21. joulukuuta 2012

Hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja ikävä


Vaikka se maailmanloppu ei ilmeisesti tullutkaan/tulekaan tänään (kaikkihan toki tapahtuu Amerikan aikavyöhykkeen mukaan, kuten katastrofielokuvissakin aina, joten ihan varmaksi ei uskalla sanoa ennen kuin Washington on julistanut maailman jatkuneeksi), niin on tässä silti nähtävissä jotain valoa tunnelin päässä. Yllättävänkin nopeasti.

Aamupäivällä kävin tsekkaamassa postit oven takaa. Sieltä löytyi yksi joulukortti, kirje Kelalta ja kirje Verohallinnolta. Kaksi jälkimmäistä eivät koskaan tiedä mitään hyvää. No, viimeisestä löytyi vain verokortti ensi vuodelle (jospa sille olisi käyttöäkin), mutta Kelan kirjeen avaaminen vähän jännitti. Odotin sieltä jotain "mene vankilaan, mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta" -korttia, mutta kyseessä olikin päätös asumistuen vuositarkastuksen seurauksista. Ja kas, asumistukeni nousee ensi vuoden alusta melko reippaastikin! Ei tässä nyt mistään tuhansista eikä edes monista sadoista euroista puhuta, mutta sen verran kuitenkin, että ehkä sittenkin voin syödä tammikuussa muutakin kuin kynsiäni. Huh helpotus!

Ja ensi viikon perjantaina olen menossa työhaastatteluun. Minulla on kyllä yksi erittäin vakava puute taidoissani kyseisen työpaikan vaatimuksiin nähden, mutta ainahan sitä voi silti yrittää. Aion myös laittaa muita hakemuksia. Aina välillä löytyy työpaikkoja, jotka ovat kuin minulle luotuja. Ainoa ongelma on vain se, miten saan työnantajan vakuutettua samasta asiasta. Yleensä en saa. Olen huono työhaastatteluissa, mutta hyvä töissä.

Myös helmikuussa minulla pitäisi olla hieman enemmän rahaa käytettävissä. Siitä lämpimät kiitokset vakkarikuntosalilleni ja heidän joululahjastaan vakkariasiakkaille. Kiitos myös edelliseen kirjoitukseen kommentoineille. Vaikka ahdistuksissani en jaksanutkaan tai pystynytkään niihin vastailemaan, niin vertaistuki aina lohduttaa. Tai ihan vaan muu tuki.


Ehkä tässä voi pikkuhiljaa palauttaa vähän sitä joulumieltäkin sydämeen (tai aivan erityisesti maksaan ja vatsalaukkuun) ja huokaista edes pikkuisen helpotuksesta. Palaan raha-ahdistukseen sitten taas viimeistään, kun seuraava Visa-lasku erääntyy.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No voi. Etkö voisi hankkia varakkaan poikaystävän itsellesi?

Tiina kirjoitti...

Voisin toki. Ehdotuksia?

Kirsikka kirjoitti...

Mä niin tiedän tuon tunteen (viitaten myös edelliseen kirjoitukseesi). Tai siis kaikki nuo tunteet. En viitsi laukoa mitään "kyllä se siitä vielä iloksi muuuttuu" -tyyppisiä latteuksia, mutta jos lohduttaa niin et ole yksin tämän(kään) ahdistuksen kanssa.

Puhalluskukkatyttö kirjoitti...

Ehkä sä voisit sanoa aina niissä työhaastatteluissa just ton ihan ääneen. "Olen huono haastatteluissa, mutta hyvä töissä!" :)

masahiiri kirjoitti...

Voisin toki. Ehdotuksia?

Matti Nykänen? Pitää muhkuista tummaveriköistä, on varakas ja tuntee Mansen Baarikartan.



Anonyymi kirjoitti...

"Voisin toki. Ehdotuksia?"

Rupea nettideittailemaan. Vaatimukseksi miehelle akateeminen koulutus ja vähintään 50 000 €:n tuloja vuodessa. Itse tarvitset vain hienon kuvan itsestäsi, joka vetoaa miehiin.

littleB kirjoitti...

I so feel you rahatilanteen kanssa. Jos ei raha tee onnelliseksi, niin ainakin ihmiseksi. Vituttaa koko ajan olla velkaa, tehdä maksusuunnitelmia ja kerjätä/lainata iskältä jne.
Mahtavaa et Kelalta tuli positiivistä postia sentäs! Itse makselen takaisin tonnin pottia liikaa maksettua asumistukea...

Toivottavasti se joulumieli jostain löytää takaisin, ihanaa joulua ja parempaa ensi vuotta! <3

-kummitus- kirjoitti...

Kun aamuyöstä herää siihen, että raha-asiat pyörivät päässä, tietää olevansa jännän äärellä. Tai kun saa pakit miljoonannen kerran työhaastattelun jälkeen. Tai kun tajuaa, että se poikaystävä saattaisi edes henkistä puolta helpottaa, eikä sellaista vaan näy.

Mutta jos nyt kuitenkin jaksaisimme. Kai tämä joskus helpottaa. Jos ei helpota, ehkä totumme tähän.

Voimia ja valon juhlaa!