Busseissa ja ratikoissa ainakin Helsingissä on alkanut Jumalaa tuskin on olemassa -kampanja. Tampereen busseissa en ole noita mainoksia nähnyt. Kampanjasta noussut kohu on jokseenkin huvittavaa, vaikkakin täysin ennalta-arvattavaa. Jos kirkko olisi päättänyt kampanjoida jumalaa busseissa, ei kukaan olisi kohahtanut asiasta yhtään. Kerta olemme jumalan lampaita kaikki eikä sitä sovi kyseenalaistaa. Lampaat kulkevat massan mukana ja hätääntyvät poikkeavista tilanteista.
Minä itse ymmärrän sellaisen abstraktin jumala-käsitteen. En siis usko sellaiseen, mutta ymmärrän jos joku muu uskoo. Tai tässä tapauksessa kyse on lähinnä käsitteistä ja niiden määrittelyistä. Saatan uskoa johonkin, jonka joku toinen mieltää jumalaksi ja minä itse en. Mutta en voi ymmärtää sitä, jos joku uskoo olevan olemassa jonkun konkreettisemman jumalan, joka leijuu jossain tuolla yläpuolellamme ja tekee päätökset puolestamme. Hyvä ja Rakastava Jumala. Loukkaan ja suututan tällä nyt varmaan jonkun, mutta koen sen jonkinlaisena pelkuruutena ja jopa hölmöytenä. Kun ei uskalla kohdata tosiasioita eikä ottaa vastuuta itse elämästään, täytyy uskoa, että on olemassa joku jolla on suurempi vastuu kaikesta. Ja jota täytyy nöyristellä, että saisi sitten lopussa jonkun palkinnon. Joidenkin tutkimusten mukaan usko tekee ihmisistä onnellisempia, mikä on oikeastaan aika loogista. Tietohan (ja tietoisuus) lisää tuskaa. Kun ymmärtää (tai uskoo, ihan miten vaan), että tämä kaikki tosiaan on meidän typerien ihmisten käsissä, niin siinä alkaa olla onnellisuus kaukana. Mutta sitä voisi pohtia tietysti myös, onko elämän tarkoitus sitten edes olla onnellinen. (Kursivoidut kohdat luin tänään eräältä uskovien nettisivulta johon en linkitä, koska heilläkin on politiikkana olla linkittämättä uskonnottomien nettisivuille).
Ihailen Tšekkiä, jossa 59 % väestöstä ei tunnusta mitään uskontoa. Suomessakin todennäköisesti yhtä suuri osa on pelkkiä tapakristittyjä. Sellaisia, joille uskonto ei oikeasti merkitse mitään tai jotka eivät välitä kyseenalaistaa sitä mitä meille on peruskoulussa opetettu totuutena. Mielestäni on todella kyseenalaista, että koulussa istutetaan hyvin nuoreen maaperään totuutena tarinoita siitä, että joku mies on kävellyt vetten päällä ja ruokkinut tuhansia ihmisiä viidellä leivällä ja kahdella kalalla, ja on noussut vieläpä kuolleistakin. Vaikka uskoisi mihin tahansa, niin ei kai kukaan järkevä aikuinen ihminen usko noita tarinoita? Lapsi ei ymmärrä, jos kyseessä onkin joku vertauskuvallinen kertomus. Lapsi käsittää, että näin on oikeasti tapahtunut, kun opettaja niin sanoo. Mielestäni kouluissa pitäisi tuon perinteisen uskonnon sijasta opettaa jonkinlaista kulttuuri- ja elämänkatsomustietoa. Kaikille lapsille siis, eikä vain niille, joiden vanhemmat sitä erikseen tahtovat. Ja valtio pitäisi erottaa kirkosta.
Pohjimmiltani olen sitä mieltä, että uskonnottomuuden tuputtaminen ei ole yhtään sen parempi ajatus kuin uskonnonkaan tuputtaminen. Suurin osa ihmisistä osaa ajatella ja rakentaa omat arvonsa sen perusteella. Ja ne loput, jotka eivät ajattele, saavat minun puolestani olla ajattelematta. Loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä mihin kukin uskoo.
10 kommenttia:
Jotensakin juuri näin.
Ihan toinen asia onkin sitten uskonnot kulttuurisina, poliittisina ja jopa taloudellisina tekijöinä...
Kyllä. Meinasin mainita tuossa siitä mikä osuus uskonnoilla on sotiin, tai ainakin sitä usein käytetään verukkeena niihin, mutta en sitten jaksanut.
