10. heinäkuuta 2011

Kyllä minä perkeleeni kesytän

Istuskelin puistossa lukemassa Vadelmavenepakolaista. Käristin nahkaani ja syötin varpusille herneitä. Ensimmäinen varpunen luuli, että yritin heittää sitä niillä herneillä ja lensi pois. Toinen varpunen hetken tuumailun jälkeen tajusi, että tässä on joku juju. Mutta koska varpusella on niin kovin pienet aivot, niin ehkä kymmenestä maahan sen eteen heitetystä herneestä se löysi aina yhden ja lennähti kauemmas sitä mutustelemaan. Kahdesta herneestä (mikä tarkoitti kahtakymmentä maahan heitettyä hernettä) sen kupu taisikin tulla jo täyteen eikä se tullut enää hakemaan enempää. Tai sitten vihreän herneen etsiminen vihreältä nurmikolta ei motivoinut sitä. Tai sitten se vaan unohti meidän yhteisen juttumme.

Siinä Vadelmavenepakolaista lukiessani tulin ajatelleeksi, miten hieno sana perkele loppujen lopuksi onkaan. Väkevin kirosana koskaan. Paljon vakuuttavampi kuin mitkään vitut tai paskat yhteensä. Muissa kielissä löytyy saatanaa ja pirua ja paholaista, mutta perkelettä ei oikein pysty kääntämään muille kielille. Perkele tarkoittaa jotain niin paljon enemmän. Suomalaisilla on sisu ja perkele. Tai no, Wikipedian mukaan perkele löytyy myös esim. Latviasta (perkons) ja Liettuasta (perkūnas), joissa se tarkoittaa ukkosen jumalaa. En tiedä miten yleisessä käytössä kyseinen sana on noissa maissa ns. kirosanana.

Tätä asiaa pohtiessani läheisellä penkillä istuvalle nuorelle miehelle kävi joku vahinko oluttölkkinsä kanssa ja hän läikytti housuillensa. Hemmo kirosi, mitenpä muutenkaan kuin huutamalla perkele! Naurahdin yksikseni tälle sattumalle.

Pakkohan tähän loppuun on liittää vielä tuo Studio Julmahuvin Roudasta Rospuuttoon. Parasta kotimaista viihdettä hetkeen.





Ps. Blogger tökkii eikä meinannut päästää minua postaamaankaan ollenkaan. Jos runoilet jonkun kommentin, niin kannattaa copy-pasteta se talteen ennen sen kommentointinappulan painamista, kun kuitenkin tulee joku virheilmoitus ja sitten ainutlaatuiset ajatuksesi katoavat jonnekin bittitaivaan tuuliin.

7 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Hello. Luettuani Vadelmavenepakolaisen korotin Miika Nousiaisen pitkäksi aika kotijumalien joukkoon. Näin myös KOM-teatterissa, mainostinkin sitä. Huom. näytännöt jatku syksyllä!

Niistä kangassandaaleista vielä - myös Pumalla on. Vaikket sä vielä taidakaan olla puuma-iässä.

Tiina kirjoitti...

Joo, muistankin sun kehuneen sitä näytelmää. Täytyy katsoa, jos tuon kirjan lukemisen jälkeen innostuisin lähtemään kulttuurimatkalle Helsinkiin. :)

Ostin muuten tuossa perjantaina Espritin varvastossut. Niissä on hirmu kiva kankainen päällinen, tosin pohja on paksu ja vaahtomuovia, joten niillä käveleminen pidemmän päälle on vähän raskasta. Siis kun pohja painuu jalan alla joka askeleella. Kiitti vinkistä, tarvii varmaan vilkuilla noita urheiluliikkeiden valikoimiakin.
(En ainakaan myönnä olevani puuma-iässä!) ;D

Sari kirjoitti...

Hehe, kun italialainen anoppini pyysi opettamaan suomeksi kiroilua, tuli heti mieleen kunnon pari: perkele jumalauta. Sitä se anoppi nyt aina päräyttelee, ja kuulostaa uskottavalta.

Iines kirjoitti...

Perkele-fani ilmoittautuu. Se on paras voimaannuttavista sanoista, ja se tulee suusta luonnollista tietä, kun vaikka kaatuu jäätiköllä, kuten Suomessa monesti kaamosaikana käy.

Vitut kalpenevat perkeleen rinnalla! Nuoret eivät tajua mitään. Tietenkin perkele vaatii enemmän ääntölihasten käyttöä kuin vaivaton vittu, joten olisiko se siinä?

Mie kirjoitti...

Vadelmavenepakolain o hiano kirja! Puhumattakaa perkeleestä! Mie, joka oon iha pikkase ahkera kiroilee, ni perkelees o kyl särmää ;)

Anonyymi kirjoitti...

Haa haa!

Tiina kirjoitti...

Sari, nuo taitavat olla yleisimmät sanat, mitä ulkomaalaiset osaavat sanoa suomeksi. :D

Iines, itsekin kyllä myönnän yleisimmin päästäväni suusta jonkun v-sanan, mutta on perkeleessä jotain ihan erilaista voimaa.

Mie, no perkele, tarvii varmaan lukea sitten se Vadelmavenepakolainen (loppuun asti)! :D

Anonyymi, hoo hoo!