generated by sloganizer.net

28. syyskuuta 2008

Ja pitääkö taas olla sunnuntai?


Olen onnistunut addiktoimaan itseni Gilmoren tyttöihin viime päivinä. Tai eihän tämä sinällään ole mikään uusi ilmiö, mutta aloitin tuossa joku aika sitten katselemaan sarjaa alusta dvd:ltä ja nyt aina sopivan hetken koittaessa minun on pakko katsoa jakso tai pari sitä. Olen nyt toisen tuotantokauden alussa jo menossa. Harmikseni huomasin, että tuo yksi levy on naarmuuntunut vähän. Levyt olivat myös epäjärjestyksessä (siis järkyttävää, ei numerojärjestyksessä!!!), joten syyttävä sormeni osoittaa erästä tahoa, jolla tuo on ollut viimemmäksi lainassa... No, en viitsi tästä kuitenkaan vetää mitään massiivisia herneitä nenääni, koska kukaan ei varmastikaan ole tahallaan pidellyt tuota huonosti. Otti vaan vähän päähän, kun levy pari kertaa pysähtyi ja sitten pomppasi jonnekin ihan toiseen kohtaan. Toivottavasti tuo on ainut naarmuuntunut levy.

Sain tänään jonkun omituisen energiapuuskan ja rupesin siivoamaan. Ette ehkä usko, mutta näinkin pienessä luukussa on aivan uskomattoman paljon siivottavaa. Tai siis... Ainakin jos siellä sattuu asumaan sellainen sottapytty kuin minä. Sen lisäksi sulatin jääkaapin pakastelokeron. Se oli täynnä sinistä jäätä. Kyllä, se oli ihan oikeasti sinistä. Harmi, etten tajunnu ottaa kuvaa. Minulla on ollut jääkaapin pakastelokerossa sellainen kylmäkääre, jonka sisällä on sinistä geeliä. No nythän siihen kääreeseen oli tullut reikä ja se geeli oli jotenkin itsellään ryöminyt sen kääreen sisältä ympäri lokeroa. Ostin eilen apteekista uuden reiättömän kylmäkääreen.

Kävin eilen muutenkin vähän ostoksilla. Ostin itselleni vaaleanpunaisen pienen pyyhkeen, vaaleanpunaisen juomapullon (Adidas) ja urheilupöksyt (ei vaaleanpunaiset vaan mustat). Sitten kun vielä saisi raahattua laiskan perseensä sinne kuntosalille. Ostin nuo pöksyt Seppälästä ja siinä kassajonossa nenääni alkoi kutittaa aivan hirveästi. Aivastin ehkä kolme kertaa ja kun tuli vuoroni maksaa ostokseni, kassantäti sanoi ensimmäiseksi "terveydeksi". Se oli aika hauskaa. Tuo taisi olla ensimmäinen kerta kun minulle ikinä kukaan täysin vieras ihminen toivottaa terveyttä aivastelun vuoksi. Ostin myös ostosreissullani tällaista, mistä kukaan ei ole vielä arvannut mitä tuo on. Hahaa. Jännitys tiivistyy.

Nyt voisi taas katsella vaikka yhden jakson Gilmoren tyttöjä. Seuraavassa jaksossa Jess saapuu Stars Hollowhin... Stars Hollowiin... Miten ikinä tuo pitääkään taivuttaa. No saapuu kuitenkin. Jeah.


Ps. Tänään on muuten Tampereen Päivä. Jos satutte olemaan täällä päin, niin vinkkinä, että aika moniin paikkoihin pääsee tänään ilmaiseksi sisälle ja on myös kaikenlaista ohjelmaa. Ja myös useat kaupat ovat auki. Tampere täyttää 229 vuotta tänä vuonna. Onnea!

7 kommenttia:

Lin kirjoitti...

Just eilen mietin, että olis kiva katsoa tuo sarja alusta. En ole tainnut koskaan edes nähdä niitä alkupään jaksoja. Mutta toisaalta, kaikki jaksot ilman Jessiä ovatkin aika turhia. :P

Tiina kirjoitti...

Näin on. Kannattaa aloittaa suoraan toisen tuotantokauden viidennestä jaksosta. :D

Maria kirjoitti...

Minä toivotan useinkin terveyttä tuntemattomille ihmisille, kun aivastelevat. Viimeksi kai eräälle silläsilmälläkatsotulle.

Tiina kirjoitti...

Se on mukavaa. Minun päivääni se ainakin piristi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Pah, kylla ne alkupaankin jaksot pitaa nahda, vaikka sarja kylla paranee eteenpain mentaessa...

Ja se on kai "Hollowiin".

anu kirjoitti...

"Tällainen" näyttää ihan joltain intiaanisokerilta, mutta on kumman pienessä pussissa...

Anonyymi kirjoitti...

Tuo sarja on silkkaa parhautta.
Über ihanuutta.

Mie aloitin sen taas elokuun lopussa alusta ja nyt mennään 3. kauden puolessa välissä.
Hyvää mieltä dvd:llä. :)