generated by sloganizer.net

18. elokuuta 2008

Se on attentaatti... kun tajuu sun diggaavan jotain paskaa musaa!

Tässä maailmassa on muutamia biisejä, joita inhoan ylikaiken. Kestoinhokkejani kotimaisista ovat tietysti esimerkiksi Yön Joutsenlaulu, Noitalinna Huraan Pikkuveli ja sitten se joku "ei väli pöytien lie pitkäkään" ja blaa blaa. Niitä on toki muitakin, joita en halua muistella nyt missään tapauksessa. Nyt on uusia inhokkeja ilmaantunut. Tai joka vuosihan niitä ilmaantuu lisää ja lisää.

Joku päivä tässä kun olin käymässä kaupassa, niin siellä soi radiosta joku Kristian Meurmanin cover mistä lie, mahtoikohan se olla jopa se Lapin kesä, jota silloin Idolsin aikaan hehkutettiin. No oli mikä hyvänsä, niin minun teki mieli repiä korvat päästäni. Ja vaikka Meurman olikin suosikkini Idolseissa silloin, niin nyt kyllä jostain syystä olen korviani myöten täynnä sitä. Sitä kappaletta, Meurmannin ääntä ja koko jannua. Ehkä Krisun olisi kannattanut pitää suutansa soukemmalla eikä antaa lehdistölle lausuntoja milloin mistäkin ei-musiikkiin liittyvästä asiasta...

Toinen biisi, mitä olen viime aikoina jostain syystä kuullut aivan liikaa, on kai joku Popedan (?) Mä elän vieläkin, jossa kiekuu Mustajärven lisäksi useampiakin eri miesartisteja, kuten Harri Marstio, Topi Sorsakoski ja Jorma Kääriäinen. En kestä sitä kappaletta. Korvani rupeavat aina vuotamaan verta, kun kuulen sen. Se sävel on vaan yksinkertaisesti niin tappavan tylsä ja tuntuu, ettei se kappale lopu ikinä.

Ja yksi ihan überinhokki, mitä kanssa renkutetaan koko ajan ja kaikkialla (joudun näiden uhriksi julkisissa tiloissa, kuten bussissa, kaupoissa ja töissä, vaikka kotona voinkin helliä korviani vain hyvällä musiikilla) on joku Jani Wickholmin (yääÄÄÄÄK) biisi, jossa lauletaan jotain että "minä olin ehkä yksinäinen, mutta en yksin ollut milloinkaan". Siis voi turusen pyssyt mikä lyriikan helmi! Minusta ainakin olisi ihan kauheaa, jos olisin yksinäinen, mutta en yksin milloinkaan! Yksinäisenä seurassa oleminen on paljon kauheampaa kuin yksin oleminen ilman että on yksinäinen. Nyt kyllä säälin Wickholmin Janppaa ihan tosissaan. Voi raasua. Ja tekee vielä paskaa musaakin. Olen tosi pahoillani tapahtuneesta.

Tässä yksi päivä kuulin bussissa muistaakseni jonkun ulkomaalaisen kappaleen, jossa hoettiin koko ajan jotain samaa tosi typerää fraasia. En enää kuollaksenikaan muista mikä se oli (se oli jotain niin kamalaa, että yritän kieltää tapahtuneen), mutta ajattelin silloin, että jos tuo tyyppi laulaa vielä kerrankin tuon saman kohdan, niin alan kiljua! En kuitenkaan alkanut, taisi kappale loppua juuri sopivasti. Mutta hitsi kun en muista enää mitä se lauloi, että voisin googlata mikä kappale se oikein oli.

Ulkomaisista uusi inhokkini on kappale, jota valitettavasti soitetaan Radio Rockilla, vaikka en kyllä käsitä miksi. Kyseessä on Kid Rockin (wtf?) kappale All Summer Long, jossa ihan häpeilemättä riistetään Lynyrd Skynyrdin Sweet Home Alabamaa niin, että Amnestyn ja Green Peacenkin pitäisi jo juosta pelastamaan! Ihmettelen kyllä kovasti, että onko lapsikivelle annettu ihan oikeasti lupa raiskata klassikkoa tuolla tavalla ja vielä noin helvetin huonon kamalalla kappaleella. Jos ette tiedä tapausta, niin kuunnelkaa itse täältä. Eikö teekin kipeää tuon kuuleminen? Mymskä? Voi itku, tuota videotakin...

