generated by sloganizer.net

4. huhtikuuta 2008

Pup pup pup pup pup pup pup...

Olin eilen syömässä yhdessä mc:llä alkavan pikaruokaketjun ravintolassa. (Ravintola kuulostaa kyllä ihan liian hienolta sanalta kuvaamaan niitä lafkoja, mutta menköön nyt). Sisustushan niissä on muutettu sellaiseksi yhteneväiseksi ulkomaalaisten vastaavien ravintoloiden kanssa (ainakin Zürichissä törmäsin ensimmäisen kerran vastaavanlaiseen sisustukseen), eli siellä on sellaisia pitkiä pöytiä, jonka ympärillä on pehmustettuja jakkaroita. Eipä siinä mitään, niillä jakkaroilla on ihan mukava istua. Mutta kun siihen samaan pöytään tunkee ihmisiä, jotka eivät ole kuulu samaan seurueeseen allekirjoittaneen kanssa, niin ruokailusta saattaa tulla melkoisen mielenkiintoinen. Nimittäin eilen samaan pöytään tuli istumaan joukko sellaisia jotain myöhäisteinejä, eli veikkaisin iäksi päälle 20, mutta käytös oli jotenkin teiniä kuitenkin. Erityisesti se minua vastapäätä istunut tyttö, joka oli sekä kooltansa että äänenvoimakkuudeltansa suuri. Eikä siinä mitään, että täytyy huutaa, mutta kun ne jutut vielä kaiken lisäksi oli jotain tosi viisasta esim. siitä kuinka jonkun (minkä lie) syömisen jälkeen seuraavana päivänä perse on ihan tulessa. Joku ehkä saattoi yrittää syödä siinä vieressä! Jotakuta ei ehkä välttämättä kiinnostanut kuulla sadan desibelin voimakkuudella jokaista ajatusta, joka niissä aivoissa pyörähti. En sitä paitsi ollenkaan kestä sellaisia maajussi-teija-rempseitä naisihmisiä... Se on kuulkaa teeskentelyä siinä vaiheessa, kun täytyy itse ääneen mainostaa miten on niin kauhean rempseä ihminen, että miehetkin pelkäävät. Ääk.

Eilen illalla katselin sen V niin kuin Verikosto. Vaikka rima oli nostettu aika korkealle ja odotukset oli suuret, niin sanoisin silti, että kyllä se oli hyvä leffa. En tosin tiedä mitään mistään sarjakuvista ja muista, joten sillä tavalla tarina oli minulle ihan vieras. Kyselinkin koko ajan elokuvan edetessä Brimiltä (teletaappisella yhteydellä), että kuka tuo nyt on ja miksi tuo nyt noin tekee ja onko tää nyt niinku hyvis vai pahis ja juu, olen rasittavaa leffaseuraa, kun kyselen koko ajan. En myöskään osannut liikuttua oikeissa kohdissa (tai siis ollenkaan), mutta onneksi sain kuitenkin asiantuntevaa opastusta missä kohdissa ehkä piti vähän itkeä. Minä nyt en vaan oikein osaa itkeä elokuvia katsellessani. Oli se hieno leffa kuitenkin ja koskettava ja upea.

Johanna Tukiaiselta kysyttiin Iltalehdessä, että mikä hänessä vetoaa miehiin. Johanna vastasi: "Varmaan nuoruus, rohkeus olla naisellinen ja näyttävä. Kanervan viestien mukaan hän piti ulkonäöstäni ja sen lisäksi olin hänestä hyvin älykäs." Ottamatta nyt kantaa kenenkään ulkonäköön tai älykkyyteen (enhän tunne ko. naista), mutta että nuoruus? Nainen on saman ikäinen kuin minä! Voihan tuon älykkyys-pointinkin tietysti todistaa tähän heti perään. Johannalta myös kysyttiin mitä hän viestitteli Kanervalle. Vastaus kuului: "Lähetin hänelle esimerkiksi, että meiltä löytyy Julian (pikkusisko) kanssa satoja erilaisia vaatteita ja kenkiä ja että ne ovat meidän suuri intohimo." I rest my case.

Minun piti kirjoittaa vielä jostain, mutta nyt se kyllä on unohtunut... Tämän päivän toimistani saa melko kattavan raportin kuvablogin puolelta. Puffaan sitä nyt joka postauksessa.

Scott Weiland on kuulemma joutunut taas rehabiin ja saanut kenkää Velvet Revolverista. Great.


Lisäys 20.56: Ai niin, vielä pieni nörttikatsaus tähän loppuun.

"Microsoft tosin vaatii, että XP:llä höystetyt koneet ovat selvästi tavallisia tietokoneita köykäisemmin varusteltuja. Niissä on oltava peruskoneita hitaammat suorittimet ja pienemmän muistit sekä näytöt." Eh?

(Koko juttu täältä.)

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ai jaha. No mä ilmeisesti sitten tykkään, että on vähän köykäisemmin varustettu. Hhahaaahaa.
Olen kuullut oikeastaan vain negatiivisia asioita vistasta. Muutaman kaverin tietsikkaa olen joutunut käymään sorkkimassa, kun vista asettaa mahdottomia ongelmia mistä milloinkin. (En ymmärrä miksi, mutta olen ilmeisesti jonkinlainen teknisten laitteiden tukihenkilö tuttavapiirissä.)

Tuosta Tukiaisesta en edes lähde keskustelemaan. Onhan se kuulemma kovin pahoillaan tästä, juu-u. :/

Loppuun vielä toteaisin, että voi Scott, oi voi Scott..

Tiina kirjoitti...

