generated by sloganizer.net

3. kesäkuuta 2009

Lasiseinä

Joskus vituttaa epäoikeudenmukaisuus niin, että tekisi mieli heittäytyä maahan ja päästää ilmoille pienet itkupotkuraivarit...

Näin tänään yhtä entistä työkaveria bussissa ja siinä matkan aikana jutskailtiin erinäisistä asioista. Minultahan meni se varma kesätyöpaikka alta tämän laman takia, kun ei voitu palkata ketään ulkopuolista. Minä olisin normaalitilanteessa lomittanut yhtä ihmistä kesän ajan ja osannut tehdä ne hommat vaikka unissani. Nyt tätä henkilöä hommattiin firman sisältä lomittamaan kaksi eri henkilöä, koska toinen osaa tehdä yhden osan hommista ja toinen jotenkuten ehkä toisen osan niistä hommista. Toinen lomittajista on nainen ja toinen mies. No, yllättäin, koska tämä mies joutuu omien hommiensa lisäksi tekemään myös muita hommia, eli juuri ne mitkä minä olisin voinut tehdä, onkin tälle miehelle nyt palkattu lomittaja firman ulkopuolelta. Sen sijaan, että oltaisiin palkattu yksi nainen (eli minut) ja kaikki olisivat tehneet niitä hommia mitkä osaavat, päätettiinkin sekottaa pakka oikein kunnolla ja palkata yksi mies, jolloin kukaan ei oikein kunnolla osaa niitä hommia mitä tekee kesällä. Toisin sanoen kyseinen firma ei säästänyt tässä kuviossa yhtään mitään, kuluja voisi arvella tulevan ehkä jopa tavallista enemmän. Kyseisessä firmassa useita vuosia työskennelleenä en mitenkään voi olla tekemättä tästä sukupuolikysymystä.

Kyllä, olen katkera.





Fuck you, fuck you very, very much... ♪♫

12 kommenttia:

sirenita kirjoitti...

No voi perkele! Tuollaista ne tekee nyt säästämisen nimissä muuallakin. Ottaa niin valtavasti päähän (sun puolesta ja muutenkin), että tekis melkein mieli sylkeä. Nyt ois lekalla töitä.

Sä sitten sait tämän videon tänne. :) Hyvä hyvä!

Tiina kirjoitti...

Toi biisi on niin loistava. :D

Joo, siis toisinaan ymmärtää niitä ihmisiä jotka ottaa oikeuden omiin käsiinä ja käy vähän mätkimässä tahoja. Eipä sillä, että niillä mitään velvollisuutta olisi mua palkata, mutta onhan toi nyt aika helvetin perseestä, että joku sitten palkataan kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Siinä firmassa ei taida olla laskentatoimi kunnossa kun noin älyttömiin toimenpiteisiin ryhdytään. Ettei vaan olis taas joku sukulaispoika käytössä... Koita jaksaa.

Biisi on mainio!

Tiina kirjoitti...

Siinä firmassa on miehet ja miesten hommat olleet aina tärkeitä, ja naiset korvattavissa eikä ne hommatkaan niin tärkeitä ole, että ihan sama kuka ne hoitaa vai hoitaako kukaan... Blaah, pitäköön tunkkinsa!

Biisi kyllä on mainio. :)

Elegia kirjoitti...

Joskus ihan pystähtyy ihmettelemään tuota "logiikkaa". Mistähän noita oikein sikiää?! Mutta biisi on hauska, toinen kerta jo soimassa :D

Maria kirjoitti...

No voi sun perkele.
Biisi on edelleen loistava, ja sopii omaankin mielentilaan nyt juuri. Suin kertomus ei saanut munkaan mieltä yhtänn aurinkoisemmaksi.

yllätystyttö kirjoitti...

Siis mikä torspoidioottien maihinnousu täällä on tapahtunut?

Siis siellä siun edellisten kesien työpaikassa, miun työpaikassa ja kaikkialla muualla?!?

MISTÄ NÄITÄ NUTIPÄITÄ SIKIÄÄ?

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko sinulle myös maksettu vähemmän kuin tälle mieslomittajalle?

Tiina kirjoitti...

Elegia, no niinpä. Ei ymmärrä. Mutta biisi kyllä pelastaa päivän kuin päivän. :)

Mymskä, älä muuta sano. Toi biisi kyllä sopii oikeastaan kaikkiin mielentiloihin. :D

Yllätystyttö, joidenkin sellaisten laman siivillä lentävien torspoidioottinen rantautuminen on kyllä käynyt.

Anonyymi, tuohon en kyllä osaa sanoa varmaksi mitään.

Charlatan kirjoitti...

Tollasessa toiminnassa ei ole mitään logiikkaa. Niin että tosiaankin hv sinne töihin! Mut nyt sulla on vapaampi kesä - ota ilo irti?!

Gata kirjoitti...

Biisi on mahti!!!!!!!!!!!!!!!

Hanna kirjoitti...

Tuo on kyllä niin perseestä. Tuli heti mieleen taannoinen työharjoitteluni. Viimeisenä päivänä puljun (metallihommia) pomo tuli sanomaan että eivät ota töihin koska olen nainen, ja "ollaan varmaan samaa mieltä että metallihommat ei sovi naisille". No miehän siitä riemastuin ja kerroinkin eriävän mielipiteeni asiasta. En vaan pysty millään ymmärtämään miten se mies sitten pystyy nostelemaan sitä tehtävää kappaletta ilman nosturia kevyimmän painaessa 800kg yhtään sen paremmin kuin nainenkaan. Ja olen aina luullut että sorvatessa lastua irroitetaan terällä, ei munalla. Ei voi käsittää että vielä nykyäänkin on noin keskiaikaisia ajatuksia joillain. Aina kun törmään tällaisiin tapauksiin, tuntuu että pää räjähtää.
Ja kyllä, biisi on mainio :)