generated by sloganizer.net

2. kesäkuuta 2009

Beige on mielentila


Kävin pussaamassa(* uuden muumipatsaan (kuvassa yllä) nenää.

Kaupungilla oli tänään valtavat määrät beigejä ihmisiä liikkellä. Hämeenpuistossa penkillä istui vanhahko beige mieshenkilö. Jäin odottelemaan liikennevaloihin ja hetken päästä se beige mies seisoi vierelläni. Kääntyessäni huomasinkin, että vanhahko beige mies istui yhä penkillä, joten vieressäni seisova beige mies olikin joku toinen aivan yhtä beige ihminen. Beiget ihmiset ovat niin beigejä, etteivät yleensä erotu millään tapaa taustasta. Ihmisjoukossa he ovat yhtä suurta beigeä massaa. Beigen ihmisen ei ole pakko pukeutua beigeen ollakseen beige, mutta yleensä he kyllä myös pukeutuvat beigeen. Beiget ihmiset ovat niitä, jotka järkyttyvät kun Salkkareissa räjähtää ja kun Kotikatukin on nykyisin ihan kamala. Beiget ihmiset kuuntelevat beigeä musiikkia beigessä kodissaan ja ajattelevat beigejä ajatuksia. Pahin painajaiseni olisi olla beige ihminen.

Kerran kuulin kiertotietä, että eräs ihminen oli sanonut yhden television säätiedottajan muistuttavan minua. Loukkaannuin tästä verisesti, koska kyseinen säätiedottaja oli juuri sellainen mitäänsanomaton beigen näköinen ihminen. Olin jo silloin taistellut vuosia henkilökohtaista beigeyttäni vastaan ja taistelu jatkuu. Voi tietysti olla, että olen aivan yhtä beige kuin se säätiedottajakin ja juuri sitä, mitä pahiten pelkään. Itseään kun on niin vaikea nähdä ulkopuolelta toisten silmin. Sisältä en ole beige, toivon että en ulkoakaan.


*) En mä sitä oikeasti pussannut. Sentään joku järki touhussa, kun ei tiiä mikä tahmatassu sitä on käynyt klähmimässä käpälillään.

16 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Tuostahan kuonon pussaamisesta voisi tosin saada aikaiseksi jonkinlaisen legendan. Laitat nyt vaan huhun liikkumaan, että muumikuonon pussaaminen tuottaa onnea, hyvää lapsilykkyä, mahdollistaa lottovoiton ja saa jääkaappiin hapantuneen maidon taas raikkaaksi.

Minja kirjoitti...

No mulle ei kyllä ihan ekana tulis susta beige mieleen. :)

Alcinoe kirjoitti...

Kaikki, mitä sinulla on sanottavaa beigeistä ihmisistä, on ehdottomasti totta. Minä en koskaan ole ymmärtänyt, että neutraalia taustaa (lue: beige) vasten ihmisen persoonallisuus nousee esiin. Ei nouse, beige on persoonallisuuden musta aukko.

Jos nyt joku beige alkaa tästä hirnua, ei ole oikeasti beige. Aito beige vaikenisi.

Elegia kirjoitti...

No minäkin katselin (ei varmaan kovin suuri yllätys?!) tuon Salkkareiden jakson, koska olen fanittaja ja tullut jopa ulos kaapista (mutta sitä fanikrääsää ei edelleenkän ole) :D

Ei kyllä tullut mieleeni, että se olisi liian raju ollut. Sen sijaan pohdin täällä ääneen miehelleni (joka tuskin kuunteli), että kyllästyikö tuotantoryhmä noihin ainaisiin samoihin naamoihin ja päätti pistää koko porukan vaihtoon. :D Kyllä nyt jännittää!!!!!

Minun silmissäni sinä et ole beige, ettäs tiedät!

Tiina kirjoitti...

Aimo, loistava idea. :D Sitten turistit käy laumoittain nuoleskelemassa muumin kuonoa.

