuta kiinni kunnes se on nielty. tähän saattaa mennä minuutti, mutta ei siitä tappelua tule. Ja olen kyllä ihan tietoisesti pennusta asti kouluttanut mirrit siihen, että pillereitä niellään, kynsiä leikataan ja turkkia pestää ilman tappelua.

Luulenkin, että aika moni ei edes miellä asiaa niin, että kissoja voisi mitenkään kouluttaa, vaikka ihan hyvin voi. Toki vähän eri lailla kun koiria, mutta kuitenkin. Eria asia sitten jos taloon tulee aikuisena uusi kissa, vaikka löytäeläin tms. mutta pennun kanssa uskoisin että se on aina mahdollista.

seeds kirjoitti...

Alccis: kissat kyllä toden totta pöljäilevät.

Esim. tuo meidän kaksivuotias jahtaa edelleen säännöllisesti omaa häntäänsä, vaikka se on enemmän sellainen pentujen juttu yleensä. (Nuorempi ei ole koskaan juossut oman häntänsä perässä, mutta kaverin häntä kelpaa kyllä sillekin.)

Ja tänään aamulla nauroin vanhemmalle, kun se syöksähteli maton toiselta reunalta toiselle pyydystäen maton hapsuja, ja lopuksi otti vauhtia ja sukelsi pää edellä liukasta lattiaa pitkin tunneliin maton alle niin että vain häntä jäi näkyviin. Ja toinen sitten tietenkin perässä sen hännän kimppuun :)

Tiina kirjoitti...

Mun kissani ei syö kämmeneltä yhtään mitään. Se ei syö mitään herkkupalojakaan saati sitten lääkkeitä. Eikä syö ruokaa, jos siihen on sekoitettu lääkettä. Ainoa vaihtoehto on siis lääkkeen kitusiin heittäminen eikä se ilahdu siitä.
Meillä ei myöskään harrasteta kynsien leikkausta tai turkin pesua, joten se ei ole silleen tottunut pienestä pitäen käsittelyyn. Eikä tarvikaan olla.

Toki kissoja voi kouluttaa, mutta minä en henk.koht. välitä sellaisesta. Ja ihan hyvin ollaan pärjätty. :)

seeds kirjoitti...

Joo, en minä meinakaan että kaikkien olisi koulutettava. Tuli vaan mieleen siis lähinnä että koiraihmiset ehkä suosisivat lemmikissa koulutettavuutta ja siksi päätyisivät herkästi koiraan, kun eivät ajattele kissaa voitavan kouluttaa. Ja olen varmaan itse niitä sellaisia kontrollifriikkejä kissaihmisiä, jotka yrittävät saada kissansa muistuttamaan pieniä kuuliaisia koiria;)

Anonyymi kirjoitti...

Mitenköhän muurahaisfarmi-ihmiset tähän sopivat?

Dårka kirjoitti...

Just huomasin: pääsiäinen ilman Dr Pepperiä on teeskentelyä. Ostinkin siksi kaksi isoa pulloa.


Joo. On mullakin ollut kaksi kissaa. Toinen oli kiva ja toinen ihan tyhmä.

stansta kirjoitti...

Mä en missään nimessä ole kissaihminen! Kerran lupauduin ruokkimaan yhtä eikä se meinannut päästää mua ulos vaikka olin antanut juuri RUOKAA. Oli kamalaa; olla kananlihalla keittiössä peläten ja ilmoittaa ko. katin omistajalle, etten mene toista kertaa. Hoidin itselleni sijaisen. "Onneksi" olen allerginenkin...

Mutta mitäs siihen sanot kun hevosihmisillä löytyy sekä koiria ja kissoja? Onko kyse kokonaisvaltaisesti eläinrakkaudesta vai käytännöllisyydestä? :D

Kivaa pääsiäissunnuntaita!

Anu kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoinen juttu ja yhtä mielenkiintoista keskustelua täällä lootassa.
Hauska tuo "toteuttaa omaa kissuuttaan". Kissuus on vekkuli sana. =)
Kissojen huumorintaju oli minulle aivan uusi asia. En voi uskoa, että sellaista on olemassa. No, olenkin koira- ja kalaihminen enkä ymmärrä kissoista yhtään mitään. Myönnän pelkääväni kissoja.
Pelostani huolimatta olen päätynyt parikin kertaa kissan lapsenlikaksi. Toisella kerralla minut suorastaan pakotettiin asumaan viikoksi kissan kanssa samaan asuntoon. Muutin sillon työkaverini luo vaikken ollut koskaan ennen edes käynyt heillä. Omituinen tilanne. Iltaisin kissa tuijotti minua sängyn jalkopäässä ja minä pelkäsin sulkea silmäni. Pelkäsin, että se kävisi kimppuuni. Hhhhrrr.. Ihan kuin kauhuleffoista.

Ilkka kirjoitti...

Tämä kirjoitus ei sitten tosiaankaan koskenut minua. Meikäläinen tykkää tasapuolisesti kaikista otuksista joilla on turkki jota voi paijata :)

Anonyymi kirjoitti...

Tota juttua tutkittiin (taas) jokin aika sitten. Informantit oli tosin kaikki länsimaisia. Tutkimuksessa vertailtiin aikuisten elämäntapoja, älykkyyden alueita yms. siihen, millaisia eläimiä heillä on ja minkä (lemmikki)eläinlajin kanssa he tulevat parhaiten juttuun.

