29. lokakuuta 2012

I'm a poor lonesome cowboy and a long way from home

Olen ollut viime päivinä jotenkin tosi ahdistunut ja masentunut (ei tautiluokitusmerkityksessä). Kun talous on kuralla, kaikki muutkin asiat ovat kuralla. Eikä tätä olotilaa ollenkaan helpota tuo säätila ulkona.

Tuleva marraskuu ahdistaa. Tuleva joulu ahdistaa. En saa edes veronpalautuksia tänä vuonna kuin jonkun säälittävän muutaman euron, joten se jokavuotinen joulunalushelpotus jää kokematta. Sen sijaan opintolainan korot kyllä menevät tililtä joulukuussa, että heilahtaa. Tiedän kyllä, että niitä voi jälkikäteen hakea Kelalta takaisin, mutta siinä menee useampi viikko. Vuodentakaisesta pienestä perinnöstä on vielä rippunen jäljellä. Perinnöstä, jota ei ollut tarkoitus käyttää elämiseen, mutta jota on nyt pakko käyttää elämiseen, koska muuten ei ole rahaa maksaa laskuja.

Ilmeisesti olen jotenkin outolintu syksyn ja talvenkin suhteen. Kaikki aina iloitsevat lumesta, kun tulee valoisampaa ja blaa blaa. Minä inhoan lunta. Tykkään siitä, että jos kesä ei kerta kaikkiaan ole vaihtoehto, niin on sitten vaikka pimeää, kunhan maa jalkojeni alla on asfalttia. Viime viikolla, kun yhtenä iltana kävelin ennakkoäänestämästä kotiin päin, katselin ja ajattelin siinä samalla, miten kaunis Tampere on noina pimeinä syysiltoina. Ja mitä paskaa, heti seuraavana päivänä se kauneus peitettiin jollain valkoisella kuolemalla.

Inhoan sitä, että joka toisella askeleella on akuutti liukastumisvaara, koska maassa on jotain jääpaskaa. Inhoan myös sitä, että lumi ja jää tarkoittaa samaa kuin kylmä ja silloin kun on kylmä, niin täytyy paketoida itsensä moninkertaisiin vaatteisiin, että voi liikkua ulkona lyhyenkin matka paikasta a paikkaan b. Olkoon pimeää ja olkoon märkää, kunhan voin lähteä ulos tunkematta farkkujen alle pitkiä kalsareita.

Ja tiedän, että säästä valittaminen on aivan turhaa, koska se tapahtuu siitä huolimatta. Ilmastonmuutoshan lupaa tänne pohjoiseen yhä paskempia kesiä ja talvia. Siitä ehkä hiukan voisi valittaa, jos jaksaisi. Jotenkin vaan koen olevani täydellisen väärässä paikassa tällä planeetalla. Olen luuydintäni myöten kateellinen Patzylle, jonka elämä on jotain ihan muuta. Että jos voittaisi lotossa ja vaan lähtisi. Mutta ensin pitäisi tietysti lotota.

Liikunta on ehkä tällä hetkellä ainoita iloja (kavereiden lisäksi), joka pitää minut järjissäni. Vaikka kuntosalin jäsenyys lohkaisee tililtäni kerran kuussa sievoisen summan rahaa, niin irtisanoutuminen ei vaan ole vaihtoehto. Jos se viedään minulta pois, niin en kyllä viitsisi nousta pois peiton alta enää ollenkaan.

Ps. Jos talvesta jotain positiivista pitää hakea, niin "kampauksella" ei ole niin kauheasti väliä, kun voi vaan vetää pipon syvälle päähän. Vaikka hiukset olisi miten paskaiset, niin ei huolta, sillä pipon lävitse sitä ei kukaan näe. Ha!

7 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Minusta taas tuntuu, että lunta vihaavat kaikki. En voi sanoa itsekään tykkääväni tästä ajasta yhtään sen enempää lumella tai ilman. Silkkaa kuolemaa loka- ja marraskuu ovat.

