generated by sloganizer.net

19. huhtikuuta 2010

Long overdue kirjameemi

Minh haastoi minut joskus sata vuotta sitten vastailemaan meemiin, joka käsitteli tällä kertaa kirjoja ja lukemista. Olen nyt flunssainen ja aivokuollut, joten löysin tämän keskeneräisenä blogini kätköistä.


1) Mikä kirja itketti?
- Okei, heti ekana hassu kysymys. Tai hassu vastaus. En muista ihan kauheasti itkeneeni kirjoja lukiessani, kuten en itke kovin helposti elokuvia katsoessanikaan. Itken, jos olen jossain itsesäälikieriskelyvaiheessa elämässäni. Muuten saa aika paljon yrittää, että liikutun kyyneliin saakka. Muistan kuitenkin yhden kirjan, jota lukiessani itkin. Muistan sen, koska tilanne oli jotenkin absurdi ja jokseenkin odottamaton. Kun lainasin kirjastosta Mötley Crüesta kertovan Dirt - Törkytehdas, en ihan välttämättä ajatellut sen olevan se kirja, joka saa minut itkemään. Mutta toisin vain kävi. Minusta se kohta Vince Neilin kuolevasta pienestä tyttärestä oli vaan niin surullinen, että nyyhkytin ihan täysillä lukiessani sitä.

2) Mikä kirja nauratti?
- Aika monetkin kirjat on naurattaneet, mutta ekana tulee mieleen Nick Hornbyn Poika (About a Boy). Muistan nauraneeni ääneen (yksikseni) lukiessani sitä. Poika on leffana oikein hyvä, mutta itse kirja on leffaakin parempi. Leffaa on tietysti tehty suurelle (amerikkalaiselle) yleisölle sopivammaksi ja siitä on jätetty Kurt Cobainin kuolemat ja sellaiset pois. Nick Hornby on yksi lempparikirjailijoistani.

3) Mikä oksetti?
- Niin paljon kuin Salvador Dalía arvostankin taiteilijana, niin Neron päiväkirja oli minulle vähän liikaa. Dalí on sanonut, että ainoa ero hänen ja hullun välillä on se, ettei hän ole hullu, mutta en tiedä olenko aivan vakuuttunut asiasta... Pääsin Neron päiväkirjassa siihen asti, kun Dalí muistaakseni siveli itseään jollain silliliemellä tai muulla ällöttävällä ja antoi kärpästen tulla pörräämään ympärilleen ja kuvaili kirjassa jotenkin melko seikkaperäisesti omia kuviteltuja suomujaan. Ehkä joskus voisin kokeilla lukea kyseisen kirjan uudestaan, jos pääsisin tuosta kohdasta yli tällä kertaa.

4) Mihin henkilöhahmoon samaistuit?
- Luin viime kesänä Laura Honkasalon kirjan Tyttökerho. Sain sen ilmaiseksi jostain, joten en odottanut ihan kauheita kirjalta. En nyt muista oliko se erityisen hyvä kirja, mutta jostain käsittämättömästä syystä samaistuin siihen kirjan päähenkilöön, Katriin. En oikein tiedä tai muista mistä se samaistuminen johtui, koska en kuitenkaan pitänyt sitä Katria yhtään samanlaisena kuin itseäni. Pitäisi lukea se kirja varmaan uudestaan, että muistaisin, mutta varmaan sillä oli jotain tekemistä sen rakkauselämän epäonnisuuden kanssa.

5) Minkä kirjan jätit kesken?
- Olen jättänyt kesken ihan älyttömän monia kirjoja. Victor Hugon Kurjat jätin kesken, koska en halunnut Jean Valjeanille käyvän huonosti. Patricia Cornwellin Murhamiehen muotokuvan jätin kesken, koska se meni pelottavuudessaan ylitse uskallukseni enkä pystynyt enää lukemaan siitä Viiltäjä-Jackin tekemästä viimeisestä ja kaikista karmivimmasta murhasta. Taru Sormusten Herrasta olen jättänyt kesken, koska en vaan jaksanut lukea sitä loppuun. Jätän myös kaikki huonot kirjat kesken, olen kovin huono pakottamaan itseni lukemaan loppuun jotain, mikä ei jaksa pitää mielenkiintoa yllä.

6) Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken?
- No, kuten edellisestä vastauksesta voi havaita, niin en juurikaan lue kirjoja loppuun mikäli ne eivät ole sen arvoisia. Tietysti on varmaan jokunen kirja, jonka loppuratkaisuun olen ollut pettynyt, mutta en nyt osaa nimetä yhtään. Enkä nyt silti olisi toivonut, että en olisi lukenut sitä loppuun, vaikka olisinkin tahtonut sen päättyvän toisin.

7) Minkä kirjan luit uudestaan?
- No ainakin sen aiemmin mainitun Nick Hornbyn Pojan olen lukenut pari kertaa ja muistaakseni myös Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla. Saattaahan noita joitain muitakin olla, mutta en nyt muista. Niin joo, Nikke ja nenä on tullut myöskin luettua pari kertaa.

8) Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi?
- Se oli joku semmoinen seksiopas, joka tuli ihan vahingossa ja pyytämättä jostain kirjakerhosta. Tai jos ihan suoraan saan sanoa, niin lukenut sitä kokonaan, koska se oli niin typerä. En nyt muista sen nimeä. Kirjoittaja oli joku, jolla oli ollut televisiossakin jotain typeriä seksiopastusohjelmia. Tai varmasti ihan kivoja ja tarpeellisia. Ei kun joo, tämähän se olikin. No, myönsin nyt sitten kuitenkin.

9) Mitä kirjaa suosittelet?
- Tällä hetkellä suosittelen William S. Burroughsin kirjoja Hämy sekä Kissa sisälläni, koska olen lukenut ne viimemmäksi ja tykkäsin niistä. Jälkimmäistä suositteli joku täällä blogissani, kiitos siitä. Kumpikin on ihan tosi ohut kirja, joten varsin sopivaa luettavaa aivokuolleellekin.

10) Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä?
- En minkään kai erityisesti. Olen ylpeä, että uskalsin jättää Paulo Coelhon Alkemistin kesken heti alussa, vaikka se onkin niitä kirjoja jotka kuuluu lukea. Tunsin itseni luopioksi enkä uskaltanut sanoa kenellekään, etten saanut luettua sitä alkua pidemmälle. Sittemmin olen tavannut muitakin, joiden mielestä se kirja on ihan täyttä paskaa. Mutta niin, palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, en lue kirjoja siksi että voisin kehuskella niiden lukemisella. Muuten olisin lukenut raamatun ja Kalevalan ja kaikki muut merkkiteokset. Tai no joo. On minulla pari tuommoista ihan tajuttoman paksua Cisco Verkkoakatemia -opusta tuolla hyllyssä. Niiden lukemisesta varmaan voi jo vähän ollakin ylpeä.


Ja sitten lopuksi voisin vielä kysyä hyviä vinkkejä kurkkukivun poistamiseen? Siis sellaisia vinkkejä, jotka auttavat heti eikä joskus viikon päästä.

14 kommenttia:

Alcinoe kirjoitti...

Strepsils. Enempää en nyt puhu kun toi Alkemisti tuli juuri väliimme.

Tiina kirjoitti...

Voi ei! Meniks meillä nyt bänks?
Mutta ehkä voidaan laittaa se sen piikkiin, että mä en vaan ole niin henkinen olento, että olisin tajunnut sen...

Annikki kirjoitti...

Bafucin.

Voin olla väleissä ainakin sen aikaa, kun Alcinoe ei ole, koska meitä yhdistää nyt tämä Alkemistin inho-osasto.

Tiina kirjoitti...

Oon syönyt Bafucineja, mutta ei ne oikein auta. Paitsi että nyt justiinsa kurkku ei tunnu kylläkään niin kovin kipeältä.

Kiva, että jompi kumpi teistä on sitten aina mun kaa väleissä. ;)

Maria kirjoitti...

Minullakin on jäänyt kesken sekä Coelhot (olen yrittänyt useampaa, mutta ei vaan pysty) että Sormusten herra. Olen niin tylsä ihminen, että oikein mikään scifi- tai fantasiajuttu ei oikein suju. Paitsi Linnunrata, mutta eihän se ihan olekaan sellainen... Mutta siis sormusten herraan en vaan päässyt imuun, vaikka se onkin kuulemma tosi hieno ja kaikkea.

Nikke-kirjat olen lukenut pentuna varmaan kymmeniä kertoja, ne olivat ihan parasta! Niitä lukiessani olen kikattanut ääneen, samoin kuin niitä, joissa oli se Bertram (apua, en ole voinut unohtaa niiden kirjojen nimeä!) :)

anu kirjoitti...

