10. joulukuuta 2012

10. under

Jollain tavalla saan tämän kuvan sopimaan päivän aiheeseen. "Under supervision" tai "holhouksen alainen" tai jotain...


Oli miten oli. Joskus ei haittaisi ajatella ennen kuin toimii.

Polttelin eilen kynttilää tuossa tv-tasoni reunalla. Jostain syystä se paloi tosi kituuttaen eikä kynttilän sydämen pään leikkaaminen auttanut kuin pieneksi hetkeksi. Kaadoin sitten hieman steariinia pois tuohon aluslautaselle. Vähän myöhemmin kynttilä alkoi taas kituutella ja päätin taas kipata hiukan steariinia pois, mutta voi, kynttilä oli sulan steariinin ansiosta tarttunut aluslautaseen kiinni. Aloin vääntää ja nyhtää sitä irti lautasesta. Hetken päästä ähellys tuotti tulosta. Kynttilä tosiaan irtosi aluslautasesta ja samalla rivakalla käden liikkeellä onnistuin heilauttamaan ne sulat steariinit pitkin tv-tasoa (valkoista maalattua puuta) sekä televisiota (kuvasta ei erotu, mutta koko television sivu on steariinin peitossa). Heti samalla sekunnilla tajusin, että ehkäpä kynttilä olisi kannattanut puhaltaa ja antaa jäähtyä ennen tätä irroitusta, mutta se oli aika myöhäistä enää siinä vaiheessa.

Siispä. Nyt kaikki Niksi-Pirkat ja Helvetin Martat siellä ruudun toisella puolella! Onko mitään muuta keinoa saada steariinia pois muuta kuin istumalla hetkeksi jos toiseksikin rapsuttelemaan sitä kynnellä irti? Tv-tason maalipinta ei saisi kuitenkaan kärsiä, joten älkää vaan ehdottako mitään hiomakonetta tai vastaavaa.

Voi minua tolvanaa.

15 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Kuulostat ihan meikäläiseltä !! Mulla kaatuu vesilasi, jos joku kysyy kelloa ja lasi on vasemmassa kädessä. :DD

Tiina kirjoitti...

Oliskin ollut vain vettä!
Tai no, ehkä televisio olisi voinut kärsiä vedestä enemmän... :D

-kummitus- kirjoitti...

Otan osaa. Juuri männä viikolla kaatelin perintöpellavapöytäliinalle (punaiselle) valkoista steariinia. Samoin lattialle, mustalle puuvillatakille ja yhdelle hihattomalle paidalle. Tukastakin sitä löytyi.

Sileiltä pinnoilta lähtee kuumalla vedellä pyyhkimällä. Röpelöisiltä pinnoilta samoin, mutta niihin saattaa imeytyä väriä, sitä en tiedä millä sen saa pois.

Ja jos joskus menee vaatteille tai pöytäliinalle, niin niistä saa silittimällä ja sitten pesemällä. Ainaskin siitä pellavapöytäliinasta. Paidalla ole paskankaan väliä, en ole edes viitsinyt kokeilla vielä.

Otan osaa. Meitä tämän lajin toheloita on maa täynnä. :-(

Annikki kirjoitti...

Vessa- tai talouspaperia päälle ja silität varovasti silitysraudalla, niin se steariini sulaa ja tarttuu kiinni paperiin. Pelastin mm. nahkasaappaat tällä konstilla, kun kompuroin niillä ulkotuliin jossain vuosijuhlilla.

Tv kun on muovia, niin kannattaa pitää aika matalalla lämpötilalla sitä silitysrautaa ja paperia paksummalla, ettei tule toista vahinkoa.

Annikki kirjoitti...

Itse kuvaruutua en tosin lämmittäisi ollenkaan, vain sitä sivuosan muovia varovasti.

Tiina kirjoitti...

Kummitus, kiitos osanotosta. Pakko myöntää, että hiukan vitutti, mutta minkäs teen kun oli oma moka.
Kuuma vesi on kyllä kokeilemisen arvoinen idea. Olen jotenkin lamaantunut asian suhteen niin, etten ole vielä jaksanut kokeilla tuohon mitään kikkakakkosia enkä -kolmosia.

Annikki, hmm... Musta tuo silitysrauta ja paperi ja puu ja muovi ja MINÄ kuulostaa jotenkin sellaiselta yhtälöltä, että siitä ei voi seurata mitään hyvää. Harkitsen, jos ei muu auta. :D
Kuvaruudusta onneksi sain pyyhittyä steariinin heti tuoreeltaan pois mikrokuituliinalla.

Kirsikka kirjoitti...

Tekisi mieleni nauraa vahingoniloisesti, mutta enpä viitti. Ku sitten käy itelle ihan samalla tavalla.

Oon jopa (oikeesti) martta, mutten silti olis tiennyt miten tämän tilanteen saa pelastettua. Ehkä se johtuu siitä, että tämän puolentoista vuoden marttaurani aikana en oo kertaakaan osallistunut mihinkään marttajuttuun...

Irwis kirjoitti...