Yksi biisi, joka ei ainakaan vielä ole varsinaisesti inhokki, mutta johon olen kyllästynyt suuresti, on se Volbeatin Radio Girl. Sitäkin soitetaan ihan liikaa. Aluksi ajattelin, että siinäpä on reipas ja mukava kappale, vaikka alusta asti sen sanat häiritsivät minua. Korvaani kalskahtaa erityisen pahasti se kohta "One day I know that I'll marry that girl". Jotenkin se kuulostaa niin naivilta ja 50-lukulaiselta tjsp... No nyt kun sitä sitten soitetaan monta kertaa päivässä, niin en enää jaksa kuunnella sitä ja nuo sanat ovat alkaneet häiritä entistäkin enemmän. Saati sitten kun kuulee jonkun toisen Volbeatin kappaleen, niin se kuulostaa aivan samalta. En väitä, että se olisi huono bändi, mutta tuollainen hiukan rockabillyhtava (vai mitä se on?) musiikki ei vain ole minun juttuni.

Siinäpä ne suurimmat ällötykset tällä hetkellä.

Saanhan ruveta isona musiikkikriitikoksi, voi saanhan?

34 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kun nyt kerran ihan suoraan minulle osoitit kysymyksen, niin on kai vaivauduttava vastaamaankin...

Tuon Kid Rockin (mikä nimi!) biisin alussa on sellaiset kymmenen sekuntia ihan hyvää. Sittenhän se alkaa mennä ihan vituiksi. Ja oli kappale kuinka vaan suureksi kunnianosoitukseksi Skynyrdille tehty (sanoituksesta olin ymmärtävinäni, että nostalgiapaukku on kyseessä), niin ei tuota jaksanut loppuun saakka kuunnella. Booooorriiiinnnngg...
Ja kertsissä alkaa tosissaan ahistaa. Videota en voinut katsoa.

Noista muista mainitsemistasi ei ole mitään sanottavaa, paitsi nuo stanan idolssit.
Minäkin hehkutin möörmannia silloin joskus, kun se Lapin kesä oli olevinaan niin hieno tulkinta. Sen jälkeenhän jannu ei ole tehnyt mitään hyvää. Enkä tiedä onko se levytetty versio Lapin kesästä mitään (en ole onneksi kuullut), vai oliko se idols-veto ainoastaan onnen kantamoinen.
Ja sitten se mun on kai pakko kuolla ja mennä ja tulla ja ikävöidä ja vouvou. Siltä nyt ei pysty suojautumaan nähtävästi millään!

Ja tuo Wikholm! Siis oikeesti. Mä en voi tajuta, miten nuo uppoavat kansaan.

Päätän raporttini täältä tähän. Korvani vuotavat verta, et ole yksin.
Kaltaisiasi kriitikoita tarvitaan kansakunnan musiikkimaun pelastamiseksi.

Tiina kirjoitti...

Joo, katos kun mä luotin siihen, että sulla on mielipide tähän Lynyrd Skynyrd -jutskaan.
Ekan kerran kun sen kuuli, niin olin että no joo... ei kai se paha ollut, mutta sitten toinen kerta ja sitä seuraava ja sitä seuraava... argh!
Mulle tulee väistämättä mieleen, että tässä on nyt yritetty saada joku pakkohitti aikaiseksi ja Kid Rockille mainetta ja mammonaa muunakin kuin Pamela Andersonin ex-heilana.

Kiitos kiitos, teen tätä mielläni ja täysin pyyteettömästi, mikäli se vain pelastaa ihmiset huonolta musiikilta. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Mä en kans diggaa siitä Kid Rockista tai siitä biisistä. Kyllä Lynnärit jyrää paremmin omallaan ;)

Mikään ei ole niin äsryä kuin se, että joku tosi inho biisi jää päähä soimaan. Itsellä käy sen I kissed a gril... biisin kaa joka kerta silleen. Ja taitaa käydä nyttenkin, voi eih!

Täällä ei kans digata Janppasta (:D) yhtään, enkä kyllä oikein Meurkustakaan, enkä Koivusesta tai Abreustakaan. Idolit-nou tänks, paitti Antti Tuisku, se on meidän perheen pienimmän kestosuosikki :DD Vaikka onhan toi uus tuotantokausi kait pakko sit taas kytätä.

Anonyymi kirjoitti...

Moi Tiina, nyt mä vihdoin tulin tänne sun kommenttilootaan hengaamaan, vaikka monesti on pitänyt tulla aiemminkin...