Joo, mäkin taidan ruveta tykkäämään niistä köykäisemmistä varusteluista... :D
Oli tässä vistassa jotain hyviä puolia... Hmm, odotas kun mietin. No ainakin se, että alt+tab -yhdistelmällä pääsee nykyisin myös työpöydälle ja... ja... kyllä mä vielä keksin toisenkin.

Onhan se pahoillaan, ja ihan yksi lysti, mutta jotenkin huvitti tuo haastattelu iltiksessä. :D

Voi Scott...

diduu-adi kirjoitti...

Vista on kyllä jotain ihan hassua.

Mimmu kirjoitti...

Tukiainen. ARGH! Inhottava ämmä (anteeksi sanavalinta). Mä luulin oikeasti kun näin ekoja kuvia hänestä, että ikää olisi lähemmäs neljäkymmentä. Järkytyin, kun selvisi todellisuus. Olisi kannattanut jättää ehkä muutama vetyperoksidiblondaus välistä, sillä tosiaan nuo jutut kyseisellä naikkosella ovat melko hmmm korkeatasoisia. Ihan kuin itse penaalin terävin kynä olisin, mutta jotain rajaa. Oli tosiaan todella todella pahoillaan, kun Hymy päättikin julkaista tekstiviestit. Ei tullut mieleen ajatella ennenkuin antoi ne ko. lehdelle?

Joko vuodatin tarpeeksi ärsytystäni tätä naista kohtaan?

Kiitos ja anteeksi.

Tiina kirjoitti...

Su-pub, hassua todellakin :D

Mimmu, anna palaa!
Penaalin terävin kynä, hauskasti sanottu. :D
Joo, en kanssa käsitä, etteikö tuon ikäinen ihminen jo osaa ajatella ennenkö toimii, ettei tarvi sitten olla pahoillaan.
(Siis mähän en koskaan ite mokaa mitenkään... Mutta tiedän ainakin, että jos tekstailen ministerin kanssa ja sen jälkeen annan puhelimeni juorulehdelle, niin eiköhän ne viestit julkaista.)

Anonyymi kirjoitti...

Sä oot ny viime aikoina joutunut kauhian paljon noiden häiriköiden uhriksi joka paikassa. Kyllä muakin tommonen ärsyttäs. Mä varmaan aluks koittasin katseellani välittää et nyt se turpa kii ja jos on ni talidomi ettei tajua ni sit avaisin jo sanallisen arkkuni, sen verran bitch mä osaan olla.

Mullekin riittää ihan hyvin tää köykäisempi versio nyt sitten ;)

Elegia kirjoitti...

Minä en kyllä voi sietää, jos ravintolassa joutuu istumaann johonkin perhepöytään, jonne voi hyökätä muitakin ei seurueeseen kuuluvia. Minuakaan ei välttämättä kiinnostaisi kuunnella toisten peppujuttuja syödessäni, vaikka saattaa sieltä omasta suusta kyllä lipsahtaa jotain törkyä ateriankin yhteydessä ;-)

Ihmettelen minäkin kuka tosissaan (paitsi Ike tietty) voi pitää Tukiaista viksuna. Olen kuullut ja nähnytkin muutaman ämmän haastattelun ja jos hän on viksu, niin minä olen Suomen presidentti.


Niin, ja vitsaa ei minulla onneksi ole. :D

Tiina kirjoitti...

Lumi, niinpä, tai sitten mä olen ollut jotenkin tavallistakin kärttyisämpi viime aikoina. :D
Onneksi mä saatoin poistua siitä pöydästä aika pian.

Elegia, joo, kyllä mäkin voin puhua outoja juttuja syödessäni, mutta en mä sentään huuda niitä niin, että koko ravintola kuulee...
Mä en onneksi ole kuullut tai nähnyt Jossulta enempää haastatteluja, kun tuo eilinen sai jo nauruhepulit aikaiseksi.

Annikki kirjoitti...

Tuli näistä ruuista mieleen, että näin unta, että ihmisen biologiaan kuului ns. nenämato, joka oli lapamadon tapainen, mutta se muodosti jonkun verkoston hampaiden ympäri, siten että jos sen veti nenästä ulos ja tappoi keittämällä hapossa, niin sitten sen kovettuneesta rangasta pystyi laskemaan montako hammasta on suussa.

Sitä matoa sitten kauhisteltiin perhepiirissä ja keskusteltiin, että onko tuollainen mato oikeasti ihan kaikilla. Ja vastailin tietysti tyynenä, että "Joo-o, tää on ihan vasta löydetty juttu ja jos sen vetää pois nenästä, niin kohta tulee jostain uusi tilalle." Niitä sai mm. omenoista.

Tietysti vedettiin toistemme nenistä niitä kaksihaaraisia (haara per sierain) matoja pöydälle ja ne yrittivät heti hyökätä takaisin nenään, jos ei ollut tarkkana ja pidellyt pinseteillä matoa tiukasti kiinni.

Että semmosta. En vaan ymmärrä uniani joskus.

Tiina kirjoitti...

Herttinen. :D
Se oliskin tosi ihanaa, jos olisi tollanen nenämato... Paitsi kai siihen olis tottunut, jos kaikilla sellanen kerta olis. :D
Unet on joskus kerrassaan mukavia. Tai sit ei.

Elegia kirjoitti...

Sekstari-Johannalla on oikein blogikin:

http://www.dollsdancers.fi/diary/diary.php

Haluan jakaa tämän sinun kanssasi.
Tukiainen ei ainakaan ole liikaa ollut koulussa tai sitten siitä on aikaa. Yhdys sanoista hän ei varmaan ole koskaan kuullutkaan. ;)