generated by sloganizer.net

21. syyskuuta 2008

Ruokintayritys no 1

Yritin tänään ruokkia Bärtiliä. Ensin otin kiinni ihan pienen kärpäsen, jonka arvelin sopivan jonkinlaiseksi alkupalaksi. En tietenkään tajunnut tappaa sitä ensin, vaan ajattelin antaa Bärtilin itse hoitaa sen homman, joten se alkupala karkasi. Sitten huomasin, että tuuletusikkunan välissä on kaksi isoa kärpästä. Vähän jännitti kyllä, että ovatko ne liian isoja Bärtilille, mutta päätin kokeilla.

Avasin sisemmän ikkunan ja yritin huitoa kärpäsiä ulos sieltä, mutta ne vain pörisivät ja palasivat takaisin ikkunalasiin. Hetken odottelun jälkeen siirsin Bärtilin ikkunalaudalle, josko se itse houkuttelisi kärpäset itseensä. Mutta eikä mitä. Kärpäset kävelivät ihan tyynesti jopa aivan Bärtilin ohitse, eivätkä kiinnittäneet siihen mitään huomiota!



Hetken odottelun jälkeen laitoin ikkunan kiinni ja ajattelin käydä huomenna ostamassa atulat (aka pinsetit), joiden avulla voisin ruokkia Bärtiliä ensin tapettuani kärpäsen sille valmiiksi. Minähän en nimittäin sormin kärpäseen koske. Ja nyt seuraa asia, jonka vuoksi epäilen vahvasti tulleeni hulluksi. Seonneeni päästäni. Olevani latvasta laho. Ynnä muita vastaavia ilmaisuja. Nimittäin kävin äsken katsomassa ikkunan väliin, että vieläkö niissä kärpäsissä (2 kpl) henki pihisee, niin mitä!!! Kumpaakaan kärpästä ei näy missään! En käsitä! Miten ihmeessä ne ovat onnistuneet katoamaan tuolta ikkunan välistä?! Katselin joka nurkan sieltä, mutta ei näkynyt. Eihän siellä ole niin isoa reikääkään missään, että ne vaan olisivat voineet marssia sieltä peräkanaa ulos. No voihan paska. Siinä meni sitten Bärtilin ateria.


Ps. Älkää pelätkö, kirjoitan kyllä jatkossa muustakin kuin vain Bärtilistä. En halua ruveta sellaiseksi äidiksi, joka ei puhu muusta kuin vauvastaan!

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meitsi on ihan oikeasti vähän kade tuosta sun Bärtilistä! Ihana kasvi! Tuollaisen voisin itsellenikin haluta. Perusta sille oma blogi!!! :-)

Maria kirjoitti...

Onneksi Bärtil ei kakkaa (eihän?). Sitä ei kyllä enää kestäisi, että alkaisit raportoimaan siitä!

Kyllä tämä muuten on erittäin mielenkiintoinen juttu. Harkitsen jo vakavasti tuollaisen hankkimista.

Tiina kirjoitti...

Maria, noinkohan sille blogille riittäisi lukijoita? Tai juttuja. :D

Mymskä, eihän se kakkaa, mutta jos se nyt saa saaliin joskus, niin voin tietysti esitellä sen kuolleen raadon, kunhan loukku aukeaa uudelleen.
Kannattaa ehdottomasti ottaa oma kärpäsloukku, niin saan vertaistukea sitten.

kervå kirjoitti...

Palkkaa hoitaja, suosittelen.

Ulkokalliolainen kirjoitti...

Jos muutat joskus Helsinkiin, niin voin hoitaa Bärtiliä.

Viini- ja olutpalkalla, tietenkin:-)

Ai niin, sellainen tuli mieleen, että ainakin joskus puhuttiin, että Bärtilin kaltaisia voisi ruokkia pikkuruisella nokareella raakaa jauhelihaa. Ei hirveän usein kantsi ruokkia, mutta jos kärpäsiä ei näy, niin tuossa olisi yksi ratkaisu.

