Mä tahdon halvan naisen
tahdon lutkan suurimman
huiputtavan flirttiperseen
naisen korskean
(Zen Café - Tahdon halvan naisen)
tahdon lutkan suurimman
huiputtavan flirttiperseen
naisen korskean
(Zen Café - Tahdon halvan naisen)
Voi että kun elämä on taas vaikeaa. Sekavaa. Hämmentävää. Ja sitten taas kuitenkin niin älyttömän helppoa...
Olen ollut nyt tämän viikon töissä ja se on käynyt jopa yllättävän kivuttomasti. Yhtenäkään aamuna ei ole vituttanut toiseen kahvikupilliseen saakka, kuten ennen. Niin paljon kuin etukäteen ottikin päähän sinne meneminen, niin töissä onkin ollut pelkästään kivaa. Mietin, olenko itse muuttunut jollain tapaa vai mitä on tapahtunut. Olen ollut töissä fiksu ja näppärä ja iloinen ja hurmaava. Olen tykännyt kaikista ja ne vakkarit flirttityypitkin on löytyneet.
Yhden entisen työpaikkasutinan kanssa kierretään kuin kissat kuumaa puuroa (jos sallitte kliseiden käytön). Se on samaan aikaan kivaa ja tuo omanlaisensa jännitteen työpäivään, mutta toisaalta taas se jossain määrin ahdistaa. Vanhasta muistista poden asiasta huonoa omaatuntoa, vaikka olemme nykyisin kumpikin tahoillamme aivan vapaita. En todellakaan halua sen tyypin kanssa mitään sen enempää ja uskon, että vastapuoli on samalla aaltopituudella kanssani. Onhan se imartelevaa, kun saa jonkun suorastaan syömään kädestään. Mutta sitten taas...
Työpäivän jälkeen kun sitä palaa hyvillä mielin kotiin, pieni kutkutus vatsanpohjassa, käynnistää tietokoneen ja avaa Facebookin, niin siinä se sitten taas on silmieni edessä. Sen yhden pojan nimi ja nassu. Sen, joka taatusti olisi minulle täydellinen poikaystävä, jos se vaan itsekin tajuaisi sen. Siinä se on niin nättinä ja muistuttaa maailmasta, joka on jotain ihan muuta kuin sen entisen työpaikkasutinan kanssa. Ja sitten alkaa ahdistaa. Ja tuntuu, että aivot varmaan räjähtää, kun niitä vedetään kahteen eri suuntaan.
Ja sitten mietin, että pitäisikö kuitenkin ottaa ne mahdolliset rukkaset siltä maailman suloisimmalta kitarapojalta. Vai pitäisikö heittäytyä sattuman (tai kohtalon, miksikä sitä nyt haluaakaan kutsua) käsivarsille ja uskoa, että jos jotain on kesällä tapahtuakseen, niin se tapahtuu. Vai odottaisiko kuitenkin syksyyn ja katsoisi mitä silloin tulee eteen. Kauhean mielelläni en kuitenkaan haluaisi polttaa tätä siltaa.
Ja kuinka sitä voi olla niin älyttömän voimakas fyysinen vetovoima jonkun tyypin kanssa vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen ja samaan aikaan tuntea etovaa tunnetta vatsanpohjassaan, kun edes antaa ymmärtää...
Taidan olla ihan oikeasti sellainen halpa nainen.
13 kommenttia:
Vai onko se niin... että kohtalo "esittelee" ihmiset toisilleen ja loppu pitää hoitaa itse???
Mä sanoisin, että anna mennä... Sillat palaa, jos on palaakseen. Roihuaa sitten ainakin hetken :)
Itse kehottaisin kokeilemaan onnea. Kyllä ystävyys sen kestää siltojen palamatta, jos ei sitten natsaakaan.
Ps. Kuunnelkaa otsikkobiisi, jonka laulaa Sandra, ihana! Tiina ei kyllä varmaan tykkää ;D
Halpa, sinä? Hahahaahhahahaa.
Olen samaa mieltä edellisten kanssa. Ne sillat palavat, joilla ei ole suurta merkitystä. Tärkeät on rakennettu kivestä.
Olga, voit olla valitettavan oikeassa. Musta olis kyllä oikeus ja kohtuus, että miehet hoitais sen "lopun", niin ei ite tarvis pähkiä. ;)
Elegia, voi ei! Mä ajattelin oikeasti sitä leffaa missä oli Sidney Poitier enkä mitään Sandran laulua!!! :D :D :D Nyt se sitten alkoi soida mun päässä...
Meidän suhde ei ehkä ole ihan ystävyyden tasolla, niin että voisin luottaa sen säilyvyyteen.
Mymskä, niin mä tiedän, että te kaikki olette sen "anna mennä vaan" kannalla, mutta kukaan ei kerro miten se tehdään.
Tää ei ole niin yksinkertainen juttu, koska ne sillat ehkä palaa mun päässäni eikä sen. Tiedän, että se on kiltti ja kiva ja varmaan ymmärtäisi, mutta mun oma pääni ei sen jälkeen enää oikein skulaisi...
Ja tällä on merkitystä. Sen nuoren runopojan kanssa en oikein voinut menettää mitään, mutta tämä tapaus vaatii vähän miettimistä. En uskalla hätiköidä. Toisaalta hätiköimättä se ovi saattaa paukahtaa kiinni hetkenä minä hyvänsä. (Miten se ylipäänsä on sinkku, en tajua!)