Ennesvanhaan kun c-kasetteja vielä käytettiin, niin niiden koteloilla, siis sillä reunalla, oli hyvä esim. raapata auton jäisiä ikkunoita...

Tuota samaa kelpo välinettä olen toisinaan käyttänyt myös milloin mihinkin kotitalouden raappaushommiin; muunmuassa steariinin rapsutukseen.. - Kas kun aina roiskuu kun rapataan. Eli ei vissiin ainuttakaan liinaa, pöytää, eikä edes telkkaria johon en olisi onnistunut steariineja läikyttelemään! :/

Rapsutuksen jälkeen jäävän mahdollisen "rasva"läntin poisto onkin sitten eri asia, mutta luultavasti juurikin tuo mikrokuituliina on siihen paras väline.

- Ja hei, joskus on ollut puhetta siitä nykykynttilöiden harmillisen yleisestä vitsauksesta eli "kylmästä sydämestä", joka aiheuttaa sen ärrrrsyttävän monttumaisen palamisen, jonka vuoksi kynttilän reunat jäävät ärrrrsyttävän korkeiksi. Niin niitä reunoja on kaikkein kätevin ja nätein tasailla ohuen ohuella rautalangalla! :) (Ja siis tietenkin silloin, kun kynttilä palaa, tai on juuri äsken sammutettu eli reunat ovat pehmeät.)

(Niin ja tietenkäänhän tämäkään keino ei ole sama kuin se, että kynttilä toimisi niinkuin pitäisi, mutta anyways... Nätimpää ja siistimpää kuin kynttilän reunojen nyrsiminen sormineen tms.)

Anonyymi kirjoitti...

Eikös nuo pisarat lähde irti ihan peukalonkynnellä työntämällä?
Jos maali lähtee mukana, huonekalu on jo pitemmän aikaa ollut uudelleenmaalauksen tarpeessa, mikä nyt ei toki juurikaan mieltä lämmitä.

Mutta tosiaan jos niitä steariinejä jotenkin saa vähän lämmitettyä niin voisi kuvitella niiden helpommin rullautuvan irti. Toisaalta kylmänä voisi lähteä helpommin karhunkielellä tms. jos on ohutta.

Telkkarin muoviin ei parane lämpöä kohdistaa vaan se kannattaa ihan vaan puhdistaa mekaanisesti ilman mitään sähkölaitteita.

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa mieleen... En siis ole koskaan kokeillut, mutta jos steariini on niin ohuesti, ettei sitä saa helposti kokonaisena irti, mitäköhän tapahtuisi jos sitä kaataisi paksumman kerroksen siihen päälle? Saisikohan kunkin "pisaran" silloin irti kerralla?
Kerrosten pitäisi sulautua yhteen, jotta tuo toimisi.

Tiina kirjoitti...

Kirsikka, naura pois vaan. Kyllä muakin vähän nauratti, koska just jotain tämmöstä mulle aina tapahtuu.
Menepäs nyt sinne marttakurssille, niin tuut sitten kertomaan mulle mitä opit. :)

Irwis, toi pinta on sen verran pehmeä, että se naarmuuntuu kauhean helposti. Eihän niitä naarmuja näe kuin valoa vasten, mutta se riittää että itse tietää sen naarmuuntuneen. Niin en taida uskaltaa alkaa millään kovalla muovilla raaputella. Mä olen jo imurilla saanut siihen naarmuja aikaan.
Täytyy kokeilla nyt jos joskus olisi valoisaan aikaan kotona, jos siitä vaikka ei jääkään mitään rasvalänttejä.

Anonyymi, niin, lähinnä tässä hainkin vaihtoehtoja sille kynnellä rapsuttelulle, kun ei yhtään hotsittaisi alkaa rapsutella.

Anonyymi eri tai sama, voi olla toimiva idea tai ei, mutta voin kertoa, että en tosiaan rupea kaatamaan lisää steariinia tuohon. :D

Irwis kirjoitti...


Niin ajattelin vaan että tuo kasettikotelon tai hyvän jääraapan reuna kun on niin ohut, niin minimoituisi se naarmujen määrä... Ehkä. - Ehkä ei...

Yksi millä steariinia voisi pehmentää voisi olla hiustenkuivaaja. Ei ainakaan luulisi kuumentavan liikaa, mutta kuitenkin niin että steariinin irtoaminen vähän helpottuisi.

Tiina kirjoitti...

Irwis, saatanpa kokeilla sitä kasetin reunaa. Jääraappaahan en sattuneesta syystä omista. :D Joku pehmeä muovinen tai puinen voisi kuitenkin olla kivempi väline kuin kynsi.
Eilen illalla rapsuttelin kynnellä sen verran, että isommat pisarat lähti melko kokonaisina, mutta se pieni piperrys...
Tuo on vielä siitä hauskassa kohdassa, että pistorasiaa ei ole lähimaillakaan, jos haluaisi hiustenkuivaajaa tai silitysrautaa kokeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Pehmeämpi muovi: keittiölasta.

Tiina kirjoitti...

Sama kävi mielessä. En vaan vieläkään ole tehnyt sille juurikaan mitään, kun aina on niin pimeätä. Haluaisin nähdä kun raaputan.