generated by sloganizer.net

12. heinäkuuta 2008

Nalkutus siitä ettei mitään tapahdu, on asenne, joka ei tiedä hauskaa

Olin eilen illalla baarissa, siitä tarkempi raportti tuolla. Tulin viimeisellä yöbussilla kotiin ja kuuntelin lujalla mp3-soitintani, joka oli ihan sattumalta mukana, koska en jaksa kuunnella niitä humalaisten jorinoita. No jäin sitten kotipysäkilläni pois ja vähän ihmettelin, kun yksi nuori sälli siinä yritti jotenkin uida liiveihini. En oikein tiedä mitä se yritti, mutta vilkuili silleen sivusilmällä ja jotenkin yritti kiilautua rinnalleni. En ollut ihan kauhean vastaanottavassa mielentilassa ja siihen aikaan yöstä mieluummin välttelee kaikkia vieraita mieshenkilöitä, kun joutuu kävelemään hämärässä yksin katuja pitkin. Jättäidyin sitten tyypin taakse ja hidastelin ja tyyppi hidasteli, mutta lopulta ilmeisesti kyllästyi hidastelemaan ja lähti risteyksestä toiseen suuntaan, jolloin minä lähdin toiseen suuntaan. Olisin siis kumpaakin reittiä päässyt kotiin, joten valitsin eri reitin kuin se tyyppi. Sain kipsutella sitten tyttökengissäni (!!!) ihan rauhassa kotiin, mutta tajusin oikeastaan vasta siinä ihan melkein kotiovella, että se tyyppi taisikin olla yksi naapureistani. Sellainen, jonka viime viikonloppuna näin hengaavan tuossa pihassa varmaan ekaa kertaa ja jonka kanssa sitten toivotimme huomenet. Kai se vaan sitten olisi halunnut kävellä kanssani yhtä matkaa kotiin tai jotain, mutta pidän sitä kyllä vieläkin vähän epäilyttävänä.

Nuo tyttökengät (hoen tuota, koska minulla ei ole ikinä ollut noin kauniita kenkiä) on muuten tosi ihanat ja niillä on hyvä kävellä, mutta jotkut geelityynyt olisi varmaan ollut kivat päkiöiden alla. En ole tottunut kävelemään tuollaisilla korkkareilla juurikaan (jalkapohjan nahka ei ehkä ole riittävän parkkiintunut) ja kotiin päästyäni päkiöiden iho oli kuin tulessa olisi ollut. Yritin välellä jäähdytellä niitä viileällä lattialla, mutta muuten ne eivät kyllä kestäneet muun kun ilman kosketusta. Yön aikana polttelu on onneksi helpottanut. Mutta taidan tänään laittaa kuitenkin ihan tennarit jalkaan, jos/kun tästä nyt taas lähtee jonnekin. Mikäli ei sada. Ei sen kyllä pitäisi, ainakaan kovin paljoa.

Nyt täytyisi tomertua ja pestä tuo kauhea tiskivuori pois (miksi sitä aina kertyykin? miksei voi tiskata vaikka joka päivä vähän?), että pääsee sitten kuuntelemaan rokkia.

Tässä teillekin jotain.





Rok rok!

2 kommenttia:

nona kirjoitti...

Blur on rok. Hyvä biisi. Video on grunge ysäriläinen. Vähänks jännätti napsasta tota, jos se ois taas ollu joku jekku...

Tiina kirjoitti...

:D Sehän olisi jo vanha vitsi.