generated by sloganizer.net

24. syyskuuta 2008

Laiska, tyhmä ja saamaton

"Nauru on tärkeä asia kahden ihmisen suhteessa.
Ja itku. Ikävystyminen alkaa jos toinen puuttuu."

~ Simone Signorent ~


Ja sitten seuraa kaiken kattavaa raporttia terveydentilastani...

Sain tänään kuulla verikokeiden tuloksista. Kilpirauhasen arvo oli aivan normaali, kuten osasin odottaakin heidän sanovan, hemoglobiini oli ok, mutta valkosolut olivat hieman koholla. Siihen kai voi olla syynä melkein mikä tahansa, eikä se ole kovin huolestuttavaa. Menen kuitenkin joku päivä uuteen verikokeeseen, jossa tsekataan nuo valkosolut. Tuo kilpparihomma jäi kyllä arveluttamaan minua. Jos nyt en ihan väärin muista, niin se terveydenhoitaja sanoi sen S-TSH -näytteen arvon olevan 4,5. Jossain nettisivuilla sanotaan, että normaali arvo on 0,2-4,5, jossain toisaalla 0,4-4, joku sanoo että yläraja olisi nykyään laskettu jopa 2,5:een ja joku on saanut lääkityksen, kun arvo on ollut 3,1. Eli hiukkasen sekavaa, etten sanoisi. En mitenkään välttämättä halua sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta jotenkin ottaa pattiin nyt. En tiedä mitä sitä nyt tekisi, lähtisikö yksityiselle vaatimaan oikeutta (no yths on yksityinen, mutta se on kuitenkin yths eikä mikään "oikea lääkäri") vai tyytyisikö tähän tulokseen. Noita oireita kun lukee ympäri nettiä, niin löydän itseltäni niistä ainakin puolet. Päällimmäisenä kuitenkin väsymys, palelu, kuukautisten epäsäännöllisyys (tai olemattomuus) ja olen oikeasti ruvennut unohtelemaan asioita ihan älyttömästi, kuten nyt vaikka lieden päälle tai vuokranmaksun. Nyt on kyllä jo niin luulosairas olo, että varmaan parempi olla selittämättä niistä oireista sen enempää.

Sain sen yökiskonkin tänään hammaslääkäristä ja seuraavan yön nukun sitten ensimmäistä kertaa sellainen muovikappale suussani. Saapa nähdä kuinka onnistuu. Odotin sen olevan pehmeämpää materiaalia, mutta sehän onkin ihan kovaa muovia. Mutta kaipa siihen tottuu. Sain myös itselleni kipsivalokset leuoistani. Kuva niistä nähtävillä kuvablogin puolella, jos kiinnostaa. Näenkin niissä jo oikein loistavan keskustelun avauksen tuleviin illanistujaisiin kotonani. Ne leuat voisi asettaa jonnekin hyvin näkyvälle paikalle, esim. ruokapöydälle, ja muovailla vielä punaisesta muovailuvahasta kieli sinne väliin.

Tuosta Kauhajoen eilisestä jutusta on ihan hiukkasen mainittava. Minua vähän ihmetyttää ja huvittaa tässä keskustelussa se, miten nyt jauhetaan lasten ja nuorten internetin käytöstä ja presidenttikin antoi neuvon, että vanhempien pitää vahtia mitä lapset tekee netissä. No joo, kyllä varmasti, mutta kun tuo Saari oli kyllä jo ihan aikuinen yksikseen asusteleva mies. Minä en ainakaan ihan äkkiä siinä iässä olisi enää lähtenyt tekemään äidille tiliä nettisivuista, joilla surffailen. Ei 22-vuotiasta voi enää vahtia äiti, isä, opettaja tai sen enempää kouluterveydenhoitajakaan. Ja tänään kaupassa kuulin, kun pari keski-ikäistä naishenkilöä keskusteli siellä kovaan ääneen, että miksi netissä edes sallitaan semmoiset sivut, sellaisia ei pitäisi sallia ollenkaan! (Mistä lie sivuista olikaan kyse, mutta tähän tapaukseen liittyviä todennäköisesti). On helppo huomata se sukupolvien välinen kuilu tässä, koska jostain syystä keski-ikäiset tai vanhemmat ihmiset kuvittelevat, että internetiä pystyttäisiin jotenkin sensuroimaan tai rajoittamaan. Tai no, pystytäänhän sitä, ei tarvitse ottaa mallia kuin vaikkapa Kiinasta.

