Maa kutsuu

Olen sillä tavalla tosi hankala työntekijä tällaiselle suurelle ja monikansalliselle korporaatiolle, että sisälläni asuvat sulassa sovussa sekä pieni hippi, anarkisti että vasemmistolainen. Olen varmaankin juuri se punavihreä feministi, josta isäsi sinua varoitti. Pidän kapitalismia perkeleenä (vaikka toki olen itsekin yksi tyytyväinen hammas koneiston rattaassa) enkä ikinä pysty nielemään mukisematta asioita, joita täällä tulee vastaan. Sitten kun ääneen kyseenalaistan asioita, niin saan vastaukseksi vain oudoksuvia katseita ja muminaa, että niin on aina tehty. Enkä varsinkaan ymmärrä sitä, että hyvä voitto osakkeiden omistajille tuntuu nykyisin olevan yrityksen päätuote, eikä se itse tuuba mitä täältä ulos pusketaan. (Tuloksen mittaaminen "pääluvulla" on perseintä koskaan. Totta kai tulos per nuppi on parempi, mitä vähemmän jengiä on töissä, mutta millä hinnalla?) Tärkeintä tuntuu yleensä olevan se, että numerot näyttävät hyvältä, ihan sama mitä niiden takana on. Ja niiden takana yleensä on ihmisiä. Mutta viis niistä!

Aiemmin täällä firmassa toitotettiin kaiken maailman arvoista, joilla minun mielestäni olisi voinut pyyhkiä vaikka persettä. Oli kaikkea hienoa sanahelinää missioista, visioista, arvoista ja vastuusta, joihin työntekijän olisi tietysti pitänyt sitoutua. Minun teki mieleni kehottaa herra isoherroja menemään paskalle ja miettimään, miten paljon firma on itse sitoutunut työntekijöihinsä. Ei sitten pätkääkään. Vaikka itsekin olen uurastanut täällä vuosia ja olen ihan vitun hyvä työntekijä, niin rahapalkan lisäksi harvemmin olen saanut mitään muuta kuin heipparallaa ja nähdään ehkä taas ensi kesänä. (Katkerana huomautuksena voin sanoa, että jos olisin insinööri, niin mulla olisi täällä jo vakipesti rakennettuna. Eipä sillä, että tänne haluaisin jäädäkään.)

No, missioista ja visioista on nyt luovuttu, koska on tullut uutta ajateltavaa. Nyt siistitään ja karsitaan! Kaikki turha pitää hävittää! Tämä projekti työllistää täysipäiväisesti ainakin neljä ihmistä, kun mietitään, miten ei käytettäisi aikaa mihinkään turhaan. (Olenko ainut joka huomaa ironian tässä asiassa?) Kohta täällä näyttää paikat niin kliinisen siisteiltä, vaikka sairaalasta ei todellakaan ole kyse, koska mitään ylimääräistä ei saa olla missään, jokaiselle tavaralle täytyy olla oma paikkansa, mielellään tarralla merkattu sellainen, eikä seinillä saa roikkua lippusia ja lappusia. Viherkasvitkin lienevät turhia. Paitsi tietysti, jos niille piirretään omat ruudut, joissa ne saavat kököttää, ja kylkeen liimataan tarra "rönsylilja".

Ehdottaisinkin nyt jonkinlaisen pienen katastrofin järjestämistä Brysseliin, niin niillä siellä olisi joskus jotain järkevääkin tekemistä. Siellä päin maailmaa tuntuu olevan ihmisillä aivan liikaa aikaa ajatella ja aivan liian vähän todellisuudentajua.