Minja, thank god. :D

Alcinoe, se on kyllä ihan totta. Luultavasti ne beiget eivät edes itse huomaa itseään, kun ovat niin beigejä.

Elegia, ihanaa etten oo beige sunkaan silmissä. :)
Mä en onneksi katsonut sitä salkkareita, vaikka kuuleman mukaan se oli salkkareiden ainut hyvä jakso. Musta olis kanssa loistava juonenkäänne, että ne kuolis kaikki ja ens syksynä olis ihan uusi jengi. :D

Gata kirjoitti...

Et tod. ole beige, ulkoo ekkä sisältä. Mitä sä nyt oikeen meinaat?? Beigeillä on ihan oma rotunsa ja sinet kuulu siihen. Ja minä, jos joku, tämän tiedän. Olen sydikses!:D

Tiina kirjoitti...

Niin, en mä nyt oikein mitään meinaakaan. Toi oli vähän tommonen beige lisäys tohon loppuun, ettei joku nyt vaan luule että pitäisin itteeni jotenkin tosi epäbeigenä. ;D

sirenita kirjoitti...

Et sä oo beige. :)

Dårka kirjoitti...

"Et sä oo beige"

No ei ku se on beibe.

Mä vihaan Kotikatua. Vihaan, vihaan, vihaan. Kotikadun persereiät tulevat aina pöllimään meidän kadun parkkipaikat ja soittelevat aamulla ennen seitsemää, että pitäisi tulla siirtämään auto. En muuten mene!

--KATA-- kirjoitti...

Mä en tunne kotikatua ja en oo beige, kuten et varmasti sinäkään!

P.S. Ostin tänään Kyussin vanhan live vinyylin. Huh, joku vanha nauhoitus Hampurista. Ihana.

Anonyymi kirjoitti...

soittelevat aamulla ennen seitsemääPistä poliisille ilmoitus kotirauhan häirinnästä. Jos jatkavat vielä enemmänkin, hae lähestymiskieltoa..

T kirjoitti...

Ensin ihmisten puhe katoaa taustameteliin, sitten ne alkavat siirtymään taustajoukkoihin ja lopulta ne haalistuvat (beige on yksi välivaihe) taustakuvaan.

Hidastaakohan tätä prosessia täysin mustiinpukeutuminen?

Ilkka kirjoitti...

Olikos tämä säätiedottaja Mette Mannonen johon sua verrattiin..?

Se ei kyllä ole mun mielestä niinkään beige vaan enempikin beibe. Yhden kirjaimen ero :)

Ilkka kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Mukiloitu+Muumipeikko+palasi+paikalleen+Tampereelle/1135246452726?ref=rss

Hassu toi otsikko: "Mukiloitu Muumipeikko".

Anonyymi kirjoitti...

Beige on ehä rumin väri ikinä. Tai oikeastaan se ei edes ole väri. Mun rakkaalla on beiget verhot ja sohva enkä kehtaa sanoa sille kuinka rumat ne on.

-Lapin tyttö-

Tiina kirjoitti...

Sirtsu, et säkään. Ei sillä että oisit niin luullutkaan. :D

Dårka, sulla on ainakin tosi epäbeige syy vihata kotikatua. :D :D :D

Kata, onnea uudelle vinyylille. Meidän porukoilla on muuten vinyylilevysoitin, mutta harvoin (jos koskaan) sitä tulee käytettyä.
Ja ei tietenkään olla beigejä, ollaan vaan beibejä. :)

Ano, voi kyllä olla että niillä on lupa siihen toimintaan.

T, mustiinpukeutujat onkin ihan oma ryhmänsä. Ne kyllä erottuu, mutta ovat usein hyvin hyljeksitty ihmisryhmä.

Ilkka, ei ollut Mette. Tästä on varmaan jo 10 vuotta aikaa.
Muumipeikko oli julmasti mukiloitu.

Lapin tyttö, oon ihan samaa mieltä. Beige on hädin tuskin edes väri. Sun täytyy saada sun rakkaasi jotenkin itse oivaltamaan, että ne sen verhot ja sohva on rumia. :D