generated by sloganizer.net

28. maaliskuuta 2013

You know, happiness is the best facelift

Sain eilen postissa uuden henkilökortin, kun vanha meni pois voimasta viime viikolla. Silloin ennen sai 10 vuoden henkilökortteja. Tämä uusi on voimassa vain viisi vuotta. Vertasin kortteja keskenään ja niistä kyllä totisesti näkee, miten ihminen (eli tässä tapauksessa minä) on vanhentunut kymmenessä vuodessa.

Kymmenen vuotta sitten otetussa passikuvassa olen pyöreäposkinen ja ihan söpö nuori nainen. Uudessa passikuvassa kasvoni ovat muuttuneet selvästi pidemmän mallisiksi. Se poskien pyöreys ja samalla myös luultavasti söpöyskin on kadonnut. Itse asiassa tässä uudessa passikuvassa muistutan omasta mielestäni paljon enemmän äitiäni kuin olen missään kuvassa koskaan aikaisemmin muistuttanut.

En usko kokovartalopyöreydellä olevan tämän asian kanssa mitään tekemistä, koska luultavasti olen 10 vuotta sitten ollut suurin piirtein samoissa mitoissa kuin nyt. Poskien pyöreyden katoaminen on saanut kasvoni näyttämään paljon vanhemmilta ja väsyneemmiltä. Maan vetovoima kutsuu. Ilmankos Alkossakaan ei enää kysytä papereita. (En ole ostanut alkoholijuomia sen uuden säädöksen jälkeen, että kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä kysytään paperit, joten en tiedä kysyttäisiinkö kaupassa paperit).

Minkähänlaista kasvojumppaa sitä pitäisi ruveta harrastamaan kaiken muun jumppaamisen lisäksi? Oikeasti. En tiedä pitäisikö tästä nyt kehittää joku lähestyvän 35 ikävuoden kriisi...

12 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Helvetti ! Anteeksi. Kävin tänään Alkossa tällä vuosituhannella eikä ketään kiinnostanut mun henkilöpaperit. Enkä edes tajunnut loukkausta !

Nyt mulla on hyvä syy masennella ja juoda kellari tyhjäksi punkuista ja muista balsamointiaineista !

Kaisa kirjoitti...

Multa kysyttiin papereita ennen tätä uudistusta, muttaeipä enää jälkeen. Tanakele.

Maketsu kirjoitti...

Kultaseni, kunhan tulet tähän ikään ( oulmoust viiskytvee) niin tulet tietämään, mitä tämä ikääntyminen on :) Ihan perseestä! Mä näytin uudessa passikuvassa ihan, niin no, ihan viiskytvee. Naama valahtanut ja järkyttävät urat! Ne ei ollut ryppyjä, ne olivat urat!

Vaikka terveys pettää, niin pää ei petä. Mieli kun on nuori, niin sillä pääsee aika pitkälle. Vielä, kun olin neljäviis, niin multa kysyttiin alkossa paperit. Ostin tytöille duuniin joululahjaviinei ;) Ei oo kysytty viimeaikoina, odotan sitä päivää!!

Anonyymi kirjoitti...

Lähes kaikki naiset alkavat ikääntyessään muistuttaa äitiään. Siksipä on tarpeen kerrata ohje: ennen seukkaamisen viemistä vakavammalle tasolle, pitää yrittää saada käyttöön ainakin valokuva muijakandidaatin äidistä. Jos kuvassa on kammo fätäri mätisäkki, niin olet nähnyt tulevaisuuden ja sitten viemään roskia*






* roskien vieminen on kiertoilmaisu katoamiselle

Tiina kirjoitti...

Nollavaimo, niin siis Alkossahan se raja on yhä 25 vuotta, joten realistina en siellä enää edes odota, että kysyttäisiin papereita. Sen sijaan kaupoissa pitäisi kysyä kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä paperit enkä uskalla edes mennä koittamaan onneani. ;)

Kaisa, sä olet varmaan henkisesti kasvanut niin paljon tässä alkuvuodesta... :D

Maketsu, apua, uria odotellessa! Enkä tarkoita työuraa vaan niitä kasvojen uria. :D
Sitten kun tuun toooosi vanhaksi niin toivon, että pää pettää ennen kuin terveys lopullisesti. Olisi jotenkin armollisempaa elellä jossain mielikuvitusmaailmassa kuin sairaalan vuodeosastolla.