DorianK kirjoitti...

Epäilen, että Bärtil on yksinäinen saalistaja, joka ei syö omistajattarensa ollessa läsnä. Ja sitten kun selkänsä kääntää, se imaisee kärpäset kitaansa vaikka ikkunalasin läpi. (Tämä on todennäköisesti loogisin selitys tapahtuneelle ja Occamin partavaahtoteorian mukaan siis totta.)

Anonyymi kirjoitti...

Minä kyllä odottaisin vielä tuossa kiinteiden antamisessa - tai ainakaan en ihan noin isolla annoksella aloittaisi, koska Bärtil on kuitenkin vielä aika pieni... Ettei sitten vaan tule mitään ruuan sulatus vaivoja?

Mutta tietystihän päätös on sinun omasi, ajattelin nyt vain kertoa miten _minä_ tekisin...

- Hyvä kuitenkin että tosiaan jaat näitä asioita täällä palstalla, vaikka kaikilla nyt ei ihan sama elämätilanne olekkaan, mut kuitenkin et saat edes jotain tukea tilanteessasi!




:D

DorianK kirjoitti...

Tajusin vasta nyt, minkälaisiin iltapäivälehtien lööppeihin tämä tilanne saattaa vielä johtaa.

"Nainen lähti baariin ja jätti pienokaisensa jääkaappiin!"

Tiina kirjoitti...

Kervå, täytyy varmaankin palkata. Oon käsittäny, että ne tulee mieluusti ihan juomapalkalla usein.

Rappiotäti, no niin, sieltähän ensimmäinen tarjoutuikin jo. :)
Mitä tässä nyt hoito-ohjeita olen lukenut, niin kaikkialla sanotaan että ei missään tapauksessa saa antaa mitään mitä ihmiset syö. Ainoastaan hyönteiset käy.

DorianK, noin siinä on pakosti käynyt. En muuten käsitä mihin ne kärpäset olisivat kadonneet. Tosin kaikki loukut on auki... Mutta ehkä tässä on joku juttu.

Bambi, oot kyllä ihan oikeassa siinä että tuo kärpänen oli liian iso Bärtilille. Tosin ajattelin että jos sen listittyä olisi saanut jotenkin puoliksi, mutta se oli kyllä ihan liian ällö ajatus...
Onneksi se pärjää pitkiä aikoja syömättäkin.

DorianK, niinpä! Onneksi Suomessa ei taida vielä olla kärpäsloukunsuojeluviranomaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Joo tai voihan sen kärpäsen soseuttaakin :D

(- Ja toivottovasti ohjeistuksestani välittyi se ironia jolla se oli tarkoitus esittää :) Inhoan nimittäin kaikkia vauva- ym. lehtien palstoja joissa juuri tuolla edelläesittämääni tyyliin kirjoitellaan ja keskustellaan milloin mistäkin kakanväristä ja vaippatarjouksista... )

Mutta toivottavasti nyt alkaa Bärtilin ruokinta onnistua että rupeaa poika kasvamaan :)

Tsemppiä! :D

Elegia kirjoitti...

No onpa hämärää! Kai tarkistit, ettei lasissa ole reikää, jos Bärtil on vetänyt kärpäset lasimurskassa heti kun käänsit selkäsi?!

Aika spookya!

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon ihan samaa mieltä, mut usein huomaan joutuvani puolustamaan omaa kantaani sellasia ihmisiä vastaan, jotka on tehny lapsia. Munki mielestä se on jokaisen oma päätös, enkä mä kyseenalaista kenenkää oikeutta valita että haluaako vai eikö lapsia. =)

Ulkokalliolainen kirjoitti...

Joo, tuo jauhelihajuttu taitaa olla jostain kahdeksankymmentäluvulta, jos oikein muistelen...Ei kyllä Bärtilistä täytyy pitää hyvää huolta:-)

Surviaisentoukkia? Olisivatko nekin liian stydiä kamaa pikkuiselle?

Bärtil on kyllä aika ihana!