5. maaliskuuta 2013

I'm countin' the cattle: 1, 2, 3, 4, 5...

Melkoista jonottelua ja odottelua tämä elämä.

Minun pitäisi hakea poliisilaitokselta jonkinlainen virallinen todistus henkilöllisyydestäni, koska sekä henkkarini että passini menevät pois voimasta parin viikon päästä. Koska olen vetkuttelun mestari (koska ennen henkkareiden hakemista pitäisi mennä passikuvaan ja ennen passikuvaa pitäisi käydä kampaajalla jne.), sain vasta tänään aikaiseksi alkaa varata aikaa poliisin lupapalvelusta. Lo and behold, eihän siellä olekaan vapaita aikoja ennen kuin viikolla 12, jolloin en yksinkertaisesti pysty menemään, koska olen töissä. Joudun siis tällä tai seuraavalla viikolla menemään poliisilaitokselle jonottamaan, niin kuin muutkin luuserit, jotka eivät ole ajoissa tajunneet varata aikaa itselleen netistä. Kunhan nyt ensin saan käytyä siellä passikuvassa.

Tampereella vaihtuu bussikortit uusiin ja tässä nyt on ollut varmaan pari-kolme vuotta aikaa vaihtaa vanha kortti sellaiseen uuteen hienoon matkakorttiin. Arvatkaa olenko vaihtanut? Aaaaivan, en ole. Nyt aikaa kortinvaihtoon onkin yllättäin enää muutama viikko ja liikennelaitoksen palvelupisteessä järjettömät ruuhkat. Sekaan on mentävä jonain aamuna mahdollisimman pian. Bussikorttia tarvisen kuitenkin aktiivisesti parin viikon päästä (ne työt).

Eilen sain pankilta oudon kirjeen, jolle en keksinyt mitään järkevää selitystä. Nordean asiakaspalvelulle on annettava pisteet siitä, että se on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa. Siispä sinne soittelemaan. En tahtoisi olla naissovinisti, mutta sain keskustella puhelimessa kahden eri miespuolisen pankkivirkailijan kanssa. Molemmat olivat aivan yhtä kuutamolla. Aloin olla kohtuullisen kireä ja huokailla kovaäänisesti puhelimessa, kun hommaan ei tuntunut tulevan mitään järkeä. Joku oli pankissa säätänyt asiaa, jonka juuri joulukuussa olin mielestäni kertaalleen selvittänyt, ja nyt jouduin käytännössä vääntämään samasta asiasta uudestaan. Virkailija ei keksinyt syytä tapahtuneelle eikä muka voinut myöskään korjata sitä. Eihän se hänen vikansa ollut, mutta jouduin silti hieman tylyttämään puhelimessa. Olin jo viittä vaille valmis luovuttamaan, kun touhu tuntui niin epätoivoiselta, kunnes virkailija päätti vielä konsultoida kollegaansa, varmaan jotain naista, ja lo and behold again, asia järjestyi käden käänteessä. Lopulta asiakaspalvelija pahoitteli pitkää odotustani ja heidän mokaansa sekä lupasi korvata puhelinkuluja 5 euron edestä pankkitililleni. Puhelu kesti 33 minuuttia.

Viikko sitten kävin verikokeissa ja samalla varasin puhelinajan lääkärille, jotta hän voi sitten kertoa tuloksista sekä mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Sain puhelinajan huomiselle. Lääkäri soittaa minulle kahdeksan ja kolmen välillä. Kohtuullisen kokoinen aikahaarukka, etten sanoisi. Onneksi voin olla kotona päivystämässä puhelimen ääressä koko päivän. Vaikka tokihan tuo matkapuhelin kulkee mukana, siksihän se on matkapuhelin, mutta esimerkiksi suihkussa en uskalla aamulla käydä, koska lääkäri aivan varmasti soittaa juuri sillä välin. 

Kyllä välillä tekisi mieli syrjäytyä ja ruveta elämään ilman mitään siteitä tähän yhteiskuntaan.

3 kommenttia:

Kimmeli kirjoitti...

Auts...tälläselle huonohermoiselle huonolle jonottajalle, ihan painajaismaista. Minulla kun palaa hihat jo kun kuulen sen, että kaikki asiakaspalvelijat ovat juuri nyt varattuja...

Kirsikka kirjoitti...

Mikään ei ole elämässä raivostuttavampaa kuin joutua soittamaan ylipäänsä mihinkään asiakaspalveluun. Tai jos on, niin en tahdo kokea sitä.

Tiina kirjoitti...

Kimmeli, tuolla Nordean asiakaspalvelussa oli se hyvä puoli, ettei paljoa tarvinut jonottaa, mutta muuten se asian selvittely sitten kesti ja kesti ja kesti...

Kirsikka, no eipä kyllä ole. Varsinkin jos itsellä ei edes olisi erityisesti mitään tarvetta, mutta toiset säätää niin, että on pakko alkaa selvittää. Tai jos netti ei toimi. Elisan asiakaspalvelu on tullut kohtuullisen tutuksi!