Strepsilsiä suosittelisin minäkin, ja inkivääriteetä. Siis sellaista että viipaloit tuoretta inkivääriä ja kaadat kiehuvaa vettä päälle. Ja hunajaa mausteeksi. Ite lipitän tuota aina kun on kurkku kipeä, ja musta se saa kurkun tuntumaan paremmalta, tehokkaammin kuin muut kuumat juomat. Inkiväärissä on joku taika.

anu kirjoitti...

Mulla muuten ehkä yks tuskaisimmista lukukokemuksista (joka jäi kesken) oli Don Quijote. :P Musta se oli ihan kamalaa itseään toistavaa tylsää sheisseä, enkä jaksa uskoa että se olisi jonkun mielestä OIKEASTI hyvä (eikä vaan siksi kun se on klassikko ja silleen).

Anonyymi kirjoitti...

Bafucinit auttaa koska niissä on puudutusainetta..

Oletko kokeillut ihan vaan Mynthoneita? Kurkkuhan on enimmäkseen kipeä silloin, kun se pääsee kuivumaan, jolloin mikä tahansa sylkeä erittävä auttaa.

TK kirjoitti...

Suolavedellä kurlaaminen. Teelusikallinen suolaa lasilliseen vettä (ei siis päinvastoin), sekoitetaan hyvin ja kurlataan muutama kerta päivässä.

Alcinoe kirjoitti...

Nyt alkoi sitten tämä Annikin mukaantulo Alkemisti-osastoon sen verran hämmentää pakkaa, että päätinkin henkisesti kasvaa siksi isoksi ihmiseksi, joka fyysisesti olen. Että ollaan sitten väleissä.

aliisa kirjoitti...

Mulla auttaa lusikallinen raakaa hunajaa. Eikä mihinkään teehen missä kuumuus tappaa siitä kaikki hyvät ominaisuudet. Suoraan suuhun vain. Ja turha yökkäillä, se on muutenki terveellistä.

-Anne- kirjoitti...

Minäkin intoudun kommentoimaan tuota Alkemistia: Luin sen kyllä loppuun, mutta olin hieman hämmentynyt ja ihmettelin että miksi sitä on niin kovasti kehuttu. Taisi mennä minun hilseeni yli.

Yksi tuttavani väittää että tuoreen inkiväärin imeskely auttaa kurkkukipuun, itse en ole vielä testannut...

Jaska kirjoitti...

Kiitos Dali-vinkistä! :)

Burroughsilta voi suositella myös Alastonta lounasta. Niitä sen viimeisimpiä (esim. Cities of red light, Western lands) ei ehkä niinkään - punainen lanka hukkuu niissä vähän turhan tiuhaan.

Bafucinia en muuten suosittelisi jos on todella paha kurkkukipu, sillä jos esim nieleminen sattuu, niin bafucin vaan lisää nielemisen tarvetta, muttei poista kipua mihinkään.

Tiina kirjoitti...

Mymskä, mulla on vähän sama juttu fantasian ja semmoisten kanssa, että ei vaan taivu. Vaikka miten yrittäisi. Ei kai sillä ole mitään tekemistä tylsyyden kanssa... ;D
Bertramia en nyt kyllä hiffaa.

Seeds, inkivääristä olen kuullut paljon kaikkea hyvää. Se taitaa olla aika ihme... juures vai mikä se on(?), kun auttaa melkein mihin vaivaan tahansa. En kuitenkaan ole päässyt toteutuksen asteelle inkiväärissä. Ei ole lempimakujani.
En siis yritä lukea Don Quijotea koskaan. :D

Anonyymi, inhoan kaikkia Mynthoneita ja vastaavia. Sitä paitsi ne aivastuttavat minua, joten se vaan lisää niistämisen määrää. :/

TK, kokeilin suolavedellä kurlaamista pari kertaa, mutta se ei auttanut ainakaan riittävän nopeasti, joten en jaksanut.

Alcinoe ♥

Aino, kuulostaa jännältä. En päässyt kokeilemaan, kun ei sattunut olemaan hunajaa kotona.

Anne, Alkemisti taitaa jakaa kansan aikalailla kahtia. Toiset tykkää tosi paljon ja toiset ei tajua ollenkaan.

Jaska, olepa hyvä. :)
Imeskelin Bafucinia tuossa, kun kurkku vielä oli kipeä, nyt se onneksi on jo parantunut. Niin no, kyllä se ehkä jossain määrin auttoi, hetkeksi. Ei onneksi pahentanutkaan, kurkku ei tainnut olla niin kipeä.