Onhan uskonnoilla varmasti positiivisiakin seurauksia, ainakin kulttuurin suhteen, jos nyt mietitään kaikkia uskontoja eikä vain kristinuskoa.
Aamen!!!!
Viime aikoina olen itsekin kokenut järisyttävän herätyksen ja etenkin yrittänyt eräitä muitakin saada heräämään että todentotta: jokainen kantaa ihan yksin ja ITSE vastuun omista valinnoista, teoista tai tekemättäjättämisistään.
Se on niin helppo tosiaan kartella vastuuta, rohkeutta ja itsenäisyyttä kun voi helpommallakin päästä; keksimällä tekosyitä ja vierittämällä vastuuta milloin minkäkin keppihevosen kontolle... Ja takuullahan se usko tekee onnelliseksi. Ei tartte ehkä kohdata samalla tavalla kaikkia tunteitakaan, kun voi piiloutua sinne taivaanisän helmoihin... Puhumattakaan juurikin tuosta vastuusta. Jne.
Ärh.
Aamen, vittu, saatana ja perkele.
"joku vertauskuvallinen kertomus"
meitsi kävi koulua 70-luvulla ja näitä satuja vedettiin siellä ihan totena koko ajan.
Vähänkö ahistaa se aivopesu...
Aah, tämä aihe on pyörinyt minunkin päässäni, mutta nyt ei tartte siitä avautua omassa blogissa, kun sinä teit sen täällä pulestani.
Uskonnonvapaus tarkoittaa myös vapautta olla uskomatta. Yhtä hyvin ne Jeesus-mainokset voisivat loukata uskonnottomia. Hirveä älämölö taas noussut kärpäsen kakasta.
Kummastuttaa näiden närkästyneiden kuskien perustelut: En voi ajaa bussia, jossa tällainen mainos on, koska se on moraalini ja etiikkani vastaista. No hallelujaa! Kyllä ihmiset tietävät, ettei kuljettaja ole mikään mainoslähetti, joka edustaa milloin mitäkin tuotetta tai aatetta, joka kulkuneuvon kyljessä lukee.
Onneksi perustelut eivät menneet läpi. Muuten olisivat kuljettajat ym. poissa töistä milloin milläkin perusteella. Jos joku pitää vaikka McDonaldsia (tai lihamainontaa) epäeettisenä, niin hän voisi olla ajamatta kulkuneuvoa, jossa sitä mainostetaan (koska ”McDonald’s ei edusta arvomaailmaani”).
Että kyllä on taas mopedit karanneet käsistä ja lujaa.
Ja kyllä, valtio ja kirkko ehdottomasti erilleen! Itse en kuulu kirkkoon, mutta jos perustaisin yrityksen, se joutuisi maksamaan kirkollisveroa!!! Kauheaa pakkotuputusta!
Ps. En ole ateisti, vaikken kuulu kirkkoon. En vain koe tarvetta kuulua yhteisöön, jossa tapellaan sisäisesti milloin mistäkin tulkinnasta. Osa syrjii homoja, osa naisia jne. Miksi haluaisin kuulua sellaiseen yhteisöön?!
Oi, niin asiaa, asiaa. Kuulostaa ihan mun ajatuksilta!
Mie oon jossian vaiheessa ollu erittäin allerginen kaikelle uskontoon liittyvällekki koska Äitini on lestadiolainen ja sellanen on mustaki yritetty tehä aikanaan :S
Itse on koe olevani pelkuri, vaikka uskonkin Jumalaan. Elän täyttä elämää, uskallan kohdata tosiasiat ja ottaa vastuun omasta elämästäni. Näin uskallan väittää kommenttina siihen, miten sinä koet sen, että joku uskoo jumalaan.
Piiska, niin, kyllä sitä voi olla pelkuri monin tavoin. Uskoahan saa mihin haluaa, mutta kaikkea ei välttämättä tarvi hyväksyä siksi että se on "jumalan tahto", kuten joissain uskonnoissa esimerkiksi kielletään leikkaukset tms. koska jos sairastuu niin se on jumalan tahto.
Kervå, hyvin sanottu. Kyllä niitä meillekin 80-luvulla ihan totuuksina opetettiin, mutta nyttemmin joku voi tulla sanomaan, että tämähän on vain vertauskuvallista. Mutta aivopesuahan se justiinsa on.
