Päivä murmelina

Musiikkimeemi, johon olen haastautunut sekä haastettu, on muhimassa (siis ei sellaiseen voi vastata ennen tarkkaa ja pitkällistä harkintaa), mutta sitä ennen kirjoittelen muita asioita...

Kävin eilen shoppailemassa. Ihan vahingossa oikeastaan. Menin kaupungille syystä, jota en muista enää (no ei mitään syytä ollut, shoppailemaan sinä menit) ja menin käymään Sokoksella. Siellä oli jonkinlaisessa alennuksessa aivan ihanat nahkaiset tyttökengät. Pakkohan ne sitten oli ostaa, koska tarvitsinkin ihan oikeasti sellaisia kenkiä. Minulla kun on vain tennareita ja muita molokenkiä, niin sitten on aina ongelma mitä laittaa jalkaan, jos pitäisi olla jotkut vähän siistimmät ja nätimmät kengät. No Sokokselta lähdettyäni tein sen virheliikkeen, että menin käymään Indiskassa. Siellähän meinasi homma lähteä lapasesta ihan kokonaan, koska siellä oli niin ihania vaatteita. Sovittelin kauhean kasan vaatteita, mutta päädyin sitten lopulta yhteen ihanaan tunikaan ja yhteen neulepaitaan, lyhythihaisia molemmat. Olisin ostanut myös yhden neuletakin, mutta sitä ei ollut enää minun kokoani. Minun piti laittaa noista kengistä ja paidoista kuvat tänne, mutta nyt on jo niin hämärää, että lienee parempi kuvata ne huomenna päivänvalossa. Lisään ne sitten jälkikäteen.

Sokoksella muuten siellä paperiosastolla pyöriessäni tapahtui jotain täysin odottamatonta sekä ainutlaatuista. Yksi paperiosaston myyjistä huikkasi olkani ylitse, että päivää, voinko auttaa jotenkin. Hämmennyin ja sanoin että ei kiitos. Se oli aika hämmentävä kokemus siksi, koska ikinä ennen en muista saaneeni Sokoksella palvelua muuten kuin korkeintaan pyytämällä. Tästä en tietenkään voinut tulla muuhun päätelmään kuin siihen, että olin jotenkin niin epäilyttävän näköinen, että myyjä arveli minun vohkivan sieltä jotain ja halusi tästä syystä kiinnittää huomioni siihen, että olen tarkkailun alla. Minäkö vainoharhainen?

Kävin tänään hakemassa opiskelijakorttiini uuden lukuvuositarran ja samalla reissulla menin Tampereen kaupungin liikennelaitoksen toimistolle päivittämään opiskelijasysteemin bussikorttiini. Tampereellahan on sellainen systeemi, että jos on täyttänyt 30, niin täytyy olla opintotukipäätös esittää, että saa busseissa sen opiskelija-alennuksen. No, minullahan on opintotukea jäljellä enää 6 kk, koska olen ikuinen opiskelija ja nostanut opintotukea jo vaikka kuinka ja kauan. Tämähän tietysti aiheutti hämmennystä sitten tkl:n toimistolla, että kun opintotukipäätökseni on vain helmikuun loppuun. Jouduin vääntämään siinä tiskillä hetken ja selittämään, että mutta minähän olen opiskelija koko lukuvuoden ja ei minun pakko ole käyttää niitä opintotukikuukausia nyt heti (1.9.2008 - 28.2.2009) vaan voin lykätä niistä osan myöhemmäksi keväälle esimerkiksi. Lopulta se tkl:n nainen siinä tiskillä näki todennäköisesti helpommaksi suosiolla antaa minulle sen opiskelijahommelin koko lukuvuodeksi eikä jaksanut alkaa selvittelemään asiaa sen enempää. Mistä olen kyllä hirmu iloinen ja kiitollinen. Tavallaan kyllä ymmärrän, että näillä keinoin yritetään estää opiskelija-alennuksen väärinkäyttö, mutta toisaalta taas sitten jos en saisi enää opintotukea, mutta en olisi töissäkään, niin tuntuisi melko epäreilulta etten sitten saisi opiskelija-alennusta kaupungin busseissakaan. Koska toisaalta voihan olla joku kaksivitonen opiskelija, joka saisi myönteisen opintotukipäätöksen, mutta hän sitten esimerkiksi vapaaehtoisesti peruisi opintotukensa ja nostaisi ihan täyttä palkkaa töistä. Ja samaan aikaan saisi kuitenkin nauttia kaupungin busseissa halvemmasta hinnasta. Ikärasismia, sanon minä!

Näin yöllä unta, että joku (äitini?) oli laittanut kissani myyntiin huuto.netiin. Jotain 1500 euroa siitä oli muistaakseni korkein tarjous, mutta lopulta kieltäydyin luovuttamasta häntä(ä) huudon voittajalle.

Jatkan 9/11-salaliittoteorioiden katselemista Jimiltä. Uskon, että noille "asiantuntijoille" on maksettu. Katsokaas, kun olen salaliittoteorioiden suuri ystävä ja Amerikka on absoluuttinen pahuus.