Tässä on nyt kauhean kivaa etsiä syyllistä poliisista ja vanhemmista ja internetistä, mutta jälkiviisaus on niin tosi helppoa. On hirmu hyvä, jos tämmöisistä tapauksista seuraa edes jotain positiivista ja vaikkapa mielenterveyshoitoon annetaan enemmän rahaa, mutta mielestäni tässä on nyt kyllä jo paska turahtanut housuun. Silloin 90-luvun alun laman aikaan, kun tehtiin säästöjä ja leikkauksia ties mistä, niin varmasti joku viisaampi sanoi silloin että tätä satoa niitetään vielä joskus, mutta eipä sitä silloin tarvinut murhehtia. Jotenkin vaan vaikea nähdä, että tätä kehitystä pystyttäisiin enää mitenkään pysäyttämään. Paitsi ehkä poistamalla kaikki aseet maailmasta ja laitamalla kaikki ihmiset formaldehydiin lillumaan. Melko realistista, eh? En tiedä olenko jotenkin kauhean kylmä ja tunteeton, mutta minä en ainakaan pysty olemaan kauhean järkyttynyt ja surullinen tuon eilisen tapauksen vuoksi. Olen kyllä pahoillani niiden puolesta, joita tämä on koskettanut lähemmin, mutta en voi alkaa surra jokaista väkivaltaisesti kuollutta ihmistä, muutenhan tässä sekoaisi polla. Elämä on. Ehkä kaikista eniten näissä tällaisissa tapauksissa kauhistuttaa se, että sitä ei ikinä voi tietää koska se hullu sattuu omalle kohdalle.

Nukuin muuten tänään kahdet päikkärit. Melko epätavallista!

33 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko sinulla muuten amalgaamipaikkoja? Siinä tapauksessa kannattaa poistattaa ne ehdottomasti. Itselläni oli verikokeissa myös juuri valkosolut koholla (TSH normaali), ja suunnilleen samankaltaisia oireita kuin sinulla. Amalgaamipaikkojen poiston jälkeen minulle iski päälle voimakkaat oireet, mutta nyt kahden vuoden kuluttua olo tuntuu tosiaan paljon paremmalta, ja kaikki vanhat oireet ovat poissa (muistamattomuus, masennus ym.)

Tiina kirjoitti...

Mielenkiintoista...
En kyllä suoraan sanottuna tiedä onko mulla amalgaamipaikkoja. Onkohan niitä vielä 80-luvulla käytetty?

Anonyymi kirjoitti...

Hau! Silloin niitä just käytettiinkin. Ne on niitä "metallisia" paikkoja.

Tiina kirjoitti...

Ach so, tietty. On niitä mullakin sitten vissiin.
Oon kyllä nyt juuri saanut ihan tarpeeksi suun ronkintaa tuolla hammaslääkärin puolella. :D

Maria kirjoitti...

Minäkään en sure jokaista väkivaltaisen kuoleman kohdannutta. En sure edes näitä Kauhajoella kuolleita, koska kuten erittäin älykkäästi monelta taholta on sanottu, miksi surra tuntemattomia.

Minä suren sitä, että tällaista tapahtuu. Niin naiivi minä olen. Ja pidätän itselläni oikeuden olla sellainen.

Tiina kirjoitti...

Totta kai, ja kukin tyylillään. Ei se ole paha asia, vaikka surisi jokaista uhria henkilökohtaisesti.
Eikä tämä liittynyt mitenkään siihen sinun postaukseesi, olin aikeissa kirjoittaa noin jo ennenkö luin sen.

Onhan se oikeasti kauheaa, että tällaista tapahtuu.

Mimmu kirjoitti...

Noista menkoista tuli mieleen PCO, onko koskaan tutkittu?

Tiina kirjoitti...

PCO? Ei sitä kyllä ole tutkittu. Nyt täytyy taas googlata... :D

Kami kirjoitti...

Mielenterveyshuoltoon on varmasti hyvä laittaa rahaa, mutta se raha ei saa ketään käyttämään sitä.

Siinä vaiheessa on ihan sama miten paljon moiseen on tungettu rahaa. Ei se näy päällepäin, se peitetään viimeiseen saakka, mutta välillä se läikähtelee yli.