Anonyymi, no toi nyt on pelkästään typerää. En tosin ihan tarkkaa sanakirjamääritelmää tunne "fätärille mätisäkille", mutta elämäntavoillaan pystyy oikeasti vaikuttamaan painoon. Ei SE ole mikään periytyvä ominaisuus.
Mutta mulla on äidin kuva tuossa hyllyllä kehyksissä, että siitä vaan kaikki sulhasehdokkaat katselemaan tarviiko lähteä viemään roskia vai ei.

Annikki kirjoitti...

Sama varmaan pätee sulhasehdokkaan isän kuvaan: jos siellä on jotenkin heiveröinen koukkuselkä tai fätäri mätisäkki, niin kannattaa rohkaista häntä lähtemään viemään niitä roskia ja laittaa ovi sillä aikaa lukkoon.

Anonyymi kirjoitti...

hahaa!

http://www.mtv3.fi/koti/arki/artikkeli.shtml/2012/08/1602744/nainen-tassa-iassa-muutut-aidiksesi

Kirsikka kirjoitti...

Multa ei oo kysytty papereita Alkossa tai muuallakaan viimeiseen kahdeksaan vuoteen. Olen tosi katkera. Etenkin kun Donilta kysyttiin kun se oli 30 ja silloin paperinkysyntäikäraja oli kai se 18...

Tiina kirjoitti...

Annikki, hyvä pointti. Toisaalta ehkä se mies kannattaa suorilta käsin lähettää viemään roskia, jos se alkaa osoittaa kiinnostusta äidin kuvaa kohtaan...
Paitsi onko miehet maitisäkkejä? Mitä tää tarkoittaa?

Anonyymi, toihan on melko itsestäänselvää, mutta miksi jutussa puhutaan vaan naisista? Tuskin miehetkään ihan vapaita on vanhempiensa geeneistä ja vaikutuksista.

Kirsikka, älä sure, mä olen monesti toivonut näyttäväni ikäiseltäni, niin säästyy yllättävän monelta hämmentävältä tilanteelta. Sitä paitsi ihmiset tuntuu kuvittelevan, että jokainen nainen haluaa näyttää 18-vuotiaalta lopun elämäänsä. Not true.

Annikki kirjoitti...

Ai niin, maitisäkkejähän ne tietysti on. Mätisäkki kuulostaa kyllä herkullisesti myös vähän mätäsäkiltä.

Minua ärsytti viimeksi, kun ihmiset toivotteli jotain "hyvää 25-vuotissyntymäpäivää", vaikka täytin sen verran vuosia sitten. Ei minusta ole mitenkään vitsikästä, että nainen täyttäisi aina vaan 25, tahdon juhlia juuri sitä syntymäpäivää, joka käsillä on. Asiaa varmaan helpottaa se, että minulle myytiin lastenlippua linja-autoon vasta kolmisen vuotta sitten, joten näyttää kestävän normaalia pidempään päästä lapsennaamasta eroon. Eiköhän nuo rypyt ja urat kuitenkin pääse iskemään ihan lähiaikoina. Sisältä olen kuitenkin varmasti aika vanha, verisuonet ja hapertuvat luut eivät valehtele.

sea kirjoitti...


Tästä
sekä sen kaverit myös. :)

Tiina kirjoitti...

Annikki, niinhän se on. Minäkin kyllä itse ruokin tuota vitsikkyyttä toisinaan sanomalla täyttäväni vasta 25. Kun toisaalta, olishan se hauska olla aina 25. Siis oikeasti olla eikä vaan näyttää. Lastenlippuja mulle ei sentään olla myyty enää vuosikymmeniin. :D

Sea, hahaa, naamajoogaa! Mahtavaa! :)