generated by sloganizer.net

14. lokakuuta 2012

Once upon a time there was a boy who wanted to fly

Zepalasta lainasin (ja palautan vähän käytettynä) tämmöisen välitilinpäätöksen elämästä. Paitsi että enhän minä muista mitä minäkin vuonna on tapahtunut.

No, katsotaanpas.

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002:
1. Opiskelin ammattikorkeassa tietojenkäsittelyä.
2. Asuin toista vuotta silloisessa asunnossani kaukaisessa Tampereen lähiössä.
3. Olin vielä nuori.

Viisi vuotta sitten, vuonna 2007:
1. Aloin blogata.
2. Löysin suurella intohimolla monia entisiä nuoruuden lempibändejä sekä ihan uusiakin hienoja, hienoja yhtyeitä.
3. Asuin yhä samassa lähiössä.

Kolme vuotta sitten, vuonna 2009:
1. Muutin tähän, missä nyt asun. Muutto oli ja on parasta, mitä minulle on tapahtunut viimeiseen kymmeneen vuoteen.
2. Kävin Prahassa.
3. Ihastuin ihan väärään tyyppiin ja menetin arviointikykyni hetkeksi.

Vuosi sitten, vuonna 2011:
1. Lopetin työskentelemästä yhdessä projektissa, jonka muistot saavat vitutuskäyräni yhäkin nousemaan punaiselle.
2. Vuosi on täynnä mustia aukkoja muistissani. En esimerkiksi muista, että juhannusta olisi ollut ollenkaan eikä syy edes ole alkoholissa.
3. Äiti kuoli.

Tähän asti tänä vuonna:
1. Aloitin elämäntaparemontin
2. Olen äärimmäisen pettynyt olemattomaan kesään ja entistäkin ahdistuneempi tulevasta talvesta.
3. Kävin Roomassa.

Eilen:
1. Söin chilisuklaajäätelöä. Samaan aikaan kylmää ja silti niin polttavaa!
2. Tapasin blogihahmot Ohari, DorianK ja Puhalluskukkatyttö sekä Ton (Oharin siippa).
3. Söin, join, puhuin, nauroin ja saatoin jopa vähän humaltua.

Tänään:
1. Nukuin pitkään.
2. Meinasin mennä hierojalle, mutta meillä oli eri käsitys kellonajasta. Saavuin paikalle siis puoli tuntia myöhässä.
3. Seuraan netistä livelähetystä, kun joku hurjapää aikoo hypätä 36 km:n korkeudesta stratosfääristä ja rikoa äänivallin pudotessaan. Ihan sairasta, toivottavasti tyyppi säilyy hengissä. (En välttämättä halua todistaa kenenkään livekuolemaa).

Huomenna:
1. Menen uudestaan hierojalle, paremmalla menestyksellä, jos tällä kertaa osuttaisiin samaan aikaan paikalle.
2. Menen mahdollisesti myös pumppitunnille, mikäli lihakseni ovat hierojan jälkeen (ei heti, vaan vasta viisi tuntia myöhemmin) samaa mieltä asiasta.
3. Syön joko avokadon tai mangon.

Ensi vuonna:
1. Olen toivottavasti (vieläkin) paremmassa kunnossa kuin tänä vuonna.
2. Yritän saada jonkinlaisen suunnan elämälleni. Mahdollisesti gradun valmiiksi tai työpaikan. (Jälkimmäinen toki saa tulla jo tänä vuonnakin).
3. Olen taas yhden vuoden lähempänä keski-ikää.

12 kommenttia:

gata kirjoitti...

Mulla on kans vaivalloisesti alkanut elämäntaparemontti. Nyt mennään rytmillä 3-4 päivää viikosta hyvin, loput päin peetä. Mut se on parempi kuin ei mitään! Sun esimerkki on ollut ainakin mulle tosi kannustava, vaikka tiedän ihan hyvin, ettei sulla ole ollut mikään tarkoitus tai tarve tsempparina toimia. Jotenkin kuitenkin sun inhimillinen, nöyrä ja samalla tosi päättäväinen meininki on ollu hirveen kivaa luettavaa - vasitenkin, kun elämässäsi ei ole ollut mitenkään helppoa nyt. Ehkä mä saan ton moodin myös päälle vielä!

Tiina kirjoitti...

Jotenkin, hmm... liikkistä, että joku pitää mua kannustavana esimerkkinä. Jotenkin itsestä tuntuu, että oon kaikkea muuta. :D Eteneminen on niin törkeän hidasta (omasta mielestä), että jotenkin siihen ei koko aikaa jaksa uskoakaan, vaikka kyllähän se tapahtuu koko ajan. Pikkuhiljaa...

Vähän kyllä ihmettelen, että miksei tätä moodia ole voinut saada päälle jo kymmenen vuotta sitten. Miksi vasta nyt? Jos olis elämäntaparempannut jo vaikka 8 vuotta sitten, niin nyt olisi jo ihan kuosissa, toivon mukaan.

Tsemppiä sulle hurjasti elämäntaparemonttiin! 3-4 hyvää päivää viikossakin on paljon enemmän kuin ei yhtään. :)

Ana kirjoitti...

Kiva kun meemi kelpas! Mutta hei, voi ku harmittaa - siel on taas tapailtu mukavalla porukalla ja määmäää olisin kans tommosta halunnut... :/ NYYYH.

Tiina kirjoitti...

Niin. :( Toi yksi oli täällä päin ihan muista syistä, niin nähtiin siinä samalla eikä tullut mieleen pyydellä muita mukaan. Vaikka äkkiäkös sä olisit junalla päräyttänyt tänne. MUTTA! Meillä on suunnitelmia! Stay tuned... ;)

Matkatar kirjoitti...

Tosi mielenkiintoinen läpileikkaus! vois kopsata idean itsellekin :)

Tiina kirjoitti...

Kopsaahan! Ja tulen samalla tutustumaan blogiisi. :)

Annikki kirjoitti...

Voisiko sitä ajatella vaikka jotakin aurinkoista lomaa jonnekin talvella tai keväällä? Minä aina vähän haaveilen lomista, mutta ei minulla vielä ole varaa minnekään. Koulukaverit pyyhältävät tasaisin väliajoin aina Italiaan, Espanjaan, kaukomaille ja ihan minne vaan. Perhanan kultamunahanhet.

Ana kirjoitti...

ok. Suunnitelkaa mulle sit jossain muualla ku Facebuukissa :)

Ana kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiina kirjoitti...

Annikki, voi kun voisikin, mutta ei oo rahhoo. Rooman reissun oli tarkoitus korvata kehno kesä, ja korvasihan se osittain, mutta se oli vähän sama kuin Suomen kesä: lyhyt ja lopun aikaa satoi.

Zepa, sekin on osa suunnitelmaa. :D

Ohari kirjoitti...

Mää pöllin tämän. En tiä koska julkaisen, mutta jemmassa on :-)

Oli kivaa nähdä, ja jos kellä nyt on siellä mieli, että kun ei mitään etukäteen puhuttu, niin tämä nyt ei oikeastaan ollut blogitapaaminen. Blogitapaaminen sen sijaan on tämä!

(Sortsen mainostus :-)

Tiina kirjoitti...

Joo ei. Minähän se taisin olla, joka neronleimasin siinä about kahden siiderin jälkeen, että hei meillähän on blogitapaaminen!

Mainostus on sallittua, kerta mainostin itsekin jo tuossa tuoreimmassa tekstissäni. :)