Pahaa sutta ken pelkäisi

Pikkasen hiljasempaa täällä töissä tälleen heinäkuun lopussa. Olen niiiin pitkästynyt. Miksi pitää olla töissä sen kahdeksan tuntia, jos ei ole mitään muuta tekemistä kuin surffailla netissä? Miksei voisi samalla palkalla käydä vain tekemässä ne työt ja painua vaikka rannalle lopuksi aikaa? (Oikeasti menisin kyllä varmasti nukkumaan). Puhelutkin voisi kääntää vaikka kännykkään. (Ja laittaa känny äänettömälle). Kauhean raskasta tällainen toimetta oleminen. (Tämä kappale on kirjoitettu päivällä töissä, sittemmin olen jo siirtynyt kotikolooni).

Tuolla ystäväkirjassani oli tainnut useampikin suositella minulle luettavaksi Kurt Cobainin päiväkirjoja, joten päätin tutkailla mikä se oikein on ja mistä sellaisen saisi. Akateemisesta kirjakaupasta kyseisen kirjan olisi voinut tilata 2-3 viikon toimitusajalla hintaan 23,90 tai 28,50 (riippuen siitä olisiko halunnut britti- vai jenkkiversion kirjasta). Viime viikon tiistaina, kun oli taas yksi tylsä päivä töissä, menin tutkailemaan tilannetta Amazon.comista. Siitä seurasi visan vingahdus ja eilen kun menin kotiin, niin oven takana oli paketti odottamassa! Toimituskuluineen kirjan hinnaksi tuli noin 14 euroa (tuo on se jenkkiversio, eli kalliimpi) ja toimitusaika oli hämmästyttävä viikko. En vielä ole ehtinyt aloittaa kirjan lukemista, mutta se vaikutti aika hauskalta. Kirjan sisältöhän oli ikään kuin suora kopio Cobainin muistivihoista. Skannattuja (tai jotain) värikuvia ruutuvihkon sivuista, joihin Kurt on omalla käsialallaan raapustellut juttuja. Ilahduin suuresti, vaikka samalla tunsinkin pienen piston omassatunnossani, että onko minulla nyt lupa tirkistellä näitä toisen henkilökohtaisia papereita.



Ensin kaiken huipuksi luulin, että joku oli raapustellut sen kirjan kanteen jotain sotkuja ennen kuin tajusin, että nekin kuuluvat layoutiin. Tuo kirja on suomennettukin, mutta tuskinpa se laitos voi olla lähellekään yhtä hieno kuin tuo alkuperäinen. Kyllä tuo on pakko hankkia ja lukea alkuperäiskielellä. (Vähän kuin Jim Morrisonin runotkin, imho).




Kuvablogissa eilen kerroin ongelmista polkupyöräni kanssa. Kävin tänään töitten jälkeen rautakaupassa etsiskelemässä työkalua itselleni, jotta saisin sen tukijalan kiristettyä, ettei se enää lonksuttaisi. Tsekkailin jakoavaimia ja päädyin tähän pieneen ja nättiin, koska se on punainen. Tietysti.



En jaksanut vielä kuitenkaan käydä rukkaamassa pyörääni, joten huomenna aamulla varmaan sitten selviää, oliko vika pyörän jalassa vai jossain muualla. Toivottavasti se jalka vain on löysällä eikä muuta.

Kävin muuten tänään myös Sportiassa ja siellä oli aivan ihanan värisiä Jopoja hintaan 295 euroa. Vähänkö melkein aloin toivoa, että tuo nykyinen pyöräni hajoaisi tai varastettaisiin... :D


(Kuvan Jopo ei liity tapaukseen.)


Ps. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Pps. Tämä teksti on vähän väsyneenä kirjoitettu, joten en ota vastuuta sen enempää kirjoitus-, kielioppi- kuin ajatusvirheistäkään. En jaksa oikolukea.