Joku varmaan muistaa Jennin, joka kirjoitti blogia Pusnus? Melkein pari vuotta olen pohtinut, mitä tapahtui Jennille, kun blogi vain poistui eikä naisesta sen jälkeen ole kuulunut mitään. Välillä olen googlaillut uutta blogia, mutta en ole löytänyt. Kyllähän bloggaajia katoaa, mutta jostain syystä Jenni jäi kaihertamaan enemmän.
Eilen illalla törmäsin selaimeni linkeissä jälleen Pusnusiin, jota ei siis enää ole olemassa. Päätin googlata uudelleen, jos löytyisi jostain edes jotain merkkejä Jennistä. Että kaikki olisi edes hyvin tai jotain. Loppujen lopuksi löysinkin keskustelupalstan, jossa kyseinen bloggaaja oli toiminut aktiivisesti. Ja sitten löysin Jennin muistoketjun. Kuollut. Oman käden kautta. Kesällä 2010.
Sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin. Tiesin kyllä, että hänellä oli välillä hyvin vaikeata, mutta oli kuitenkin lapset. En ollut osannut epäilläkään, että niin ihana, kaunis ja sitkeä sissi olisi päätynyt sellaiseen ratkaisuun. Ihan hirveän surullista.
Mietin, onko tästä edes korrektia kirjoittaa täällä. Että onko tämä nyt sosiaalipornoa vai saako välittää virtuaali-ihmisestä. Kuitenkin tämä kosketti minua ihan aidosti ja halusin jakaa sen. Siellä keskustelupalstalla ilmeisesti Jennin sisko oli halunnut, että tieto välitetään eteenpäin. Blogistaniaan tieto ei kai koskaan saapunut ja varmasti täällä on lisäkseni muitakin, jotka elivät mukana Jennin ylä- ja alamäissä.
Voi Jenni Darling, minkä teit. Toivottavasti lapsilla on kaikki hyvin. Tai niin hyvin kuin nyt voi olla.
17 kommenttia:
Saa välittää. Jotenkin karmaisevaa, että joutuu edes miettimään moista.
Joitakin blogipersoonia tulee ajateltua toisinaan, joskus jopa useammin. Vaikka ei edes "oikeasti" tunne ihmistä, voi henkilö koskettaa kirjoituksillaan. Ja toisista on joskus hyvinkin huolissaan, ihan aidosti. Yhden bloggaajan itsemurha hätkäytti, vaikka en ollut edes blogia seurannut. Hän ilmoitti päätöksestään viimeisessä blogikirjoituksessaan, se tuntui karmivalta.
Pusnus-Jenniä en tuntenut/seurannut, mutta aina ihmisen umpikujaan ajatuminen kouraisee.
Joo, no siellä kyseisellä keskustelupalstalla käytiin myös keskustelua, että onko sopivaa repostella ihmisen tragedialla, joten jäin miettimään pitäisikö olla ihan vaan hiljaa.
Taisin myöskin lukea sen yhden bloggaajan hyvästit sieltä blogista. Jälkikäteen myöskin, kun juttu alkoi täällä levitä.
Toisaalta aika raadollista, mutta toisaalta, jos tällaiseen tekoon päätyy, on aina jotenkin parempi kertoa kuin jättää ihmiset epätietoisuuteen. Koskee myös ihan blogin lopettamista, vaikka jatkaisikin normaalia elämäänsä.
Jennin viimeisimpiä viestejä keskustelupalstalla oli jotain sen tyylistä kuin "kaikesta olen selvinnyt, mutta tästä en enää selviä". Ei kai kukaan sitäkään ottanut sitten riittävän vakavasti. Ja minkäs teetkään, jos et tiedä edes ihmisen oikeata nimeä.
Kyl saa välittää, julkisestikin. Ja välittää myös viestiä.
Asiallistahan tämä, "kiitos" tiedosta. Olen itsekin joskus miettinyt, että mitähän hänelle kuuluu - vanha bloginsa kun readerissa vei ihan jonnekin muualle, toisen ihmisen kirjoituksiin.
Joskus tuo googlettelu tuo myös ikäviä yllätyksiä. Tai stalkkailu esim. facebookissa.
Tämä oli kaunis ja lämmin kirjoitus. Tällaisia tarvitaan.