Jos elämä on mennyt pieleen pitkän aikaa, vastoinkäymisestä toiseen, jopa lapsesta saakka ja ainoa dialogi käydään oman pään sisällä, en ihmettele yhtään että se saa mitä ihmeellisempiä muotoja ja samaistumisen kohteita.

Mutuiluahan tämä on, mutta jotenkin luulen -edes etäisesti- ymmärtäväni miltä tuollainen määrä vihaa ja raivoa tuntuu.

Kami kirjoitti...

"dialogi"

Tiina kirjoitti...

Aivan totta kyllä. Eipä sitä voi hoitoa kenellekään antaa, jos ei tiedä että on jotain vialla.
Mietin että eikö vanhemmat huomaa kuitenkin, että poika alkaa olla hiukan synkkämielinen ja kiinnostunut oudoista asioista 16-vuotiaana (siitä asti tuo Saari kai oli suunnitellut tätä juttua), mutta eipä sitä kai välttämättä huomaa. Ja jälkeen päin on ihan turha jossitella.
Mistähän se muuten johtuu, että nämä tapaukset tuppaavat olemaan aina poikia?

Joillain voi olla pään sisällä ihan oikeastikin dialogi, jos sattuu kuulemaan vaikka ääniä. :D

Kami kirjoitti...

Normaalivanhemmat varmasti joo, mutta niitä kun ei ole joka kodissa.

Minä luulen kanssa että se on hyvin pitkälti sukupuolisidonnaista, kyllä.

Mikä siitä on rakenteellista ja mikä sitten jotain muuta, vaihtelee varmasti sen mukaan keneltä kysytään.

Itse olen sitä mieltä että oli kyseessä melkein mikä tahansa asia, se kärjistyy aina miespuolisissa. Menee äärimmäisyyksiin.

Jr. Jones kirjoitti...

(Paitsi paskanpuhuminen ja juoruilu.=)

Toi murrosikäisen vaikeuksien huomaaminen on itse asiassa aika vaikee juttu. Helposti menee vaan murrosiän piikkiin. "kyllähän se sitten siitä tasaantuu, kun jaksetaan vaan rauhassa odottaa." Eikä toisaalta vanhempia välttämättä päästetä niin lähelle, että ois kunnon mahista huomata.

Fakta kuitenkin on, että sitä rahaa on liian vähän, koska kaikille sitä tarvitseville ei riitä hoitoa. Siitä kuitenkin samoilla linjoilla, että sen hoidon pitäisi alkaa jo päiväkodista.

Jotenkin mulla on sellainen näkemys, että nämä kaverit (ja monet muut) alkaa mennä vinoon jo siellä varhaisina vuosina, ja mitä pitempään ne kasvaa vinoon, sen vaikeampi niitä on enää auttaa saamaan elämäänsä suoraksi.

Jos nyt siis ensiksi vaikka tuplattaisiin varhaiskasvatukseen käytettävät resurssit. Jotta niillä ihmisillä olisi jonkinlaiset mahdollisuudet tehdä se, mitä ne näkee olevan tarpeen tehdä.

Jr. Jones kirjoitti...

Ai niin, piti siis sanoa myös, että tuo on melko ärsyttävää, kun alkaa miettiä, että onkohan mulla tuo tai tuo vaiva. Kummasti alkaa aina kaikkia oireita löytyä.

Mutta käy ihmeessä yksityisellä. Niillä ei ainakaan oo tarvetta säästää määrärahoja, vaan tarve saada tyytyväisiä asiakkaita, ja se on se juttu.

Nehän voi sitten määrätä tutkimuksia julkisella puolella (verikokeet, röntgen, jne). Sitten käy kuulemassa tulokset taas siellä yksityisen puolella. Minä ainakin oon käynyt hakemassa toisen mielipiteen yksityiseltä, ja kannatti. Oma mieli rauhoittui, kun asia edes tutkittiin kunnolla, eikä vaan hutaistu.

Tiina kirjoitti...

Kami, niin tai sitten vanhemmilla on niin kiire, ettei ehditä huomata, että lapsi on ehkä alkanut käyttäytyä hiukan kummallisesti.
On sillä pienellä y-kromosomilla vain kummallinen vaikutus ihmiseen.

JJ, voi kuule, kyllä ne miehetkin osaa juoruta... No ehkä se naisilla menee silti helpommin yli.
Tarvittaisiin kyllä resursseja paljon enemmän lasten ja nuorten terveydenhoitoon, niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin.
Mulla oli kyllä nuo oireet ensin ja sitten vasta aloin epäillä niiden aiheuttajaa. Täytyy nyt miettiä mitä teen tämän suhteen vai teenkö mitään...

