16. heinäkuuta 2008

Rakas rämä elämä

Hei ystävät ja vihamiehet, jos sellaisiakin löytyy. Se juttu minkä ehkä piti tai ei pitänyt tapahtua parin viikon päästä... Unohtakaa koko juttu. Ainakin toistaiseksi. Mikään ei ole lopullisesti peruuntunut, mutta lykkääntynyt syksympään tai jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Aika näyttää. Te muutama (3), jotka tiedätte mistä on kyse: ehkä eniten harmittaa se, että ehdin jo hehkuttaa tai ylipäänsä sanoa mitään asiasta. Mutta mikään ei kai ole niin varmaa kuin epävarma ja pahemminkin olisi voinut käydä. Pakottaahan en voi ketään tekemään mitään. Kunpa voisinkin, vaan en voi. Mutta eiköhän tämä tästä, kun nyt ensin pääsen ylös tästä valtavasta pettymyksen suosta (huom! en ole pettynyt kehenkään ihmiseen vaan ainoastaan asioihin ja olosuhteisiin). Joskus vaan tuntuu, että elämä heittelee eteeni ihan helvetin huonoja vitsejä. Mutta onhan sinne Mount Everestillekin kiivetty, niin minähän perkele valloitan tämän vuoren vielä. Gifulla mennään, niin kuin tähänkin asti. (Mites se meni iso-D: Se mikä ei tapa, sattuu ja tekee kipeää. Ja vituttaa kans.)

Mutta sitten mukavempiin asioihin, ettei mene ihan synkistelyksi tämä työpäivä. (Onneksi täällä on ihmisiä, jotka saavat hymyilemään. Nyt ei juuri muuten justiinsa naurata.) Käytiin eilen erään salaisen fellow bloggerin kanssa leffassa katsomassa Hancock. Se oli ihan hauska pätkä alkoholisoituneesta supersankarista. En vaan oikein käsitä miksi kauhean usein käy niin, että elokuva alkaa komediana ja loppuu jonain romanttisena draamana. Mutta se nyt olen vain minä, joka en halua kauheasti katsella elokuvissa mitään rakkauslässynläätä, paitsi Tuulen viemässä tietty. (Joka muuten ei ole mitään lässynläätä!)

Okei, väsytän nyt itseäni ainakin näillä jutuillani, niin parempi kai vaieta hetkeksi. Ei tässä muita mukavempia asioita olisikaan. Jos se meemi sitten illemmalla...


Mä nauran, ilakoin, riehun ja rakastun,
Ryydyn, kituutan, hyydyn ja pysähdyn,
Ja paskaa, ihmisen paskaa, kaikkialla ja samalla:

Elämä on ruma, kaunis ja rakas, rikas, rämä, mutta oma.
Elämä on ruma, kaunis ja rakas, rikas, rämä, mutta oma.
Elämä, älä jätä mua vielä tänään,
Jos jätät, niin jätä, ole lämmin ja pehmeä.
Ruma, kaunis ja rakas, elämä.
Rikas, rämä, mutta oma.
Elämä - ruma, kaunis ja rakas.
Elämä - rikas, rämä, mutta oma.
Elämä.

(Ismo Alanko - Rakas, rämä elämä)


Kauhea kynnys painaa tuota publish-nappulaa nyt, mutta menköön.

2 kommenttia:

DorianK kirjoitti...

Minusta elämässä on juuri se vika, että hommat eivät ikinä mene niin kuin haluaisi, eikä sitten kuitenkaan voi pakottaa ihmisiä tai asioita niihin itselle sopiviin uomiin. Tai ehkä voi, jos on riittävän teräviä veitsiä tai tarpeeksi suuri karttu, mutta eipä se lopputulos oikein siltikään ole ihan aidon jutun veroista. (Ja joo, lainaus meni oikein — mutta sanat ja sävel eivät siis tosiaan olleet alun perin minun.)

Ja on totta, että (ainakin nykyään) komediatkin ovat ihan hanurista. Vaikka niitä ei olisi leimattu jo alunpitäen romanttisiksi komedioiksi, niin sellaisia ne ovat silti. Tai ainakin opettavaisia tai muuten ärsyttävää pullahattaraa perheiden pieniälyisimmille.

sirtsu kirjoitti...

No höh. Voimahalaus!