Muistan hyvin Pusnus-blogin ja seurasin sitä aina silloin tällöin, väliin tiiviistikin, vaikka olenkin ihan eri ikäpolvea. Jotenkin Jenni kirjoitti naisen elämästä ikärajoitta ja kaikkia koskettavasti. Hän kirjoitti lisäksi mahdottoman hyvin.
Elämä on täynnä yllätyksiä, myös surullisia.
Voi ei :´(
Ollaan hiljaa.
Kyllä täällä tulee ihmisistä tuttuja, ja aina se koskettaa, kun joku lähtee...
Hitto soikoon. Ensimmäisiä blogeja, jota olen lukenut. Tästä on siis vuosia ja itsekin oon pari kertaa googlettanut ja miettinyt, että missähän se kirjottaa, koska kirjoitti niin upeasti, ettei sellaiseen tapaan kirjoittaa törmää kovin usein. Surullista.
Ei oo totta !! Samaten ihan ensimmäisiä blogeja, joita olen ikinä lukenut ja olin tosi pettynyt, kun lopetti bloginsa kuin seinään.
Voi, miten hirveän surullista... ;(
No voi itku. Minäkin mietin välillä, että toivottavasti kaikki on hyvin, kun hän ei kirjoittanut enää. :-(((
Kiitos kun kerroit. Suru.
En osaa vastata henk.koht. jokaiseen kommenttiin mitään, mutta tavallaan mieltä lämmittää se, että meitä on monia, jotka ovat Jenniä jääneet kaipaamaan.
Life is a bitch.
...then she leaves you.
Voi ei, vai niin siinä kävi :(
Muistan Pusnusin hyvin, vaikken hänen blogiaan tainnut juuri kommentoidakaan. Ensimmäisiä blogeja joita luin, huikaiseva, elämänmakuinen, hämmentävän estoton ja traaginen. Olen googletellut vuosien varrella Pusnusia ja harmitellut blogin katoamista.
Kiitos kun kerroit tästä.
luin tän postauksen la yönä / su aamuyöllä ja tulin ihan hirvittävän vihaiseksi. en sitten kumminkaan sanonut mitään vaan menin tekemään jotain muuta.
joku tulee ensin kuuluisaksi blogillaan ja sitten vielä kuuluisammaksi kuolemallaan. kukaan ei huomaisi eikä välittäisi jos henkilö olisi ollut vähemmän pidetty. enivei, "just a drop in the ocean".
(http://twentytwowords.com/2012/02/26/fickleness-toward-famous-people/)
Mun mielestäni tässä ei ole mistään "kuuluisuudesta" kyse pätkän vertaa.
En tiedä sinusta, mutta itselläni virtuaalituttuihin pätee ihan sama kuin irl-tuttuihin. Toisista tykkää enemmän kuin toisista. Jokaisen kuolema kuitenkin koskettaa tavalla tai toisella. Kenellekään en toivoisi niin syvää epätoivoa, että päätyy tekemään itsemurhan.
Sitä paitsi aika vähän kuuluisaksi Jenni on tullut itsemurhallaan, jos kesti melkein kaksi vuotta saada tietää siitä. Irl-kavereissa on se ero, että yleensä heidän kuolemastaan kuulee nopeammin.
Aika katkeraa tekstiä sinulta. Ilmeisesti oletuksenasi on, että jos sinä kuolisit, niin kukaan ei välittäisi? Luulen, että olet väärässä. Olettaen siis, että sana kiirisi tänne asti koskaan.
niinpä. ei ole kukaan välittänyt tähänkään asti joten mitäpä yksi kuolema lisää?
ja vaikka välittäisikin niin ei se koskaan pääse tunkeutumaan sairauden sisään sinne missä sitä tarvitaan.
Olen pahoillani, jos sinusta tuntuu tuolta. Ihan oikeasti.
Se on kyllä totta, että virtuaalisesti on vaikea auttaa muuta kuin kuuntelemalla (eli lukemalla). Luen minä sinunkin blogiasi, mutta en oikein osaa kommentoida mitään niin rankkoihin aiheisiin ilman, että kuulostaisin lattealta tai jotenkin sormea heristelevältä.
Maailmassa on niin paljon ihmisiä, ettei jokaisen kuolema voi koskettaa. Mutta mitä sinuun tulee, niin todennäköisesti kyllä jäisin miettimään mitä sinulle on tapahtunut, jos yllättäin hiljenisit lopullisesti. Huonoiten voivista on kuitenkin huoli aina suurempi kuin "menestyjistä".
Lähetä kommentti