Kami kirjoitti...

Mutta eikös se Auvinenkin ollut "hoidon" alaisena. Sehän veti niitä onnellisuuspillereitä. Sitähän se on se.

Edelleen, kyse ei ole siitä kuka tarvitsee, vaan siitä, kuka haluaa. Itse kun muistelen sitä aikaa kun olin kaikkein hulluimmillani niin ihan turha oli tulla selittämään että voisit mennä juttelemaan ammattiauttajalle. Pariin otteeseen sitä tarjottiin ja pariin otteeseen siitä kieltäydyin.

Ei siihen voi pakottaa ketään, vaikka tiesin ihan hyvin silloin, kuten tiedän nyt, että normaalimaailman kriteerien mukaan, minun kuuluisi siihen pyrkiä.

Pidin sitä heikkoutena. Kuten pidän edelleen. En vaan välitä niin paljon siitä olenko heikko vai en.

Vaikea se on oikeasti raivossaan puhisevaa nuorta miestä mihinkään avun piiriin väkisin viedä. Viha muuta maailmaa kohtaan on niin voimakas, että mitään palaa siitä ei halua. Ne jotka sitä apua hakevat ja saavat, eivät mahdollisesti alun perinkään olleet vaaraksi muille kuin itselleen.

Tiina kirjoitti...

Tuo on kyllä totta, edelleen.
Jossain vaiheessa ikää vanhemmat vielä voivat viedä lapsen lääkäriin, mutta teini-iässäkin pakottaminen alkaa olla jo aika vaikeata.
En kyllä muista sen Auvisen lääkitystä. Mutta eipä noita tuollaisia aatteita lääkkeillä korjatakaan.

Sittenhän oli muuten tämä puukottaja siellä Keravalla, joka sanoi motiivikseen sen, ettei päässyt hoitoon muuten.

Kami kirjoitti...

Juu, ja minuahan juoksutettiin pentuna psykopaterilla raivokohtausteni takia. Tekivät älykkyystestejä sun muita eivätkä ikinä löytäneet mitään vikaa. Väkivaltainen käytöshän on tunnetusti merkki alhaisestä äo:sta. Ainakin 80-luvulla niin taidettiin uskoa.

Ei minussa mitään vikaa ollut. Koulussa jos tuli vastoinkäymisiä niin nyrkki heilahti heti.

Vanhemmista ei kait hirveästi vikoja etsitty, isä ei kysyttäessä myöntänyt mitään ja äiti myönsi kaiken mahdollisen maan ja taivaan väliltä.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tää, jonka blogit aina löydät ja sitten ne loppuu, aloitti taas uuden. Tosin, se on täynnä kovin tylsää tekstiä... Niinkuin edeltävätkin. Mutta jos kiinnostaa, niin käy lukaseen....

www.lasi-mies.vuodatus.net
-Larpake-

Elegia kirjoitti...

Oli tarkoitus avautua tänne, mutta en jaksa. Tässä kun olikin jo niin paljon hyviä pointteja. Jatkakaa!

Annette Sinclair kirjoitti...

Katsoin CNN:n sivuilta sen Halosen haastattelun, eikä se siinä sanonut mitään että vanhempien tulisi valvoa lasten nettikäyttöä. Ainakin siinä haastattelussa rouva presidentti totesi, että "meille vanhemmille ihmisille internet on outo ja ihmeellinen toinen maailma, emmekä osaa suhtautua siihen. Mutta nyt näyttäisi siltä, että emme voi vaan sulkea silmiämme siltä. Internetissä on paljon positiivista voimaa, mutta väärinkäytettynä negatiivinen. Meidän tulee opettaa lapsillemme, että vaikka internet tuntuisikin erilliseltä maailmalta niin sitä se ei ole: se on osa tätä meidän yhteistä maailmaamme jossa me kaikki olemme. Meidän tulee järjestää asiat niin, että molemmissa maailmoissa pätee samat säännöt ja ohjeet". Tai jotain sinne päin.

