generated by sloganizer.net

25. kesäkuuta 2009

Creep

Brim kirjoitti jonkin aikaa sitten omista entisistä elämistään. Ajattelin listata myös omani. Näistä ainoastaan yksi on varma ja loput mutu-tuntumalla.

  • Ainut varma tieto edellisistä elämistäni on se, että olen ollut 60-luvulla hippi. En varsinaisesti tiedä missä päin maailmaa olen hippeyttäni toteuttanut. Ehkä Amerikassa, ehkä jossain muualla. Hippielämäni päättyi eräällä epäonnisella lsd-tripillä 70-luvun puolivälissä. Tämä selittää sisäisen (ja toisinaan myös ulkoisen) hippini myös tässä nykyisessä elämässäni.
  • 1800-luvun loppupuolella olen toiminut huorana Lontoossa. Tämä menneisyyteni selittää kiinnostukseni Viiltäjä-Jackiin, en tosin usko olleeni kukaan Viiltäjä-Jackin uhreista. Kuolin todennäköisesti kuppaan joskus vuosituhannen vaihteessa. Tämä selittää myös viehtymykseni tuon ajan Lontooseen ja kyseiseen kaupunkiin ylipäänsä sekä toisinaan hyvin porttomaisen luonteeni.
  • 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa olen ollut orjana puuvillapelloilla New Orleansissa Louisianassa. Orjuudesta huolimatta elin melko onnellisen elämän ja kuolin luonnollisesti vanhuuteen. En kuitenkaan ehtinyt ikinä Yhdysvaltain sisällissotaa enkä orjien vapautusta. Tämä elämä selittää rakkauteni Tuulen Viemään sekä, öh... puuvillaan?
  • Tässä välissä on pitkä pätkä, josta en tiedä mitään. Ehkä olen ollut sen ajan vessaharjana jossain tjsp. Kuitenkin hiukan ennen ajanlaskun alkua olen elänyt Egyptissä. Ehkä Kleopatran aikana 69-30 eaa. En kuitenkaan ole ollut Egyptin kuningatar enkä Julius Ceasarin rakastaja, vaan melko varmasti olen ollut kissa. Tämä selittää suunnattoman rakkauteni kissoihin.

Voisinkin haastaa kaikki muutkin kertomaan omista entisistä elämistään, jos tiedostatte sellaisia. Ja jättäkää se kiristävä pipo naulakkoon.






But I'm a creep, I'm a weirdo, what the hell am I doin' here, I don't belong here...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

:D Hulvaton! Erityisesti tuohon hippeyteen voin samaistua! Missäköhän sitä meikäläinen... mnnn... täytyypä mennä katsomaan unista vaikka.

SusuPetal kirjoitti...

Tämähän oli mielenkiintoista. 60-luvulla en kyllä voinut olla hippi, ellen sitten viettänyt kaksoiselämää, mutta kaksi muuta varmaa tietoa entisistä elämistäni minulla on. Pitääkin katsoa, miettiä ja ehkä kirjata.

Kissa en ole ainakaan ollut.

nona kirjoitti...

Olen ollut kasveja natusteleva brontosaurus nimeltä Alvar esihistoriallisena aikana.

Asuin Pompeijissa sen viimeisinä päivinä ja nautiskelin elämästä kaikella hedonistisella antaumuksella. Tulin tuhkatuksi elävältä.

Pimeällä keskiajalla olin alkemian salat taitava noita ja vaeltelin kujilla mustan kissan hahmossa.

Renessanssi oli minulle kulta-aikaa, olin suuri keksijä ja taiteilija, minulla oli merkittäviä tukijoita ja toteutin huikeita teoksia. Tai ainakin olin suuren taiteilijan kissa :)

Elegia kirjoitti...

Aika hurja(t) elämä(t) :D Olen pahoillani kaikesta, mitä olet joutunut kokemaan - olinhan sentään Jumala edellisissä elämissäni! Ja kuten neroille yleensä käy, niistä tulee hulluja ;D

Tiina kirjoitti...

Lepis, näitä on hauska, mutta yllättävän helppo keksiä. Hmm, miksiköhän... :D

SusuPetal, jännityksellä odotan jos kirjaat. Kaksoiselämä ei varmaan ole mahdollista kuitenkaan, sen epäonnisen kuoleman takia minäkin olen nyt tässä. :D

Nona, Alvar, ihana! :D Mäkin olen varmasti ollut joku dinosaurus aikanaan!
Hienoja elämiä sinulla ollut. :)

Elegia, ei ne niin kurjia. Hippinäkin minulla oli varsin hauskaa. Mutta jos sinä olet ollut jumala, niin sittenhän minä en usko sinuun! :O :D