10. maaliskuuta 2013

10. i want...

Mää tahon, että mun kärpäsloukku herää talviuniltaan!


Otin siis tänään Bärtilin pois talvilevolta. Jos muistatte Bärtilin viime kesän tolan, niin tällä kertaa huolestuttaa oikeasti, ettei se tuosta enää herää. Aiempina keväinä se on yleensä jo morjestanut minua pakastepurkistaan, mutta nyt ei merkkiäkään. No, odotellaan...

Olen lukenut hoito- ja elvytysohjeita, mutta eipä tuolle kauheasti voi mitään tehdä. Ennen kuin kaikki hyväntahtoiset "kärpäsloukuista en tiedä mitään, mutta anopinkieli minulla on joskus ollut" -tyypit tulevat antamaan hyvää tarkoittavia neuvojaan, niin kärpäsloukun lannoittaminen on ehdottomasti kielletty. Ainoa lannoitustapa on ne hyönteiset, mutta täällä kaupungin keskustassa ei juurikaan ole kärpäsiä tarjolla ja viime kesänä Bärtilin loukut olivat myös sitä myöten heikossa jamassa, ettei niihin olisi kärpänen päässyt vaikka olisi halunnutkin.

Myöskään isompaan purkkiin vaihtaminen ei ole tarpeellista. Multaa ei kannata vaihtaa ennen kuin loukku on hieman kasvanut, ettei se stressaannu liikaa. Sammaleesta taas ollaan eri mieltä, toisten mielestä se on ihan ok ja toisten ei. Minä en kuitenkaan tuota sammalta ole tuohon purkkiin laittanut, vaan sammal on tullut vuosien saatossa. Kesemmällä voisin yrittää istuttaa Bärtilin uuteen kasvualustaan, mutta jos se ei tuosta herää, niin turha kai mitään peliliikkeitä on enää tehdä. Sitten voin kävellä kukkakauppaan ostamaan uuden. Tai ehkä en, sillä kuten sanottua, nykyisessä asuinsijassani ei juurikaan riitä ravintoa kärpäsloukulle. Ellen sitten lähde ulos pyydystämään kärpäsiä ja tuo niitä elävänä loukulle. Kuulostaa palalta kakkua.

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta!

5 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Go, Bärtil, go!

Tiina kirjoitti...

*pom-ponien huiskuttelua*

- S - kirjoitti...

Voi Bärtil... :-/
Pidetään kuitenkin peukkuja vielä. Tosin se viime kesän heikko olemus ei luvannut kovin hyvää...

Tiina kirjoitti...

Jospa se piti vaan välivuoden. ;)

Hanna kirjoitti...

Tsemppiä Bärtilille. Kärpäsiä kasvatin joskus meidän sammakoille, pilkkitoukkia vaan ostamaan ja purkki jääkaappiin. Sieltä sitten tarpeen mukaan toukka tai toinenkin lämpimään paikkaan ja pim, kohta on kärpänen ruuaksi.