generated by sloganizer.net

11. kesäkuuta 2009

Hold the wheel and drive

Vanhenin tänään taas vuodella (25) ja aamu alkoi pahoinvoinnin merkeissä. Minun piti mennä tenttiin tänään, johon tosin en ollut lukenut juuri ollenkaan, mutta vatsassa oli niin vellova tunne, että hetken meinasin jo olla menemättä. Vatsatauti, mikä ihana tekosyy... No, menin sitten kuitenkin, koska olo parani (nyt on ihan hyvä jo) ja proffa varta vasten oli pyytänyt ilmoittamaan mikäli jostain syystä en teekään kyseistä tenttiä. No mutta enpä sitä olisi tosin voinut ennustaakaan, jos olisin äkkiarvaamatta sairastunut. Tentti meni kyllä varmaan tosi huonosti, eli en usko pääseväni läpi, mutta en jaksa nyt kauheasti siitä välittääkään. Syy lukemattomuuten löytyi kyllä laiskuuden lisäksi myöskin Google Booksista. Tentin kotisivulla oli linkki kyseiseen paikkaan, joten luotin siihen että voin lukea kirjan sähköisessä muodossa. Vaan miten kävikään. Tekijänoikeuksien vuoksi Google Booksissa oli sensuroitu noin 2/3 kirjasta ellei enemmänkin. Tenti siinä nyt sitten kirja. (Tietysti sen ehkä olisi voinut lainata kirjastosta, mutta huomasin tilanteen ihan liian myöhään). Koska olen kuitenkin mestari selittämään asioita (kuten tämän kappaleen pituudesta voitte jo huomata), niin arkillisen verran kirjoitin täyttä soopaa. Melkein olisi hävettänyt palauttaa se paperi mikäli olisi jaksanut kiinnostaa.

Bussissa hämmennyin, kun sinne tuli yksi nuori mieshenkilö, ja nuorella tarkoitan nyt jotain itseni ikäistä (25). Tyypillä oli lenkkarit, vihreät farkut, sininen kauluspaita, läppärilaukku ja kaiken lisäksi huomasin, että hänellä oli vieläpä silmälasit ja aurinkolasit päällekkäin, siis kahdet sangat näkyi. Ensimmäinen reaktioni oli että wtf ja hetken päästä huomasin, että tyyppihän näyttikin todella hyvältä (ja tarkoitan tällä nyt pukeutumista sekä fyysistä olemusta). Tätä on nyt vaikea kuvailla, koska ette olleet näkemässä, mutta en yhäkään tiedä oliko tyypillä aivan mieletön tyylitaju vaiko ei mitään käsitystä siitä mitä oli päällensä laittanut. Tosin farkut taisivat olla jotkut Pepe Jeansit tai vastaavat, joka viittaisi suunnitelmallisuuteen. Joka tapauksessa, harvoin sitä jää katsomaan noin ristiriitaisen positiivisissa fiiliksissä jonkun miespuoleisen pukeutumista. En tosin kehdannut katsella kovin avoimesti, sillä meillä oli suora näköyhteys toisiimme ja ainoastaan toisella meistä oli aurinkolasit (silmälasien päällä). Nice.




Brandon Boyd ilman paitaa. Hyvää syntymäpäivää rakas minä itse!

13 kommenttia:

Brim kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää ja paljon onnea uudelle 25-vuotiaalle! :D

Tiina kirjoitti...

Kiitos, Brimpsukka!
Taidankin olla sua nuorempi tätä nykyä. ;D

Hanna kirjoitti...

Hyvää synttäriä!

Tiina kirjoitti...

Kiitos, Hanna. :)

Annette Sinclair kirjoitti...

Onnea onnea onnea! *ojentaa virtuaalikakun, joka on ihmeen kaupalla juuri sellainen kakku josta Tiina tykkää*

Tiina kirjoitti...

Kiitos, Muusikotar. Eikä se niin kovin ihmeen kauppakaan ole, tykkään melkein ihan mistä kakuista vaan. ;D

Mimmu kirjoitti...

Paljon onnea vaan! ♫♪♫

kervå kirjoitti...

jätkä on sekasin. onnea.

Susa kirjoitti...

Hyvaa syntymapaivaa Tiina!

Nuori Nainen kirjoitti...

Onneksi olkoon, myös aktiiviselta, mutta taustalla pysyvältä lukijalta!

Tiina kirjoitti...

Mimmu, kiitos! ♪♫♪

Kertsi, näinhän se tilanne saattaa olla. Kiitos. :D

Susa, kiitos paljon. :)

Nuori Nainen, kiitos sinne taustajoukoille myöskin. :)

Charlatan kirjoitti...

Paaaljon onnea! Mä en tiiä mistä noita hienoja nuotteja sais joten tyydyn tähän: <3

Riikkis kirjoitti...

Onnee!