generated by sloganizer.net

29. kesäkuuta 2010

Won't you miss me like a hole in the head

Epäilen, ettei tämä nyt enää kiinnosta ketään, mutta jatkan kaiken uhalla. Koska olen ilmeisesti pakkomielteinen ja mitä kaikkea.

Olen edennyt nyt toimissani siihen pisteeseen, että olen jo kirjoittanut viestin ko. hemmolle, mutta en ole vielä saanut perusteltua itselleni riittävästi sen lähettämistä. Hankalaksi tämän tekee se, että minun on käytännössä pakko tehdä peliliikkeeni sähköpostilla (kirjekyyhkykin taitaisi tosin olla nopeampi kuin minun päätöskykyni). Naamatusten tämä olisi tuhat kertaa helpompaa, koska toiselta saisi ainakin välittömän palautteen. Sähköpostiin voi joutua odottamaan vastausta piinallisen monta tuntia tai pahimmassa tapauksessa jopa päiviä (tai sitten se ei vastaa ollenkaan!!!). Savumerkkien lähettäminenkin tuntuisi tehokkaammalta tavalta. Mutta olisi aika sattumaa, että törmäisin siihen jossain sellaisissa olosuhteissa, joissa voisin kunnolla tunnustella maaperää ilman sivullisten häiriötä. Eli se pitäisi ensin saada samaan tilaan kanssani, mieluummin muista eristetysti, joka taas vaatii sen kirjallisen lähestymisen (tai onnenpotkun).

Toisaalta, jos nyt pyydän sitä vaikka oluelle kanssani, niin en varsinaisesti näe mitään syytä miksi se kieltäytyisi. Koska ollaan ennenkin oltu (tosin ei ilman muuta possea) ja kyllähän se nyt selvästi tykkää minusta. Mutta millä tasolla, siitä ei ole aavistustakaan. Ja tämä seikka vasta pelottaakin, koska sitten jos se suostuu, niin minun täytyisi oikeasti olla ihana ja viehättävä enkä varmasti osaa enkä saa sanaa suustani, kun vaan jännitän. Ja sitten se koko homma tuntuu ehkä vähän väijytykseltä, kun sillä kilttinä ihmisenä ei ole mitään syytä kieltäytyä, koska en ole suoraan antanut minkäänlaista vihjettä siitä mitkä ovat perimmäiset aikomukseni. Se ei tiedä, että olen jo sovittanut etunimeäni sen sukunimen eteen (sopii täydellisesti), miettinyt miten söpöiltä lapsemme näyttäisivät (erittäin söpöiltä) ja keksinyt ensimmäiselle nimenkin (no vitsi!!!). Suorastaan huijaan sen suden suuhun. Rassukan.

Olen kyllä miettinyt niinkin, että parempi olisi vaikka vain yksikin kiihkeä ilta, kuin ei mitään koskaan ollenkaan. Voi tietysti olla, että jälkikäteen olisin eri mieltä.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juhannusnollaus ei tainnut onnistua?

Tiina kirjoitti...

No ei oikein.
Mutta enkös mä ole nyt kuitenkin jotenkin paljon seesteisempi kuin ennen juhannusta? Ainakin itsestä tuntuu siltä. ;)

piia kirjoitti...

Rohkeasti vaan! Hyvin se menee :) Ja vaikka kävisikin kehnosti niin ei ainakaan tarvitse jossitella.

Henu kirjoitti...

Voi kun sä oot söpösti haksahtanut siihen. :) Mutta on vastakaiku sitten positiivista tai negatiivista, niin parempihan se on totuus tietää, ettei tarvi pelkästään oman päänsä sisällä jahkata (ja blogissa :D, mutta sitä varten blogit on ♥). Tsemppiä!

AnniM kirjoitti...

Kiinnostaapas!! GOOOOOOO GIRRRRRLLLLL!

Mulla on vielä kolme yötä h-hetkeen... :-/

Riikkis kirjoitti...

Soot ihqu! ♥

anu kirjoitti...

Kylläpä vaan kiinnostaa, me ollaan tälläisiä pervoja sosiaalipornopervoja :)

Minusta tuo että sen hankkisi ensin kanssaan vaikka juurikn kahdestaan oluelle ja sitten parin jälkeen sanoisi sanottavansa kuulostaisi parhaalta vaihtoehdolta, vaikkei ehkä helpoimmalta... koska tosiaan mustakin olisi aivan kuoleman piinalista odottaa jotain vastausta sähköpostitse, ja toisaalta ehkä pitäisin itse sitä hieman tökerönä jos joku ilmaisisi tunteensa minulle niin. Kun jotenkin tuntuisi sitten että jos joku kerta on tykkäävinään niin kyllä sitten pitäisi uskaltaa tulla puhumaan. Vaikkei puhuisi edes suoraan, mutta iskisi kuitenkin jotenkin (verbaalisesti, ei nyrkillä ;) )

Tsemppiä koitokseen, mitä ikinä päätätkin tehdä :)

irwikissi kirjoitti...

