Kaikki tahtoo lempee

Ajattelin tehdä yhtä seikkaperäisen selostuksen eilisestä päivästäni kuin Wille taannoin.

Herään, kun herätyskelloni soi puoli seitsemältä aamulta. Siirrän sitä puoli tuntia eteenpäin ja nukahdan puoleksi tunniksi uudestaan. Herään taas, kun herätyskello soi seitsemältä. Ei huvittaisi nousta, mutta pakkohan se on. Nousen, avaan läppärin, menen vessaan ja pesen hiukseni. Pyyhe turbaanina päässä haen mehua ja jugurtin, istahdan sohvalle läppärin eteen ja rasvaan naamani. Sitten popsin aamupalan ja samalla tsekkaan sähköpostit ja hieman surffailen kaikilla tosi tärkeillä sivuilla. Huomaan, että kello on jo kovin paljon, joten menen kylppäriin föönaamaan hiukseni ja pesemään hampaat. Pukeudun ja meikkaan. Poistun kotoa ja kävelen bussipysäkille. Köröttelen bussilla töihin.

Töissä teen niitä asioita mitä töissä nyt yleensäkin teen, ja sen lisäksi teen pientä selvityshommaa ja röyhistelen rintaani kun saan sen hoidettua ilman pomoa. Välillä juon kahvia ja luen blogeja, ehkä jopa kirjoitan omaanikin. Käyn syömässä ja syön torstain kunniaksi hernekeittoa ja ohukaisia. Palaan sorvin ääreen. Haukottelen, josta saan leikkimielisiä toruja työkaverilta. Hiirisormeni on aivosolujani nopeampi, joten sekunnin sadaosassa järjestän itselleni hieman lisähommia klikkaamalla väärää painiketta käyttöjärjestelmässä. Kiroan ääneen ja juoksentelen hetken kuin päätön kana eessun taassun hakemassa apua. Lopulta korjaan itse oman virheeni. Sitten alkaakin riittää jo sitä lajia (eli työntekoa), joten siivoan pöytäni ja lähden ulos lampsimaan.

Poistuessani työpaikalta näen vain bussin perävalot ja kiroan jälleen, tällä kertaa vain hiljaa mielessäni. Katson kelloa ja totean lähteneeni itse liian myöhään laahustamaan. Seuraava bussi tulee vasta 20 minuutin kuluttua. Päätän kävellä seuraavalle pysäkille odotellessani. Sillä hetkellä ulkona on aurinkoista ja lämmintä, joten tassuttelen varmaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä pelkässä topissa (plus housut ja kengät, tietty) ulkona. Siinä kävellessä tämä reuhka (lue: hiukset) alkaa ahdistaa ja hiostaa, joten päätän käydä matkan varrella ostamassa Vapaa Valinnasta hiuslenkin, kerta aikaa nyt on seuraavan bussin saapumiseen. Ostan nipun possunpunaisia hiuslenkkejä ja pyydän myyjää leikkaamaan sen muovirenksun niiden ympäriltä poikki, että saan laitettua hiukseni kiinni. Kävelen bussipysäkille, enkä ehdikään kauaa odottelemaan kun paikalle köröttelee Länsilinjojen pelastava enkeli, elikäs onnikka. Päätän syrjiä kaupungin liikennelaitosta ja matkustaa länskärillä.

Jään bussista pois keskustorilla ja lähden siitä kävelemään kohti Koskipuistoa. Ennen siltaa näen hassun tuherruksen postilaatikon kyljessä. Otan siitä kännyllä kuvan (alla) ja menen Espritin myymälään. Pyörin siellä hetken ja teen ostamatta jättämispäätöksen. Jatkan matkaa Hämeensillan yli ja seuraavissa liikennevaloissa havaitsen Herra Ylpön kadun toisella puolella. Kävelemme vastapäisiin suuntiin ja katseemme ehkä kohtaisi, ellei Herra Ylpöllä olisi aurinkolaseja. Mietin, onkohan Herra Ylpöllä kylmä, kun oli pukeutunut niin lämpimästi huppariin, huppu päässä, ja vielä nahkatakkiinkin. Ehkä Herra Ylppö halusi olla ihan incognito siinä vetäessään trolley-matkalaukkua perässään. Hienotunteisesti en siis tuijota, vaan katselen jonnekin muualle. Ja se jokin muu onkin siinä samassa kengät. Kenkä-Repon (revon?) ulkopuolella on parittomia kesäkenkiä alennusmyynnissä. Mietin ensin hetken yksijalkaisia ihmisiä, mutta sitten huomaankin, että kengän parin saa kassalta. Ostan kympillä yhdet numeroa liian isot tyttömäisen puna-valko-pitsiset ballerina-tennarit. Arvelen niiden pysyvän jalassa kuitenkin. Toisen tossun kärki on puhtaan valkoinen ja toisen ihan likaisen harmaa, koska se on ollut ulkona. Myyjä pahoittelee asiaa, mutta sanon myyjälle, että likaantuuhan se toinenkin sitten.


