28. joulukuuta 2012

Harder, better, faster, stronger


Eilisen positiivisuuspostauksen jälkeen sain lukuisia lukijapalautteita, että näytä nyt ne epäkkäät kun niillä kerta leveiletkin. No en oikeasti saanut. Yhtään. Mutta onnistuin kuitenkin säikäyttämään Zepan, joka sentään on elävässä elämässä tunnustellut hauistani, tuolla eilen linkittämälläni kuvalla (yllä). Lohdutuksen sana siis kuulukoon, että en näytä läheskään tuolta kuvan (yllä) hahmolta eikä se myöskään ole tavoitteeni. Jossain Pakkotoisto- tms. foorumilla sanottiin, että tavoitehan on se, että epäkkäillä on omat hihansa. Mutta tuo nyt on jotain miesten hapatusta.

Sopivasti muuten Neokin välillisesti peräänkuulutti alastonta totuutta ja laittoi itse vähemmän alastoman kuvan perästään (eipä kestä kiitellä linkityksestä). Itsellänikin oli kuvanottohetkellä paita päällä, jonka kaula-aukkoa tosin venytin paremman kuvaustuloksen saavuttamiseksi.

Tässä ne siis ovat, minun epäkkääni. Nuoli on osoittamassa oikeata kohtaa, mikäli ette muuten löydä niitä kuvasta. (Toisen puolen nuoli ei erotu hiusteni seasta).


No niin, älkää nyt enää naurako. Eihän ne oikeasti ole kummoisetkaan, mutta minulle tuo on edistystä ja jonkinlainen merkki kehittymisestä. Ei tästä ihan kauhean kauaa ole, kun solisluunikin olivat vain joku hämärä muistikuva nuoruusvuosilta. Nyt ne sentään näkyvät sopivassa asennossa. Nuo kurtut tuossa kaulalla ovat kyllä ihan puhdasta läskiä ja ylimääräistä nahkaa eivätkä ollenkaan lihasta. Toisin kuin ylemmän kuvan jäbällä.

Ja puhun tästä kuin mainintatautinen ihan vain siksi, että minusta tuo epäkäs on nimeltään niin hauska lihas, jonka olemassaolosta en ole tiennytkään ennen tätä syksyä.

Otsikon biisistä on muuten tehty hienoja videoita. Vanha juttu, mutta saan noista vieläkin kiksejä.



Myös se sormiversio on hieno.

5 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

Tykkään sormiversiosta enempi.

Hienot epäkkäät! isommat kuin mulla. Tuo mies näyttää ihan valmiilta teuraaksi, on niin lihakarjan näköinen. :) <- iloinen ja häiriintynyt kannibaalihymiö

Tiina kirjoitti...

Mä luulen, että mä tykkään kanssa sormiversiosta enemmän.

Iloinen ja häiriintynyt kannibaalihymiö on myöskin aika hauska. :D

Zepa kirjoitti...

Voi ei, siinä se kuva on taas. Mä niiin inhoon noita kumipallomiehiä.

Mutta sun kuva, ain hitsi oli pakko ottaa paidat pois ja lähteä etsimään omia vastaavia. Ne on siis noi mitkä tulee esiin kun puristaa vähän lapoja yhteen ja pullistelee? Mul on suunnilleen samannäköiset kuin sulla. Kuvaa ei kai tuu kun kädet menee pullisteluun ja vänkäämiseen :-D

Neo kirjoitti...

Haha, tämä selittääkin tämänpäiväiset peräntiirailijat. Alastonta perää ei ole luvassa edes sitten kun se olisi sellaisessa kuosissa, jota kehtaa näytellä. :D

Wau, sulla tosiaan on epäkkäät. *säntää vähissä vaatteissa peilailemaan omia epäkkäitään*

Tiina kirjoitti...

Zepa, joo, en mäkään noista michelin ukoista tykkää. :D
Itse enemmänkin loitonsin lapoja toisistaan kuin puristin yhteen, mutta joo, eiköhän samoista lihaksista ole kyse. Ne on tuolla selkä-hartia-niska-akselilla.

Neo, hahaa tosiaan. :D
Itsellenikin nuo epäkkäät tulivat jotenkin yllätyksenä. Kiitos niistä kuuluu varmaan rainerille.