Rohkeasti vaan pyyntö kaljalle, sillai ikäänkuin puolihuolimattomasti :) Siinähän se olisi sitten muutaman tuopposen tuoksinassa helppo sitä maaperääkin tunnustella - puolihuolimattomasti :)

Ja loppulauselmasi tuosta yhdestäkin hekuman illasta oli kyllä mielestäni ihan suht terveellinen: kerranhan täällä vaan eletään ja vaikka takkiin tulisi niin kyllä sitäkin tapausta voisi varmaan jo (sitten joskus) myöhemmin lämmöllä muistaa :)

Tärkeintä kuitenkin olisi sitten aikanaan kiikkustuolissa muistella sitä kaikkea mitä tuli tehtyä kuin sitä kaikkea mikä jäi tekemättä.

Tsemppiiiii!!! =)

Tiina kirjoitti...

Piia, oot ihan oikeassa. Kauheinta, mitä voin kuvitella, olis joskus kymmenen vuoden päästä miettiä vieläkin, että jos se oliskin tykännyt...

Henu, tosi söpösti. ;D
Ja joo, ilman blogia varmaan olisin tullut hulluksi jo, koska en usko että kukaan mun lähiympäristössä jaksaa kuunnella enää sanaakaan tästä ja silti koneisto vaan jauhaa... Vaikka varsinaisesti mä en haluaisi että tää on tällanen blogi, mutta äh, ihan sama. Ehtii sitä palata epähenkilökohtaisuuksiin sitten taas joskus.

AnniM, huijui. Mutta hei, se on varmaan vähän niin kuin ihokarvojen poistaminen vahaliuskoilla: repäisy pelottaa ihan helvetisti, mutta lopputulos on hyvä. Tavalla tai toisella. (Oikeesti oon viimeisiks hyvin antaan mitään neuvoja tai pep talkeja. :D)

Riikkis, ite oot! ♥

Seeds, hyi teitä pervoja! ;)
Joo ei kyllä tulisi mieleenikään tehdä mitään rakkaudentunnustusta sähköpostitse sille. Johan se nyt olis... Mutta ulos aattelin sitä pyytää ja katotaan sitten, jos se suostuu, että miten homma etenee.
(Voispa tän hoitaa silleen niin kuin joskus ala-asteella, että laittais jonkun kaverin kysymään mun puolesta, että haluisko se olla mun kaa!)

Irwikissi, musta tuntuu, että siinä ei ole mitään puolihuolimatonta, jos mä pyydän sitä kaljalle. Siis niinku... Jos se ei ole aivan dille, niin kyllähän se nyt siitä jo tajuaa. Kuitenkin noita kaljakavereita on kummallakin ihan riittävästi jo valmiiksi.
Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että olis kiva päästä ees kerran pussaamaan sitä. En tiiä olisinko sitten sen jälkeen ihan ranteet auki -fiiliksillä, jos homma tyrehtyis, mutta luulen että en.

Dårka kirjoitti...

Paina sitä lähetä-nappia nyt jo!

Tiina kirjoitti...

Oi voi voi voi voi voi...

Annikki kirjoitti...

Onks se ihanuus facebookissa, voiko sitä vakoilla siellä?

Annikki kirjoitti...

Nii, et tää blogi on niinku yks kanava tässä romanttisessa draam.. komed... kauhu-splatterissa, että jos jotain wall-on-wall äksöniä lisäksi.

terveisin,
uskollinen kyttäri

Tiina kirjoitti...

Toki on. :D
Mutta mitään wall-on-wall äksöniä ei ole ulkopuolisille nähtävissä, vaikka kyllä se mun synttäreinä kirjoitti mun seinälleni (siitä vaan arvailemaan ;) ja mä tietysti itse riekun kaikkialla tapani mukaisesti.

Maria kirjoitti...

Hmmm. Miss Marple uskoo selvittäneensä arvoituksen. Tosin tämä ei nyt ehkä ollut maailman visaisin pääteltävä. Tai sitten olen ihan mezässä, niin kuin yleensä :)

Tiina kirjoitti...

Hmmm. Miss Marplehan oli asian jäljillä jo ennen mua itseäni. Jos muistat sen yhden videon keväällä ja epäilyksesi asioiden tolasta ja mitä keskusteltiin siitä kirjeitse...
Get it?

Maria kirjoitti...

Juuri näin arvelinkin :D