generated by sloganizer.net

17. kesäkuuta 2009

Sounds of silence


Muistatteko, kun joskus kauan sitten valitin kylpyhuoneessani jatkuvasti kuuluvasta kohinasta? No ette varmaankaan muista, enkä jaksa etsiä sitä tekstiä. Kylppärissäni kuitenkin alkoi keväällä joskus yllättäin pitkäkestoinen kohina, soitin huoltomiehen sitä kuuntelemaan ja huoltomies kysyi minulta, että voisiko se olla ilmastointi. Olin hiukan sitä mieltä että ei voisi, mutta eipä ollut minun ongelmani enää siinä kohtaa, olin sentään ainakin ilmaissut huoleni tästä kohinasta.

Noh, meillä oli sitten tänään vesikaluston tarkastus huoltoyhtiön toimesta. Heräsin aamulla varhain pukeutumaan säädyllisesti ennen kuin ne karvaiset jäärät tunkeutuisivat tänne kotiini. Tyypit tulivat, selitin mitkä omista hanoistani vuotavat ja tyypit lähtivät jatkamaan muihin asuntoihin. Jonkin ajan päästä menin vessaan ja siinä istuessani kuulin miten se kohina ensin lyhyesti taukosi kahdesti. Sen jälkeen kuului hetken aikaa kilkan kalkan ja kas, kohina lakkasi! Kokonaan! Ah mikä hiljaisuus valtasi kylpyhuoneeni! Pystyin jälleen kuulemaan äänet pääni sisällä, mikä ilon päivä! Olin iloinen ja ennen kaikkea oikeassa! Kohina siis todellakin johtui jostain vesikalusteperäisestä ongelmasta eikä ilmastoinnista. In your faces, huoltomiehet! No ei vaan, hyvä että kohinan lähde saatiin korjattua, mistä se ikinä johtuikaan (minulle ei varmaan koskaan selviä, epäilen kyllä vuotavaa vessanpönttöä), koska selkeästi se metelin lisäksi kulutti vettä ihan turhaan.

Vedenkulutuksesta tuli muuten mieleeni. Eikö se tunnukin jotenkin hurjalta kun oikein rupeaa ajattelemaan, miten jossain päin maailmaa kaikille ei riitä puhdasta juomavettä ja me täällä peseydymme ja vedämme vessamme juomakelpoisella vedellä? Mutta ehkä en ala miettiä sitä nyt, lähti aivan sivuraiteille tämä juttu...



Postauksen kuva: Toothpaste For Dinner


Ps. Sain ne Spotify-tunnarit itselleni väsättyä, no thanks to you. ;) En saanut sitä kutsua keneltäkään enkä mistään, mutta huijasin hiukan olevani britti ja sain tunnarit luotua ilmaiseksi. Toivottavasti paha ei saa palkkaansa.

Pps. En nyt sitten kirjoittele todennäköisesti enää tällä viikolla, mutta eipä täällä varmaankaan olisi lukijoitakaan. Hyvää juhannusta kaikille! Varokaa hypotermiaa.

13 kommenttia:

Ilkka kirjoitti...

Minä muistan sen kohinajutun kyllä. Mukavat Jussit!

Mimmu kirjoitti...

Ne huoltomiehet oli ite aiheuttanu sen kohinan, että ne pääsis nyt jollain syyllä tutkaileen talon naiskantaa ;D

Alcinoe kirjoitti...

Hyvää juhannusta sinullekin!

Anonyymi kirjoitti...

No joo. Olisi hassua vetää kahdet vesiputket taloihin niin että toisissa kulkisi juomavesi ja toisissa pesuvesi.
Olisi vieläkin hassumpaa tuoda pelkkää pesuvettä taloihin. Olettaisin nimittäin puhdistuksen oleva ekologisempaa ja halvempaa näin keskitetysti ja varmaan putketkin (+veden laatu pidemmällä tähtäimellä) tykkäävät enemmän puhtaasta vedestä.
Ja kun ympärillä nyt sattuu olemaan jonkin verran makeaa vettä, niin sen käyttäminen ei kai voi lähtökohtaisesti olla väärin (olettaen kestävä ekologisuus jne)?
Vessanvetäminen taas.. no.. jaa.

Vastaavasti tuolla etelämmässä on aivan jumalattomasti auringonpaistetta. Eihän se ole sama asia, mutta kun pääsisi lätkimään aurinkopaneeleja ja -voimaloita...

Tiina kirjoitti...

Ilkka, hyvä muisti on. Kiitos, sulle kans. :)

Mimmu, o-ou, toivottavasti tää ei ollu niiden evil plan. :D

Alccis, kiitos ja sinulle kanssa. Vaikka johan taisin toivottaakin tuossa postauksessa. :D

Anonyymi, niin, mähän en mistään väärästä maininnut tuossa tekstissä, enhän? Kunhan vaan ajattelin asioita.
Aurinkopaneelit ja -voimalat voisi kyllä olla hyvä idea ihan missä päin vaan.

Ompero kirjoitti...

Kuuntelepas sitte vaikka siellä Spotifyssa bändiä nimeltä Cantata Sangui - niillä on kaksi basistia! - ja kerro, mitä tykkäät :)

Tiina kirjoitti...

Ompero, kiitti vinkistä, mäpä kuuntelen. :)
Oikein kaksi basistia, oho!

yllätystyttö kirjoitti...

Heip!

Hyvää juhannusta ja riemukasta kohina-vapaata kesää.. :)

Tiina kirjoitti...

Ylläri, kiitos! Kohinavapaus on kyllä hyvin vapauttavaa, vaikka en mä nyt toki kesää olisi kylppärissä viettänytkään. ;D

Ja Ompero, tuosta Cantata Sanguista. Kuuntelin. Kun bändi soittaa progressiivista ja goottihenkistä metallia (luin netistä), niin voin sanoa että proge = jees, goottihenkisyys = nou. Joten ei siis oikein ollut mun genreä se. Ehkä jollain laadukkaammilla kuulokkeilla se basso-osuus olisi tehnyt paremman vaikutuksen, tässä läppärissä on niin säälittävä äänentoisto.

Charlatan kirjoitti...

Mullakin on hämärä muistikuva tuosta kohinasta. Heh, nyt naurattaa tuo "en olis kesääni kylppärissä viettänytkään". No mikset? Nyt kun on rauhallistakin! =D

Onhan se tuhlausta että me vedetään pöntöstä alas niin puhdasta vettä. Kai sen jotenkin vois järjestää ettei tolleen haaskattais...

Vesi-insinööri kirjoitti...

Onhan se kauheaa kun esimerkiksi Päijänne-tunnelin kautta kuluttajille kulkeva vesi on noin 1 % Kymijoen virtaamasta. Siitä virtaamasta, joka valuu Suomenlahteen. Sitten kun se 99 % otetaan talteen ja kierrätetään, niin jatketaan keskustelua vesivessoista. Jookos.

Ompero kirjoitti...

Heh, saat anteeksi vaikkei Cantata oikein iskenytkään :-D Eihän siitäkään nyt mitään tulisi, jos kaikki tykkäis samasta musiikista... Sitä paitsi mulla saattaa tässä fanittamisessa olla muitakin kuin puhtaasti musiikillisia syitä - mikä ei tietenkään silti vähennä orkesterin hyvyyttä lainkaan - mutta ei siitä nyt sen enempää ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Kaksi basistia?
Ne on varmaan sitten todella hyvännäköisiä..?