Sulla on kyllä samat biisi-inhotuksen kohteet kun mullakin. Tästä Joutsenlaulusta olen itsekin vauhkonnut joskus.. ei ihme että täällä kansa sekoaa ja vaipuu murheen alhoon, kun tollaisia biisejä saa soittaa radiossa...

Itselläni lista jatkuu vielä kesto-inhosuosikeilla Lauri Tähkä ja Jippu ja Irina.

RadioRock ois muuten ihan hyvä kanava, mutta joskus tekee mieli viillellä ranteita klemmarilla.. just ton lapsikiven takia esmes.

Tätä ei ehkä saisi sanoa, mutta myös Metallica on paikoin mun mielestä yliarvostettu bändi. Niillä _on_ ihan hyviä biisejä, mutta jotkut taas on ihan tosipaskoja, ja RR soittaa nyt niitä paskoja kokoajan.

69 eyes tuossa just mölisi, joku Never say die tais olla- kauhee sekin.

Mutta joka tap, Lynyrd Skynyrdin raiskaus on aina paha asia. Jopa pahempikin!

Maria kirjoitti...

Mä en ole tainnut moisesta Kidistä kuulutkaan aikaisemmin... Olen siis jo vanha rupsu.
Mutta pakkohitti minullekin tuli mieleen. Ja vielä ratsastetaan Lynyrd Skynyrdillä, joka on pyhä asia. (toinen todiste rupsuudestani)

Hyi! Hyi!

kervå kirjoitti...

Kyllä sun pitää ehdottomasti ruveta kriitikoksi! :D

Janppassa ei tosiaan oo muuta hyvää, kuin että se on Keravalta. Ja nyt kun se ei oo siellä enää, niin ei sitäkään hyvää sitten. (Mulla on hämärä muistikuva keravanvuosiltani, että Janppa olis joissain bileissä tullut sössöttämään jotain musaläppää mulle. Tosi hämärä.)

Myyrmanni on kyl ihan väsyny.

Kid Rockin tota biisiä en ole uskaltanu vielä kuunnella. Enkä uskalla, niin kauheita juttuja kaverit on siitä kertonu. Mutta miten se kehtaa vielä käyttää sitä "rock"-sanaa nimessään, vaikka mä eväsin siltä sen oikeuden kauan sitten!!! (blogissani)

Paten ja muiden kimppapiisiä en ole onnekseni kuullut myöskään :D

Mun lähiSiwassa ei soi radio. Tää sun vuodatus saa huomaamaan, että radiota ei nykyään tosiaan kannata kuunnella. Kaverit on joskus hehkutellu Radio Helsinkiä ja olen sitä joskus yrittänyt kuunnella, mutta ei sekään oikeen pudonnu, ihme hinailua sieltäkin tulee.

Volbeatia kuulin ekaa kertaa viime viikolla. Levyltä.

Anonyymi kirjoitti...

Veit jalat suustani. Volbeatista sen verran että vaikka fanitankin bändiä, en ole koskaan tykännyt tuosta Radio Girlistä.
Tuo Kid Rock onkin ihan outo tapaus, täytyy hiukan tutkiskella asiaa ehtoommalla...
Meurmannia taas naureskelen koko ajan kun radiossa soittavat sitä jotain renkutusta, "ajan läpi yön jnejne..." ei ole vaikea arvata koskaan miten seuraava säkeistö loppuu, kivasti rimmaa sanat :D Tylsää. En ole koskaan kyseisestä pitkätukasta välittänyt, mielestäni äänessä tai lausunnassa on joku mikä häiritsee?
Laitahan nyt joku battle noista inhokkibiiseistä, vaikka 3 eri kipaletta?!

Anonyymi kirjoitti...

Sydiksesi tuli visiitille. Käy kattoon linkki.. :)

sirenita kirjoitti...

"ei väli pöytien lie pitkäkään" ... Höh, ei se ole huono, eikä ällö!
Kaikista muista kriitikoinneistasi olen kyllä samaa mieltä. Erityisesti mua ärsyttää just radiosoitoissa se, että ne soittaa puhki ja piloille joskus ihan hyviäkin kappaleita. Kun saisi itse vaan säädellä mitä kuuntelee ja milloin ja miten monta kertaa päivässä. Tai toki voihan siihen vähän vaikuttaa, mutta just julkisissa tiloissa sitä vaan joutuu väkisin kuuntelemaan kaikkea hirvittävää sontaa. Voi itku ja hammastenkiristys!

