Haluaisin, että joku nyt hetipaikalla rakastuisi minuun ja minä rakastuisin takaisin ja asiat olisivat selviä elämän loppuun asti, tai sitten haluaisin lopettaa tämän touhun kokonaan. Jos joskus vanhana olen pitkässä ja tylsässä parisuhteessa ja kaipaan jännitystä elämääni, niin pliis muistuttakaa tästä! Epävarmuus ja epätietoisuus syö naista, ja sitten tietysti lopulta tulee se kuolettava isku. Joo joo, vääristyneet ajatusmallit, blaa blaa... Ihan sama. Niin mulle aina käy. Miksei joskus voisi käydä niin kuin elokuvissa?
Pitäisi tykätä vaan sellaisista pojista, jotka painivat samassa sarjassa itseni kanssa.
Hm. No joo. Ei ole mitään hätää. Tänne avautuminen vaan oikeasti helpottaa tätä sekamelskaa, jota ajatuksiksenikin kutsutaan. Ja varsinkin se, jos joku sitten sanoo niihin jotain viisasta tai kivaa.
Tekisi mieli turvautua hätävarasyliin, mutta ei sekään ole täällä nyt.
Huomenna varmaan jo hävettää ja kaduttaa ja tekisi mieli poistaa tämä koko kirjoitus. Ainakin toivon niin. Huomenna taidan kirjoittaa Ikeasta. Raportoin mitä huikaisevan jännittävää ostin.
No, jos tästä jotain positiivista (?) pitää hakemalla hakea, niin postaustahti varmaan ainakin kiihtyy, kun meitsi kyntää taas naama edellä pohjamudissa.
Nyt soi: Wheatus - Teenage Dirtbag.
12 kommenttia:
Mut hei eiks mutanaamiot tee hehkeeks ja kaikkee?! x)
Niin, totta. Hyvä Henu, sulla on positiivinen asenne! ;D
Mustakin olisi kivaa, että joku rakastuisi muhun, ja mä olisin heti kanssa samaan aikaan rakastunut siihen. Ja sitten me elettäsiin onnellisina elämämme loppuun saakka eikä meillä olisi koskaan mitään ongelmia.
Just silleen kuin elokuvissa ja saduissa ♥
Miksi oikeassa elämässä pitää käydä kaikki ihme käänteet ensin, siinä välillä ja sitten vielä lopuksikin. Eikä mikään koskaan ole selvää.
(Voisin mä lainata sun omia sanojasikin "jospa sanot sille päällesi, että edetään nyt vaan päivä kerrallaan eikä mennä asioiden edelle. :)" , mutta se taitaisi olla vähän tylyä... ;))
"Pitäisi tykätä vaan sellaisista pojista, jotka painivat samassa sarjassa itseni kanssa."
Mikä yleensä mättää?
Ammattilais-/amatööristatus, sarjataso vaiko painoluokka?
Hitto, olenpas mä antanut hyviä neuvoja joskus. Yhdyn kyllä itseeni ja olen ihan oikeassa. ;D
Ei mut oikeesti, toisia on niin paljon helpompi neuvoa (mun) kuin itse toteuttaa niitä ohjeita. Mä en nyt oikeastaan tajua edes mitä mä skitsoan. Aivan kuin tässä nyt olis mikään joko-tai-tilanne, tai ylipäänsä edes mikään tilanne. Huoh.
Edellinen oli Mymskälle.
Anonyymi, varmaan noi kaikki.
Ja mä tajuan sua täysin :)
Kai sitä vaan sitten aina skitsoilee, kun on edes mahdollisuus mihinkään tilanteisiin. Ehkä se on vaan inhimillistä.
Ehkä mä skitsoan sitä, että mulla olis mahdollisuus (joskin häviävän pieni sellainen) johonkin, mutta mä olen täällä enkä siellä missä se mahdollisuus. Grh.
mä en kyl osaa sanoo mitään viisasta, mut mä en kyl selvii yhtään enempää hengissä. jos ees vertaistukee tai jotain.
Riikka, kiitos vertaistuesta. Tänään on jo paaaljon parempi. :)
Sehän se on hienointa, että tuntee jotain. Mitä se sellanen tunteiden kokeminen olis, ellei olis lainkaan vuoristorataa???
Välillä ranteet auki ja välillä ei:)
Hmm, joo, probably...
Mä tosin voisin jättää noi ranteet auki -fiilikset väliin aina välillä. Varsinkin kun ei ole syytä. :D
Lähetä kommentti