Mutta hei, ei se Patzykaan lotossa ole voittanut! Kyllä se säästi ja keräsi rahaa irtiottoonsa aika pitkään ja mielettömällä päättäväisyydellä ja luopui ihan kaikesta muusta. :) Ja nyt ihan ansaitusti nauttii elämästään. En toki yhtään sano, ettetkö sinäkin olisi ansainnut vastaavaa, mutta se vaatii kyllä aika helvetinmoista... No, päättäväisyyttä. Sitten kun tietää mitä tahtoo ja tahtoo tarpeeksi, loppu onkin silkkaa tanssia. Ehheh.

Hitto, kun olisi yhtä rohkea (ja itsekurillinen). Tekisin perässä ja ottaisin vaikka sut mukaan :)

Tiina kirjoitti...

Joo, tiedän toki, ettei Patzy ole lottovoitolla reissaamassa, mutta tässä raha- ja maailmantilanteessa tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta, että saisin niin vakaan työpaikan sen verran hyvällä palkalla, että pystyisin joskus ottamaan sapattivapaata elämästä. Ei se vaan tunnu kovin realistiselta mahdollisuudelta minulle, vaikka joku muu siihen pystyykin. Jopa se lottovoitto tuntuu realistisemmalta, eh heh.

Mun mielestä lumi on ihan ok siinä joulun aikoihin, koska jotenkin se kuuluu siihen, mutta viimeistään helmikuussa alan jo kaipailla asfalttia. Tai lokakuussa, kuten tänä vuonna. Tää on kyllä aivan liian aikaista. Eikä tuota "lumista" maisemaa voi hyvällä tahdollakaan sanoa edes kauniiksi, sen verran vähän sitä on. Nyt se on vaan rumaa, liukasta ja kylmää.

Annikki kirjoitti...

Satunpa tietämään, että Kela maksaa ne opintolainan korot suoraan pankille, kun tekee sinne ajoissa sen hakemuksen ja liittää siihen pankin korkolaskut. Jos vain ei ole määräaika vielä umpeutunut, niin laitapas ne menemään jo nyt hyvissä ajoin, niin ei tarvitse itse maksaa niitä ollenkaan.

Annikki kirjoitti...

Kävinpäs vielä tarkistamassa asian kelan sivuilta, etten puhu läpiä päähäni ja näin on, kela maksaa sen myös pankille suoraan, ja eräpäivä hakemukselle joulukuun korkoja varten on 5.12. Hyvin ehtii.

Tiina kirjoitti...

Ahaa, kiitos vinkistä! Mä luulin, että ne voi hakea vasta jälkikäteen.
Tarvii nyt tutkia asiaa, koska mistäs mä tiedän paljonko ne korot on... Mutta eiköhän sekin selviä. Täytyy tosin tarkistaa myös, etten kesällä ole tienannut liikaa, mutta tuskin.

- S - kirjoitti...

Mä tulin ihan surulliseksi sun puolesta. :-/
Itsekin olen joskus ollut siinä työttömyys- & rahattomuusloukossa, jossa toimeen piti tulla öpaut pyhällä hengellä.

En kadehdi osaasi, mutta toivon, että saat töitä, sillä totuushan on se, että raha helpottaa elämää, vaikka ei se työntekokaan mitään autuutta useinkaan ole.

Ja mä vihaan talvea ja syksyä, ja erityisesti sitä kun on metri lunta ja kolkyt astetta pakkasta. Että et oo yksin sen asian kanssa.

Tiina kirjoitti...

Ei tarvi olla surullinen. Tuo parin päivän ahdistus on jotenkin vähentynyt tänään, kun lumet on sulaneet ja sain potkaistua gradu-asiaa ainakin vähän eteenpäin.

Sanotaan, että raha ei tee onnelliseksi, mutta on se kivempi itkeä setelipinossa. :D

En muista, että olisin nuorempana inhonnut talvea näin paljon kuin nykyään. Oli varmaan silloin muutakin ajateltavaa kuin vuodenajat. :D