Tiina kirjoitti...

Lumi, totta, siis kaikista huonoimmat renkutukset jää päähän pyörimään, etenkin jos niistä kirjoittaa blogiin, että ne on huonoja... :D
Ei noista Suomen idolsseista kyllä ole oikein meitsin makuun mitään löytynyt myöskään.

Moi Elma, kiva kun tulit hengaamaan.
Joutsenlaulun lisäksi muuten myös Kaija Koo on melko varmasti osasyyllinen kansan vaipumisesta alhoon.
Ja joo, Lauri Tähkä ja Jippu ja Irina... En kestä!

Mymskä, voi sua vanhaa rupsua. :D No et ole jäänyt mistään paitsi, jos et tunne Kid Rockia. En minäkään muuna kuin Pamela Andersonin heilana yhdessä välissä.

Kervå, joo mä rupeen, löytäisköhän joku lehti mut täältä, kuten Rumba tai Soundi tai joku muu sellanen... (Ei Suosikki, kiitos!)
Ei välttämättä ole Keravalle kovin suuri tappio, ettei Wickholm enää asu siellä. :D
Radiota ei tosiaan kannata kuunnella. Paitsi Radio Rockilla tulee joskus hyvää musiikkia, paitsi silloin kun minä kuuntelen sitä. Toolia ja AIC:tä on soitettu todistettavasti siellä.

Haahis, mä en tunne juuri Volbeatilta muita kappaleita, mutta ei nyt oikein innosta tutustuakaan. Se ei ole huono, mutta ei ole oikein mun juttu. Ei riittävän synkkää, tai jotain. :D
Voi ei, toi ajan läpi yön... Nyt se jäi soimaan mun päähän...

Gata, sydikseni, tulin, näin, voitin! :D

Sirtsu, mä en ole ikinä voinut sietää sitä pöytien välissä olevaa lyhyttä juttua! En tosiaan tiedä kuka sen edes esittää tai mikä sen biisin nimi on, koska yritän niin kovasti torjua sen muistoistani! :D
Niin, se on kurjaa jos hyväkin biisi soitetaan puhki niin että siihen kyllästyy.

Anonyymi kirjoitti...

Tsih... No Carola laulaa ja viisu on Rakkauden jälkeen... :DDDDDDDDDD
http://www.youtube.com/watch?v=ClAGYVvzQAM
:DDDDDDDDDDDDD

Minja kirjoitti...

Ja Belaboris laulaa sen kasariversion, mitä Tiina varmaan ihan erityisesti inhoaa. :)

Tiina kirjoitti...

SirenitaaaaaaaaAAAAAAAaaaaaAAAA
AAAAAaaaaaaAAAAAAaaaaaAAAaaarhg!

Minja, ajattelinkin ettei tuo versio ollut NIIN kamala kuin mitä muistan kuulleni. :D

Anonyymi kirjoitti...

Moi, mä olen taas täällä!

Tulin vaan sitä sanomaan, että Wickholmin Jantsa ja Meurmannin Kride kuulostavat ihan samiksilta nykyisin.

Jantsan se yksinäinen yksin yksiössä ylämölö äläbälä.. se on kauhee, ja ihan samaa sarjaa on Meurmannin "mä ajan läpi yön sun luoksesi".

Ja tälläsenä roudarin muijana ihmetyttää biisin kohta:
"mä teen keikkaa aamusta iltaan"..
niin kuka hitsin trubaduuri aamusta iltaan hoilottaa muka? Ei kukaan!

Nämä tärkeät pointit tulin vielä julkaisemaan:)

Anonyymi kirjoitti...

Siis oli pakko vielä kommentoida, että voihan pyhä vittu sentään. Siis määkin inhoon sitä Wiikkkkholmia aivan syrämmein pohojasta asti. Nimenomaan, lyriikan helmiä. Nimenomaan. Anna mun heittää spytat tänne sun kommenttilootaan, sorit vaan ja tsilleen.

Alcinoe kirjoitti...

Alkoi sattua päähän ekan kappaleen jälkeen. Lopussa oksetti jo minuakin.

Anonyymi kirjoitti...

No kyllä se Belaboris ON hirveä.
Ovat muuten taas luukuttaneet Kid Rockia ja Radiogirlia ihan kiitettävästi RadioRockissa. Ihan oli nimittäin pakko testata... ja KYLLÄ sieltä sitä tulee... Onneksi ei sentään Janppa W:tä. Huh.

anu kirjoitti...