Seuraavaksi tassuttelen H&M:lle. Napsin pari vitosen toppia mukaani alakerrasta ja menen yläkertaan katselemaan vaatteita. Otan jotain vaatteita sovitettavaksi ja menen jonottamaan sovituskoppeihin. Myyjä kysyy montako vaatetta minulla on ja sanon kuusi. Saan lapun jossa komeilee numero 6 ja kopissa huomaankin valehdelleeni myyjälle, koska vaatteita onkin seitsemän. No, ei kai se haittaa jos ne lisääntyvät siellä kopissa, kunhan eivät vähene. Hylkään pari vaatetta ja yhdestä käyn hakemassa eri koon ja menen uudestaan sovittamaan. Poistun paikalta paria toppia, yhtä t-paitaa (ne organic cotton -t-paidat on muuten tosi ihania) ja yhtä ihanaa hippitunikaa rikkaampana, ja useaa kymmentä euroa köyhempänä.

Henkkamaukalta kävelen takaisin keskustorille päin KappAhlin kautta, Seppälän, Europe Housen (jossa tsekkailen lävistyskoruja [korvaan], mutta jätän ostamatta) ja Hemtexin läpi Anttilaan. Väsymys on käymässä jo käpälään, joten en jaksa shoppailla enää mitään, kävelen vain suoraan ruokaosastolle. Siellä mietiskelen vähän viikonlopun sapuskaa, nappaan mukaan pari purkkia jugurttia sekä jugurttirusinoita ja maksan ostokseni. Lähden tarpomaan taas toria kohti ja huomaan, että varvastossut eivät ole parhaat mahdolliset kengät pitkään kaupunkikävelyyn. Jalkapohjat on melkein tulessa ja nilkat ihan tönköt. Huomaan bussini nököttävän pysäkillä ja kiroan sen mielessäni alimpaan helvettiin, mikäli se kaasuttaa pysäkiltä ilman minua. Ei kaasuttanut. Istun bussiin ja harmittelen, että olen jättänyt mp3-soittimeni kotiin.

Kotopäässä hyppään bussin kyydistä pois ja huomaan maassa tyhjän linnunpesän. Otan siitä kuvan (alla) ja toivon, että pesä oli tyhjä jo pudotessaan. Raahaudun viimeisillä voimillani kotiin. Kotona avaan läppärin ja television ja rojahdan sohvalle. Katselen tyhmänä jonkun Hollyoaksin loppua, koska en jaksa muutakaan. Jaksan justiinsa hakea mehua ja pestä naamani. Makaan puoliksi sohvalla ja puoliksi lehmäkuvioidun rahini päällä. Mietin, että jos olisin yhtään väsyneempi, olisin kuollut. Katselen Frendit. Kerään hetken (kauan) voimia hakeakseni iltapalaa. Teen pari voileipää, selailen blogeja ja toisella silmällä katselen digiboksille tallennettua ohjelmaa Viimeiseen mieheen. Meinaan katsoa Tudorsin, mutta en jaksa, joten laitan sen tallennukseen ja päätän siirtää vanhat luuni vaaka-asentoon. Uskottelen itselleni meneväni lukemaan kirjaa, mutta tiesin jos siinä vaiheessa, etten tule kirjaan koskemaankaan. Simahdin sänkyyn saman tien. Joskus puolen yön aikaan heräsin avaamaan ikkunaa isommalle, koska oli kuuma, ja sen jälkeen nukuinkin yhtä soittoa aamuun asti. Ja loppu onkin historiaa.


Jaksoikohan joku oikeasti lukea tämän kokonaan?

Tänään ulkona on lämmintä (kuulemma, en tiedä siitä mitään, koska ilmastointi) ja hieno ilma, joten aion lähteä töistä heti kuin se vain on mahdollista ja viettää lopun päivää ulkona. Ajattelin imeä itseeni nyt kaiken lämmön ja auringonpaisteen (jätän teillekin kyllä vähäsen) siltä varalta, että tämä on kesän ainut hellepäivä.

Moido!


Ps. Päässäni soi repeatilla tuo otsikoksi laittamani Reino & the Rhinosin hölmö biisi.