Ai niin ja Mymskä, tosta halvasta... Voi kun tietäisitkin, buahaha! ;D
No sano sille miehelle, että sun mielestä olis kiva kokeilla, mille tuntuu herätä sen vierestä useimpina aamuina :)
Tai ehkä jopa joka aamu, seuraavat 50 vuotta...
(Ja jos sitä ei kiinnosta, niin sitten sanot sille, että "vitun homo, en mä olis oikeesti halunnutkaan". Hehehhe...)
Ei kai siinä sen enempää tarvi tehdä.
"(Miten se ylipäänsä on kinkku, en tajua!)" Sulla oli tossa kirjoitusvirhe. Korjasin.
Ai miten? Se on varmaan tajunnut, että nainen tekee valinnan aina. Ihan aina. Eikä kannata tuhlata aikaa etsiskelyyn, kyllä joku nainen valitsee. Tai sit se ei vaa haluu, ku ei oo pakko.
Ja koska Tiina ja Tiinan lukijat eivät suostu uskomaan tuota naisen valintaa aina, niin ajatelkaas nyt: mies luulee pokaavansa naisen ja näin ilmoittaa naiselle olevansa kiinnostunut, mutta kyllä se nainen tekee sen valinnan jo tuossa vaiheessa. Suostuu vai ei? Valinta on tapahtunut. Ja totta kai nykyaikana myös nainen voi tehdä aloitteen, mutta silloinkin valinta on jo tapahtunut. Ja tässä ei nyt oteta huomioon känniakkoja baarissa tai muussa kännitilanteessa. Viina sotkee hermoradat ja voi tehdä mitä tahansa, kuten känniakat tekevät.
Toki miehellä on sitten ikimuistoinen nautintaoikeus lempata vanha hoito pihalle ja katsella uutta.
Ai niin. Mun PRC tuli eilen ja oikein kuriirilla. Se on taas oikean värinen, kun välillä se oli keltainen, eikä siinä enää ole L:llää. Näitä uusia on saanut toukokuun 10. lähtien.
HA!
No joo, mulla ei ehkä ihan ole kompetenssia tulla sanomaan miten kannattaa toimia. Tai voin mä sanoa, mutta ei siihen kannata uskoa, koska niillä neuvoilla ei ainakaan tapahdu mitään.
Tämän tietää kaikki, jotka vähänkään tuntevat tapojani... :)
Tosta naisen valinnasta aina en ymmärtänyt yhtään mitään, en voi kai sitten kiistääkään.
Vakavasti puhuen noi kaikki ongelmat on aina lähinnä omassa päässä. Se toinen/ne toiset ei välttämättä osaa edes ajatella, että sä painit tuollaisen asian kanssa. (Tästä mulla poikkeuksellisesti on kokemusta, joten voin puhua) :)
" Mä ajattelin oikeasti sitä leffaa missä oli Sidney Poitier enkä mitään Sandran laulua!!!"
Nyt kun sanoit, piti tarkistaa otsikko. Tuli mieleen se tv-sarja ja sen alkutunnari.
Joo. Siis jos mun pitäis sua kuvata yhdellä sanalla, ehkä se sit olis just toi flirttiperse.
Olga, toi oliskin hyvä. "Moi! Mitä kuuluu? Mites meni tentti?" "Ai jaa, kiva. Kuule, mitäs jos herättäis samasta sängystä huomenaamulla?"
Smooth... ;D
Dårka, hyvä pointti. Miten se voi olla niin kinkku?!!?
Hmm, no niin no. Miten sen sitten ottaa... Onko se mun valinta, jos ilmaisen kiinnostukseni jollekin tyypille ja se sitten valitsee olla hyväksymättä sitä mun valintaani?
Mä toki tiedän sen, että naiset voi tehdä aloitteita, mutta sanonpahan vaan, että olis paljon helpompaa jos se olis täysin miesten vastuulla. :D Tai no... en tiedä olisko.
Mymskä, no ihan taatusti sillä ei ole mitään aavistustakaan siitä mitä mä kelailen päässäni. Viimeksi kun nähtiin, niin yritin lähettää jotain teletaappista messagea sille, mutta ei saatana. Ei toiminut.
Anonyymi, joo se sarjahan perustuu siihen leffaan. Se oli muksuna yksi lempparisarjoistani. Sehän voisikin tulla uusintana.
Alccis, no mä tämän arvasin! ;D
No eihän sitä nyt heti tarvi samansta sängystä heräämistä ekana ehdottaa. Ehdota joku ilta lasillisille/tuopillisille lähtemistä, ja etene siellä kutsumaan se kotiin jatkoille, tai vaihtoehtoisesti kutsututa itsesi:)
Mutta, joo, kyllä mäkin noin periaattessa oon "anna mennä vaan" -kannalla. Muutenhan ei koskaan mitään tapahdu kuitenkaan.
No joo, ehkä se oli vähän huumoria.
Mutta siis näissä olosuhteissa mä en mitenkään pysty pyytämään sitä yhtään minnekään ilman, että jotenkin lähtökohtaisesti oletuksena olisi tyttö-poika-treffit. Missä ei tietenkään sinällään ole mitään väärää, mutta se on aika iso askel otettavaksi. Se pyytäminen siis.
Tää on sellanen järki vs. tunteet -taistelu.
Lähetä kommentti