Mua ärsyttää ihan sikana myös tou jo jonkun mainitsema "I kissed a girl" -renkutus. Töissä on aina jostain syystä energy soimassa, ja siellähän tuo pyörii kerran tunnissa. Samoin se, jonka kertosäkeessä lauletaan että "what hurt the most was being so close and having so much to say..." kaikki varmaan tietävät viisun. Ärsyttää...

Tiina kirjoitti...

Elma, moi taas. Tuo on ihan totta, enpä olisi arvannut että se koko läpi yön ajaminen olisi ollut Kriden kappale, vaan ennemmin just Wickholmin Janpan.
Mut ehkä sillä menee niin huonosti, että se musiikkikeikan lisäksi joutuu päivisin heittämään esim. pizzakuskin keikkaa?

Gata, tämäpä oli oivapaikka heittää spytat (niin kovin stadilaisesti sanottu :D).
Wickholm on selkeesti ihmisten suosiossa. :D

Alcinoe, olen pahoillani huonosta olostasi, mutta tämä oli vain tehtävä. :D

Sirtsu, no se Belaboris on traumatisoinut minut iäksi!
Se nyt puuttuisikin, että Radio Rock alkaisi soittaa Wickholmia! :D

Seeds, oli ihan pakko kuunnella youtubesta tuo I kissed a girl. Se menee ehkä genressä sellaiseen, jota inhoan ihan yleisestikin, en tunne biisiä enkä haluakaan tuntea...
Tuota toistakaan en tunne, mutta ainakin siinä on harvinaisen paska video. Ja slovari... No thanks!

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi, olen taas täällä!
Mutta kun asiat putkahtelevat mieleeni pätkittäin ja silleen.

Muistatteko kun joskus muutamia vuosisatoja sitten telkkarista tuli Lista-ohjelma?

Ohjelmassa esiintyi aina myös joku artisti ja sitä haastateltiin ja sellasta.

Kerran siellä sitten esiintyi tämä myös kauhea Kaija Kyy ja nyttemmin ex-miestään, biisintekijää Markku Impiötä haastateltiin.

Haastattelija kysyi Impiöltä, että miltä tuntuu tehdä sama biisi monta kertaa uudelleen (koska siltähän se kuulostikin..) ja heh kun Make suuttui! Heh heh...

Alan myös ehdottomasti kallistumaan sille kannalle, että Kridellä pukkaa pitsataksikeikkaa päivisin ja laulukeikkaa iltaisin ja sit se vielä raukka ajaa läpi yön sun luoksesi...

Veikkaan että kohta saamme lukea lehdistä Kriden vakavasta burn outista.

Tiina kirjoitti...

"ja sit se vielä raukka ajaa läpi yön sun luoksesi"
Toivottavasti ei kuitenkaan ainakaan MUN luokseni...

Toi oli kyllä aika hyvin kysytty siltä Kaija Kyyltä. :D
Kerran kuulin kun K.K. selitti jossain keksineensä aivan uuden tavan laulaa! No todellakin. Se ei välttämättä ole hyvä asia kuitenkaan...

Anonyymi kirjoitti...

Ah, ehdin jo miettia etta kuinka joku voi inhota Carolan Rakkauden jalkeen -kappaletta mutta se olikin eri tulkinta...(mutta mina pidan kylla myos Noitalinna Huraasta)

Muuten sitten...piti jokin aika sitten etsia joitain niita Popedan 80-luvun kappaleita etta sai jotain todistepohjaa sille etta niita tuli joskus penskana kuunneltua mielellaan...ja kyllahan ne ihan hyvin toimivat yha. Niinpa minun henkilokohtaisessa paansisaisessa maailmassani Popeda lopetti musiikintekemisen 80-90-luvun vaihteessa, tasta periaatteesta ei horjuta ja kaikki todisteet muusta ovat vaarennoksia.

Wickholmeilta yms olen valttynyt kun eivat ole viela saaneet kansainvalista sukseeta, ja siella samaisessa paansisaisessa maailmassa ei myoskaan Kid Rockia ole olemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Mulle uniklubi ja kaikki sen paskat ällö- kornit biisit on punainen vaate!!! Jätkät ei edes osaa soittaa! Toinen paha on se Anna Abreu vai mikä lie? Pitää oikein kanavaa kääntää, kun kuulee sen äänenkin.