Tulosten perusteella kissojen omistajat olivat keskimäärin älykkäämpiä (äo, taidot, yleisssivistys) kuin koirien omistajat.

Minulle silmät avaavin (olen kissaihminen, joten äskeinen ei yllättänyt...) tulos oli kuitenkin se, että kanien omistajilla on ehdottomasti eniten neurooseja. Kun ajattelette aikuisia ihmisiä, joilla on kani, niin eikö tuo tunnukin oivaltavalta? Aika yliherkkää ja anaalista väkeä. Siis ihan kaikella ystävyydellä; kanithan on mitä suloisimpia (kissojen jälkeen)!

Olen huomannut, että läheisriippuvaiset ihmiset eivät tule toimeen kissojen kanssa. Eivätkä luonteeltaan marttyyrit ym. syyllistäjät. Tällaisilta tyypeiltä tulee usein "kissat on itseriittoisia petoja" = 'minä kissaihmisenä olen huono ihminen' -saarnat ja -voivottelut.

William Burroughsin kirjassa Kissa sisälläni on hyviä oivalluksia kissuuden ja koiruuden eroista. Buron pointti on, että koirat sinänsä on hyviä tyyppejä mutta ihminen jostain syystä usein kesyttää, kouluttaa, alistaa koirasta lynkkausjoukkonsa jäsenen. Ihmisen omat huonoimmat piirteet siis tulee koirassa näkyviin.

LK

Tiina kirjoitti...

Seeds, joo, ymmärsin kyllä ettet meinannut sitä, että kissoja pitää kouluttaa jne. Kunhan pajatin. :)
Jotkut kissat on kuulemma koiramaisia ja noutavat palloa jne.

Anonyymi, muurahaisfarmi-ihmiset taitaa olla kyllä jotenkin tosi paljon monimutkaisempia ihmisiä kuin ketkään muut. Ehkä levottomia, tai jotain. Paitsi jos se farmi on sellaisessa ylipienessä lasipurkissa, niin sitten ne on sadisteja. ;D

Dårka, oot ihan oikeassa, mäkin ostin Dr Pepperiä pääsiäiseksi. Juon sitä juuri nytkin.
En kyllä usko, että se toinen kissa oli ihan tyhmä. :)

Stansta, mun on taas kissaihmisenä jotenkin vaikea ymmärtää, että miten et päässyt keittiöstä pois. Tiedän kyllä kissoja, jotka on oikeasti vähän raivohulluja, mutta se taitaa olla aika pieni vähemmistö. Ehkä kohdallesi osui yksi niistä. :/
Hevoset on kyllä kauniita eläimiä, mutta tunnen niitä niin huonosti, etten tiedä miten käytännöllisyys liittyy hevosten, kissojen ja koirien yhteyteen. :D

Anu, joo, mä yritin miettiä, että miten se oikein pitäisi taivuttaa. Koiruus, kissuus... :D
Ei saisi kyllä koskaan pakottaa kissa- tai koirapelkoisia tuolleen olemaan niiden kanssa. Mä en kuitenkaan usko, että ihan normaali kissa koskaan hyökkäisi kenenkään kimppuun yhtäkkiä. Ehkä se vaistosi pelkosi ja tutkaili sua ihmetellen.

Ilkka, eläimet on kyllä mukavia. :) Huomattavasti mukavampia kuin ihmiset.

LK, mielenkiintoista tietoa. Kissaihmisenä on ehkä helppo olla samaa mieltä tuon tutkimuksen kanssa... :D
En taida tuntea yhtään kanin omistajaa, että voisin tutkailla tuota neuroosihommelia.
Kiitos muuten kirjavinkistä, tarttee varmaan laittaa tuo Burroughsin kirja lukulistalle asap! Heti kun saan luettua tuon samaisen hemmon Hämyn loppuun.

Toivottavasti kukaan ei nyt jäänyt välistä.

minh kirjoitti...

Burroughsin Kissa sisälläni on ihana kirja, mutta älyttömän koiravastainen kyllä...
Minä voin sanoa olevani sekä-että, koira- ja kissaihminen, vaikka mulla aina onkin ollut kissoja talo täys.

meidän Luke-kissa on kyllä niin nöyrä ja hellyydenkipeä, ollut varmaan joku kainalokoira edellisessä elämässään..ja sit taas tuolla koiralla ei ole miellyttämisenhalua ollenkaan. Kyllähän se seurailee minua ympäri kämppää ja tulee välillä lipomaan suupieliä mielistelypäissään, mutta ei se mitään kuuntele, jos ei siitä ole luvassa jotain hyvää tai jos ei satu huvittamaan :)

Ennen ajattelin, etten halua koiraa, koska niille joutuu pitämään kuria eikä minusta ole siihen, mutta minustahan kuoriutui vallan natsi tuon Kitan kanssa, hah hah..ei vaan, sen takia kun se koira kaipaa laumajärjestyksen ja voi huonosti jos ei tiedä paikkaansa laumassa.

Huvittavaa on sekä kissojen että koiran kanssa eläessä se, että koira käsittää kissat laumansa osaksi ja pitää niitä selvästikin itseään ylempänä arvojärjestyksessä, mutta kissoja ei vois vähempää kiinnostaa, mitä koira niistä ajattelee. nehän pitää koiran kurissa ja nuhteessa, välillä saa kaivella kissan kynsiä koiran kirsusta kun se on ollut taas liian hellä...:)
-minh-