Elegia, se on ihan hyvä, ettei sitä kuskien protestointia hyväksytty. Sehän olisi ihan naurettavaa. Syvästi uskovaiset ihmiset eivät todellakaan ole sen suvaitsevaisempia kuin ateistitkaan, ehkä jopa päinvastoin.
Tuo on itse asiassa kauhean vanhanaikainen juttu, että valtiolla olisi jotain tekemistä kirkon kanssa. Kyllä siitä olisi aika päästä eroon.
Noinen, sä olet sitten ollut kykeneväinen ajattelemaan omilla aivoillasi etkä ole mukisematta niellyt kaikkea. (En tarkoita että uskovaiset eivät ajattelisi aivoillaan, vaan sitä että pystyy kyseenalaistamaan sen mitä lapsena on kerrottu "totuutena").
Riikkis, kyllähän sä varmaan sen ymmärsit, etten tarkoittanut kaikkien jumalaan uskovien olevan pelkureita. Tuo pelkuruus tuli lähinnä siitä, kun yhdellä nettisivulla joku uskovainen sanoi että olisi kamalaa jos jumalaa ei olisi, koska sitten tämä kaikki olisi meidän typerien ihmisten hallinnassa. Ja sitä ettei uskalla kyseenalaistaa. Olen ihan varma, että sinä olet miettinyt näitä asioita ja muodostanut omat arvosi näiden perusteella. En siis väitä että ainoa oikea tapa olisi olla uskomatta jumalaan.
Itse asiassa minusta olisi todella mielenkiintoista joskus ihan tosissaan jutella jonkun uskovan kanssa siitä mikä on jumala ja raamatun todenperäisyydestä jne. Pelkään tosin aina loukkaavani omilla näkemyksilläni uskovaa ihmistä (mikä on aika outoa, koska minua taas ei uskovan näkemykset voisi loukata).
Jesh, ymmärsin pointtisi siinä mielessä, ettet tahdo loukata. Kauan mietin, kommentoinko, koska minkäänsortin jankkaamiseen minullakaan ei halua ole. Tartuin kuitenkin tuohon sun lauseeseen, koska se minua tökkäsi.
Keskustelu, perustellut mielipiteet ja näkemykset eivät ole pahasta, vaikka oltaisiin erikin mieltä.
Se, jos tässä niin kuin missä muussakin asiassa tahansa, ollaan umpimielisesti sitä mieltä, että "minä olen oikeassa, sinä väärässä enkä edes halua kuulla mitä mieltä sinä olet" ei johda yhtään mihinkään.
Toinen ajatuksenpoikanen vielä. Suomen evankelisluterilainen kirkon jäsenistö on hyvinkin monimuotoinen joukko. Itseäni tökkäisee välillä se, että jostain todetaan, että "kirkko tekee sitä ja tätä". Mikä se kirkko on? Ei kirkko-instituutio tee mitään, vaan sen jäsenet ja seurakunnat työntekijöineen ja vapaaehtoisine toimijoineen.
Kirkon sisälläkin ollaan montaa mieltä monesta asiasta. Saatikka jos laajennetaan piiriä pois meidän ev.lut kirkosta. Vaikka pysyttäisiin vielä kristillisten seurakuntien ja kirkkojen sisällä.
Juuri niin. Mä ehkä itse en laskisikaan itseäni ateistiksi vaan lähinnä agnostikoksi, eli "uskon vasta kun näen". ;D Näin ollen en todellakaan ole sitä mieltä, että minun mielipiteeni olisi totuus ja muut väärässä.
Ymmärrän esimerkiksi ihan hyvin sen, että vaikeassa elämäntilanteessa ihminen löytää jumalan ja pelastuu tämän avulla. Sehän on pelkästään hienoa, vaikka itse en uskoisikaan samoihin asioihin. Ja monesti käy ilmi, että kyse on enemmänkin määritelmistä kuin siitä että uskottaisiin eri asioihin. Ainut mikä minulle tuottaa ongelmia on sen sellaisen konkreettisemman jumalan olemassa olo tuolla jossain. Ja raamattu myös, sehän on ihmisten kirjoittama.
Ihan totta on se, että kirkko ei tee mitään vaan ne ihmiset. Ja ehkä ne onkin ne ihmiset joita kohtaan minulla on enemmän ongelmia kuin kirkkoa. :D
Meillä esimerkiksi rippipappi sanoi, että homoseksuaalisuus on sairaus. En voi hyväksyä tahoja, jotka ovat tuota mieltä. Vaikka kuulun kyllä kirkkoon.
Lähetä kommentti