generated by sloganizer.net

12. huhtikuuta 2008

Achtung baby!

First thing first. Elikäs sain siis Sirenitalta tällaisen arvomerkin tuossa päivänä eräänä. Kiitos kunniasta!



Olen nyt sitten kauhea anarkisti (merkin mukana tuli tiukka säännöstö), enkä jaa tuota merkkiä eteenpäin. Nimittäin sattuneista syistä selvitin eilen tuon merkin alkuperän ja sen ideahan oli alunperin antaa tunnustusta nimen omaan kristillisille bloggaajille. Ja koska en oikein puhu tuon asian puolesta, en myöskään halua jakaa sitä eteenpäin. Paitsi Brimille, syystä jonka tulette näkemään sitten ehkä ensi numerossa.

Tänään on ollut mukavan keväinen päivä. Kaupassa käydessäni puin päälleni takin sijasta toppaliivin. Mietin siinä sitten kävellessäni, että mikä oikeastaan on toppaliivin funktio? Eihän siinä oikeasti ole mitään järkeä. Paksu ja lämmin toppavaate, jossa ei ole hihoja! Eli se lämmittää, mutta sitten oikeasti palelee kuitenkin ihan hitosti! Tai jos ei palele, niin sitten se on aivan liian paksu vaate jo niille keleille. Kyllä sillä kauppaan ja takaisin käveli, mutta muuten olisi käsivarret kyllä jäätyneet. Kuka on keksinyt toppaliivin idean?

Listasin kuvablogissani kevään merkkejä, mutta unohdin listasta terassit. Tuossa meidän lähipubissa oli näköjään terassikausi jo alkanut ja ulkona oli nauttimassa oluitaan monta onnellista ihmistä. Näin myös tänään ensimmäiset sinivuokot ja lakkasin varpaankynnet. Linnuillakin on kevättä rinnassa. Eilen kun olin kotona ikkuna auki, niin jostain kuului melko kovaa pulun kujerrusta. Myöskin lokit ovat saapuneet keskuuteemme kiljumaan. Ja kaupassa ilahduin, kun huomasin Suklaapilvi-jäätelön tulleen takaisin!

Harrastin tänään oikein haute cuisinea ja tein ruoaksi tres excéllencé chicken de terre ancienté. Suomeksi sanottuna siis otin jääkaapista kanasuikaleita, joissa oli tänään viimeinen käyttöpäivä, avasin pakkauksen, pudotin sen alassuin lattialle, keräsin kanasuikaleet lattialta ja heitin pannuun. Lattian kautta käynyttä melkein vanhaa kanaa riisin kera. Ja kaiken lisäksi onnistuin jotenkin polttamaan riisitkin kattilan pohjaan kiinni...

Nyt katselen Ameriikan Idolssia. (Tai katselin, se ehti loppua jo). Tuo Jason Castro on sitten hirmuisen sulkku. Ne silmät ja se hymy... Ja aussi-Michael taas vetoaa minuun miehekkäämmällä tavalla. Molemmat ovat siis oikein hyviä laulajia, tarkoitin sanoa. Toivottavasti molemmat voittavat tämän kilpailun. Tosin Jason oli jo viime viikolla bottom threessä! Ääk!

Taidan kävellä jääkaapille ja korkata sen toisen kirsikkasiiderin.

11 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

Hmm. Sun luo en välttämättä tuu syömään :D

Mimmu kirjoitti...

Ai niin, kuvablogin linkistä pääsee toiseen kertaan Brimiä katsomaan..

Tiina kirjoitti...

Heh, Brim on mun uusi kuvablogini... :D Hyvä kun huomautit, korjasin.

Joo, ei tosiaan kannata tulla mun luo syömään. :D

Anonyymi kirjoitti...

No just niin. Mun top kolme on se aussi-Miikkaeli, Kuukin David ja ilmeisesti yleisön tahdosta nuorikko-David, vaikka haluasin sanoa Castron ihanaisen..
Brooke on fantastinen, the real 70's. Ja Carly vaan on. Veikkaan, että Ramiele putoaa seuraavaksi, vaikka haluaisin sen mitäänsanomattoman Kristyn ulos sieltä. Mutta perkele kun sillä meni liian hyvin. Ei mulla sitten muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, suklaapilvi jyrää. Olen tosi onnellinen sen paluusta :) Onhan tuota odotettukin. Vielä kun sais sen wienertuutin takas ja.

Tiina kirjoitti...

Sirtsu, mä en oikeasti kestä ollenkaan sitä nuorikko-Davidia. Se on jotenkin niin... ylisöpö ja herttainen. Liikaa!
Sitä Kristya mä en edes ikinä muista nähneeni aikaisemmin, kun se tulee esiintymään. Jotenkin ihan muovinen.
Castro valtaan! ;D

Lumi, mäkin oon tosi onnellinen! Ja joo! Wienertuutti takaisin!

Anonyymi kirjoitti...

Kannatetaan Castroa! Se on IHQ!
Nuorikko-D. vaan saattaa jopa voittaa, kun siellä teinitytöt, äidit ja mummot äänestää sitä söpöläistä yltympäriinsä. En tiedä... Taitaa tulla tiukka loppukamppailu tänä vuonna.
Mutta se Kristy on oikeesti ihan turha. Tapettia, sanois Simon.

Tiina kirjoitti...

Mä veikkaan, että sille junnu-D:lle käy niin kuin Antti Tuiskulle, että se jää kakkoseksi, mutta siitä tulee ihan hulvaton teini-idoli ja menestyy oikeasti parhaiten.
Joo, Kristy kotiin tänään! Amerikkalaiset vaan jotenkin tuntuu tykkäävän tollasista tapettimisuista.

Eeva kirjoitti...

Toppaliivit on joo ihan turhia. Ja oikeastaan kaikki muutkin liivit. Tai ei ainakaan tule mitään järkevää tarkoitusta mieleen. (Okei, muilla kuin AA-kuppisilla rintaliivit voi oikeasti helpottaa elämää.)

Kai ne toppaliivit on jonkun mielestä coolin näköisiä. Ainakin joskus olleet.

Anonyymi kirjoitti...

Toppaliivit. Mulle tuli mieleen sellaiset erittäin topatut rintaliivit ja hieman ihmettelin että mikäs tyyppi tää on ja missä mennään... Sitten tajusin. Toppaliivit tainneet olla enemmän muotia joskus, mutta näkee niitä kyllä kaupoissa.

Ihana virke: "Näin myös tänään ensimmäiset sinivuokot ja lakkasin varpaankynnet."

Tiina kirjoitti...

:D Joo, niin kuin yksikössä toppaliivi, ei liivit. :D
Vaikka onhan niitä topattuja rintaliivejäkin. :D