Yhdyn noihin sun inhokkeihin ihan täysin, paitsi, että Volbeatin radio girl on ihan mun top kympissä tällä hetkellä:)

-Euggis-

--KATA-- kirjoitti...

En tunne näitä biisejä, paitsi ton kid rockin (mikä on ihan paska), mutta hieno paasaus sulta. oikein viihdyttävää luettava.

Kami kirjoitti...

Don Huonot, Kalle Ahola, Tehosekoitin. Paskaa. Varsinkin tehosekoitin aiheuttaa hallitsemattomia vitutuksen ja raivokohtauksen välimuotoja.

Kid Rock on paskaa. Hirveätä paskaa. Kaikki sen biisit on. Se ukkokin on ihan pelle. Se pitäisi syöttää limp bizkitille ja ampua näin saatu sekoitus saimaaseen.

Elän vieläkin on coveri Cashin Highwaymanista. Kuulostaa omituiselta. Olisi kiva tietää keitä ne ihmiset joista siinä biisissä lauletaan on, vai onko ne vain keksittyjä.

Tiina kirjoitti...

Hdcanis, joo ei se Carolan versio kuulostanyt yhtä pahalta, mutta valitettavasti se biisi on pilattu mun päässäni jo iäksi.
Kiitä onneasi, että oot jossain muualla, niin ei tarvi kuunnella suurta osaa ainakaan näistä kotimaisista inhokeista. :D

Euggis, no joo, en mäkään Uniklubista ja Anna Abreusta tykkää, mut nää nyt on niin itsestään selvyyksiä... :D

Kata, kiitä säkin onneasi, ettet tunne. :D
Kiva jos viihdyit.

Kami, älä ny, Tehosekotinhan on hvyä. :D
Luin ne sen biisin (Mä elän vieläkin) sanat äsken ja jäi kanssa kiinnostaan, että onkohan ne jotain ihan oikeita tyyppejä vai keksittyjä vaan. Ehkä google tietäisi, mutten jaksa...
Tuo Kid Rock & Limp Bizkit -suunnitelmasi on ehkä paras mitä olen kuullut ikinä! :D :D :D

Jr. Jones kirjoitti...

Hei, se I kissed a girl on kivan soundinsa ja tunnelmansa vuoksi ihan helmi kesäbiisi!

Luulin jo ensin, että aiot haukkua Lynyrd Skynyrdiä! Siihen on oikeus ainoastaan Neil Youngilla!

Jr. Jones kirjoitti...

Niin, ja noi kaikki tivolitähdet - vai mitä ne nyt oli - on ihan kökköjä iskelmäpullamössö hemmoja kaikki. Paitsi tietty ensimmäinen ja ainoa oikea idoli Hannna Pakarainen.

Mut siis joo, se on paskamaista kun on seurassa yksinäinen. Mutta se on kai ihan normaali olotila monille?

kervå kirjoitti...

mää muuten luulen että tiiän ton Elman miähen.

Anonyymi kirjoitti...

OMG,
viimeksi kun joku sanoi ehkä tietävänsä mun miähen, niin tarkemmassa tutkailussa ilmeni sittemmin, että tämä "joku" oli ollut meillä himassa pakkosaunassa ja juomassa hillittömät määrät viinaa ja puheet olivat jotain latinaa: trusseja ja molttoneita... ja mitä kaikkea...
Ooksä Kervå ollut pakkosaunassa?-)

Tiina kirjoitti...

JJ, ei taida olla ihan mun soundeja siinä biisissä.
Pakarainenkin on kyllä ihan persiistä. :D

Kervå & Elma, heitän villin veikkauksen, että Kervå on ollut Elmalassa pakkosaunassa ja tuntee Elma-sedän.
Kas näin, Tiina - connecting People!

DorianK kirjoitti...

"Tehis" on muuten yksi niitä yhtyeitä, joilla on homma puoliksi hallussa, ja sitten toinen puolisko pilaa koko setin. Ne biisit nimittäin kuulostavat yleensä ihan siedettäviltä — kunnes laulu alkaa. Sen jälkeen tekeekin mieli työntää lyijykynä nenään, ja todella syvälle.

kervå kirjoitti...

enmä oo pakkosaunassa ollu, mutta veikkaisin että samoilla keikoilla tossa 80/90 taitteessa kun vielä ite tein keikkoja (miksaajana yms.)

onneks oon päässy niistä hommista :D

kervå kirjoitti...

ziisus mitä kellonaikoja tulee näihin mun kommentteihin...