En usko, että mikään koulupsykologeja riitä ratkaisemaan näitä ongelmia. Koko kasvatusketjun pitää toimia: vanhemmat, esikoulu, koulu, terveydentoimi, harrastukset, ympäristö ja kulttuuri. Näihin kaikkiin pitää panostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa ehkä oudolta, mutta oletko hampaiden oikaisuhoidossa?
Yritän päästä sellaiseen YTHS kautta. Mietin vain millainen sun "pääsyprosessi" on ollut?

- Katja

Eeva kirjoitti...

En usko, että y-kromosomi on suurin syy sille, että tällaiset kostajat ovat (melkein?) aina miehiä. Luulen, että enemmän on vaikutusta miehille asetetuilla odotuksilla. Naisellahan on huomattavasti enemmän liikkumavaraa, kun voi olla nainen, mies tai mitä tahansa siltä väliltä. Miehen sen sijaan ei ole hyväksyttyä olla yhtään naisellinen. Tyyliin miehet ei itke, mutta naiset saavat kokea sellaisiakin tunteita kohtalaisen avoimesti.

Anonyymi kirjoitti...

Hammaskipsivalokset ovat tosiaan hienoja, itse paallystin omani muovilla ja tein paperipainon.

Kami kirjoitti...

"Naisellahan on huomattavasti enemmän liikkumavaraa, kun voi olla nainen, mies tai mitä tahansa siltä väliltä. Miehen sen sijaan ei ole hyväksyttyä olla yhtään naisellinen. Tyyliin miehet ei itke, mutta naiset saavat kokea sellaisiakin tunteita kohtalaisen avoimesti."

Minusta nuo ajat on menneet jo kauan sitten. Nykyään mies voi mielestäni olla ihan juuri se mikä on.

Kyllä se on ihan muualla se vika. Saada ja voida on kaksi eri asiaa.

Eikä nainen voi olla mies. Imitointi ei tee mistään totta.

Sukupuolet eivät ole pelkästään rooleja.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, siis kyllä se on se y- kromosomi joka saa kaiken pahan aikaan maailmassa.
Pojat on ihan hanurista ja that´s it!

- Euggis -

((( No ei oikeesti... )))

Tiina kirjoitti...

Kami, eräänlainen näkemys on myös se, että raivokohtauksia saava lapsi voi olla normaalia älykkäämpikin. Eli tavallaan aivot ymmärtävät miten joku asia pitäisi tehdä, mutta motoriikka ei riitä siihen, joten lapsi turhautuu. Jostain kirjasta luin ainakin joskus tämmöistä, en muista mistä.

Larpake, ah ihanaa! Olitpa kiltti kun kävit ilmoittamassa. :)
Ehdinkin tuossa purra jo pöydänreunaa, että ei taas... :D :D

Elegia, vastaanotin teletaappisella tasolla avautumisesi.

Muusikotar, no Halonen ei ehkä sanatarkkaan sanonut niin, mutta silti tuossa on se lapset ja vanhemmat -asettelu. Ja tämä ampuja oli 22-vuotias. Muuttanut pois kotoa.
Toki hän oli suunnitellut kuulemma tätä 16-vuotiaasta asti, mutta pahin tärähdys on ilmeisesti tapahtunut ihan tässä aikuisiällä.

Katja, mä en ole oikomahoidossa, mutta sain tuon öisin pidettävän purentakiskon, jonka tarkoitus on korjata kylläkin purentaa. Pääsin purentaspesialistille ns. akuuttina tapauksena, jolloin jouduin odottamaan aikaa muutaman kuukauden. Normaalisti yths:llä noihin pääsee vasta hammastarkastuksen kautta, jonne muuten olen jonossa, mutta se jono on jotain vuoden mittainen...
Mutta jos on jotain vaivaa, niin varmaan kannattaa soittaa ja kysellä noita ns. akuutteja aikoja purentaspesialistille?

Eeva, mutta siitä y-kromosomistahan se lähtee, että ylipäänsä on mies. Tarvii olla mies, että saa noita odotuksia niskaansa. Molemmilla sukupuolilla on omat odotuksensa, joissain asioissa pojat taas pääsevät helpommalla.

Hdcanis, loistava idea. :D Niistä voisi saada hyvät verkonpainot myös, mutta en tiedä pelästyisikö kalat niitä.

Kami, tämä onkin mielenkiintoista, että mieshenkilö on tuota mieltä, että mies voi nykyään olla mitä on. Pelkästään positiivista se ja toivon, että näin tosiaan on.

Euggis, niin just. Pojat, yöööööök!!! ;D

Jr. Jones kirjoitti...

Onhan niitä muitakin keinoja saada ihminen hoitoon, kuin se avun "tarjoaminen", jos koetaan hänen olevan vaaraksi itselleen tai toisille.

Jos ei se hirveän hedelmällistä välttämättä olekaan, niin ovatpa ainakin toiset paremmin turvassa.

Tuo toisten avun vastaanottaminen, tai siitä kieltäytyminen heikkouden pelossa on aika mielenkiintoinen seikka. Juuri siinä heikkouden pakenemisessa hylkää itsestään sen vahvuuden, että kestää olla myös heikko. Paradoksaalista, mutta niin tavallista.

Kami kirjoitti...

"Kami, tämä onkin mielenkiintoista, että mieshenkilö on tuota mieltä, että mies voi nykyään olla mitä on. "

Niin. Siinä on se koukku että jos pistät pelkästään miehiä samaan laitokseen (armeija, koulu, vankila jne.), niin se valinnanvara vähenee saman tien. Koko homma perustunee naisten lisääntyneeseen vaikutukseen.

Niin, se vaan on kääntynyt vähän niin että määrittelijät ja ihmisen määritys on vaihtuneet. Ihmisiä katsellaan enemmän ihmisinä, eikä sukupuolina. Sitä taas jotkut pitävät mm. poikien huonomman koulumenestyksen syynä. Eli se "vanhan mallin" miestyyppi, mieheksi kasvaminen ja kasvatus viallisia ja nyt sitten pitäisi pyrkiä kaikessa olemaan enemmän "naismainen", koska mitään eroja ei ole.

Sellaistahan se on ja aina joku kärsii. Huvittavaa on vaan että näillä "rakenteellisilla eroilla" on samoja globaaleja muotoja, mikä minun mielestä viestii vaan siitä että ne eivät ole keinotekoisia kuin väitetään.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva että vastasit! Sain ajan spessulle, marraskuuta odotellessa...

- Katja

Alcinoe kirjoitti...

Olen noista labratulosaiheista keskustellut lääkisopiskelijan kanssa, ja näin olen asian ymmärtänyt: Riippuu jollain tavalla labran käyttämistä tekniikoista, mikä oikea viitearvo on. Sen vuoksi heittoa on ja se pitäisi aina huomioida noissa tulkinnoissa.

Ja jos en ihan asioita sekoita keskenään, tuo 2,5 luku, jolloin itseasissa iso osa alkaa tuntea olonsa normaaliksi tai hyväksi.

Tiina kirjoitti...

JJ, niin missä vaiheessa sitä sitten todetaan ihminen niin vaaralliseksi itselleen tai ympäristölle, että laitetaan pakkohoitoon... Tuskin kovin helposti. Yleensä jotain pitää sattua ensin.

Kami, tuo kuulostaa nyt jotenkin kummalliselta sinun suustasi, käsitän varmaan jotenkin väärin... :D
Siis "Koko homma perustunee naisten lisääntyneeseen vaikutukseen", sanoo tyyppi, joka vastustaa feministejä kuitenkin vimmaisesti.

Katja, kiva jos saatoin olla avuksi. :)

Alcinoe, niin siis jos 2,5 on luku jossa ihminen alkaa tuntea olonsa hyväksi, niin lukemalla 4,5 siihen on varmaan sitten joku syy, että minä en tunne oloani kovin hyväksi...
Plääh, ei yhtään jaksais enää tehdä koko asialle mitään.

minh kirjoitti...

Ja mitä vittua! Eikö minun kommenttini eilen tullut perille???

Halusin siis sanoa, että mene ihmeessä sinne antioksidanttiklinikalle niiden arvojen kanssa ja neuvottele, siellä hoidetaan oireiden mukaan, kuten kilpirauhasen vajaatoimintaa kuuluukin hoitaa. Ne arvot ovat yksilöllisiä, eli julkisen terveydenhoidon vitearvot ovat yhtä tyhjän kanssa. Joku saattaa voida ihan hyvin,vaikka arvot kertoisivat vajaatoiminnasta ja päinvastoin. T4 ja TSH on riittämättömät kokeet sitäpaitsi kilpirauhasarvojen mittaukselle.

Sit mun piti pyytää sua neuvomaan, miten saan tuollaisen vakoilulaitteen omaan blogiini, sitemeterin vai mitä ne nyt on. HELP! BLIIS!
-minh-