generated by sloganizer.net

18. huhtikuuta 2008

Paskaaks tässä

Heräsin tänään aamulla ihan liian aikaisin, enkä saanut enää nukuttua, kun vatsaa kipristeli. Minulla oli tänään työhaastattelu ja ilmeisesti jännitin sitä, vaikka en kyllä yleensä etukäteen kauheasti jännittele asioita. Onko sekin joku vanhenemisen merkki, että alkaa jännittää enemmän kaikkia tuollaisia juttuja? No haastattelu itsessään meni ihan ok, kai, en tiedä. En osaa myydä itseäni enkä jaksaisi vastailla samoihin kysymyksiin joka paikassa. Meni hyvin tai ei, niin ei sieltä kuitenkaan varmaan mitään ole luvassa kesäksi ainakaan. Toivossa on tietysti hyvä elää.

Kun lähdin työhaastattelusta, niin päälleni lysähti yhtäkkiä jostakin ihan massiivinen ahdistus. Aloin ajatella työjuttuja ja tulevaisuutta ja kaikkia sen osa-alueita, ja yhtäkkiä tuli sellainen olo, että ei mistään ikinä tule mitään. Samaa paskassa tarpomista päivästä toiseen. Olin alunperin ajatellut mennä käymään vanhempieni luona sen haastattelun jälkeen, mutta jotenkin mielialani löi niin maihin, että jäin vain tassuttelemaan ympäri Sokosta lasittunein silmin. Päätin sitten lähteä kotiin. Kotiin päästyäni spontaanisti itkin hetken tässä sohvalla. Sen jälkeen yritin syödä jotain nuudeleita, mutta ruoka ei oikein maistunut, ja yritin nukkuakin, mutta en oikein saanut nukuttuakaan. Havahduin vähän väliä, kun joku naapuri paiskasi oven kiinni. Lopun aikaa olen sitten vain ollut surullinen ja vittuuntunut vuoron perään.

Siis kaikkihan on ihan hyvin ja tiedän, että tämä tästä taas kohta, ei ole mitään syytä rypeä missään pohjamudissa. Juuri nyt vaan tuntuu siltä, että mitä helvetin järkeä missään on. Ja tulevaisuudessa on tärkeämpiäkin asioita kuin työ, mutta nekin pelottaa yhtälailla. Joskus sitä vaan tuntee olevansa niin yksin.

Piti kertoa teille siitä miten rakastuin eilen, aivan äkkipäätä ja yllättäin, mutta en jaksa nyt kirjoitella mitään iloisia juttuja. (Vaikka oli siinä sitä eroamisen tuskaakin tietysti). Mañana. Maybe, baby.


Youtube


So long, farewell!


Lisäys klo 20.02: No okei, tämä nyt sentään jo nauratti. Melko elämästä vieraantuneita ihmisiä. (via)

17 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

*halaus*

Tiina kirjoitti...

Kiitos. :)

Maria kirjoitti...

Mun piti kirjoittaa johatin fiksua ja rohkaisevaa pohjamudista, mutta menin lukemaan tuon linkin takana olevan tekstin ja nyt en pysty kirjoittamaan, koska kuolen nauruun.

Pääasia, ettei jumitu sinne pohjamutiin. Niin se oli. Been there.

Tiina kirjoitti...

:D

Joo, ei jumituta.

Annikki kirjoitti...

Voi ei, minun masennus on karannut ovesta livohkaan ja tarttunut kaupungilla Tiinaan :O

Ravistele se irti ja käske palata kotiin. Minulla on sille integroitu boksi, johon se menee säilöön.

--

Hihihii tuota hevosta :D

Tiina kirjoitti...

Mä annoin sille toimintaohjeet. Se lähti nyt tulemaan.

Aika irstas hevonen!

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvä ihme! Kaikkea sitä ihmiset tekeekin! Toisaalta, niiden voikin olla aika hankalaa selittää lapsille faktoja lisääntymisestä. Miten voisikaan yhdistää haikaran ja hevosen sukuelimen.

Oikeesti piti sanomani, että sellainen epätietoisuus tulevasta (mm.työelämässä) aiheutti kyllä melkoista ahdistusta toisinaan minussakin. Mutta asioilla on tapana järjestyä. Uskon vakaasti niin.

Tiina kirjoitti...

Työnhaku on kyllä yksi ahdistavimpia asioita maailmassa.

Onkohan ne lapset ikinä nähneet edes isäänsä alasti?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos biisistä!

(Ahdistus häipyy...puhallan sitä kohti Lappia)

Kata(Pultti)

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti tänään on aurinkoisempi päivä, noin kuvaannollisesti, ulkona ainakin näyttäisi olevan.

Aiheen vierestä: lainasin tota sun 100% virheellinen -merkkiä, enkä aio ihan heti palauttaa, koska se on hieno. Kiitokset!

Tiina kirjoitti...

Kata, ilo oli minun puolellani tuon biisin suhteen! :)
Kyllä se nyt alkaa jo häipyä, kiitos.

Kukkis, näyttäisi olevan aika aurinkoista. Ei enää ahdistakaan niin.
Merkkiä saa ihan vapaasti lainata määräämättömäksi ajaksi. :)

DorianK kirjoitti...

Minusta ainoa oikea tapa olla tyytyväinen työelämässä on tehdä (vain) jotain sellaista, mistä on todella oikeasti kiinnostunut ja mitä oikeasti rakastaa. Se nimittäin yleensä näkyy myös työn jäljessä. Puhumattakaan siitä, että useilla aloilla joutuu nykyään kouluttamaan itseään myös työpaikan ulkopuolella, ja jos on itsenäisesti jostain asiasta todella kiinnostunut, niin tekee pyytämättäkin "epähuomiossa".

Toki tuollaisen työn löytäminen voi olla hieman hankalaa aluksi ja jotain muutakin joutuu tekemään, mutta on myös työnantajien etu, että tuollaisen homman lopulta löytää.

Tiina kirjoitti...

Harvinaisen totta on tuo. Siinä on vaan juuri se pikku ongelma, eli miten löytää ja vielä saadakin sellainen työpaikka.
Aaaaaaaargh...

Sitä paitsi mulla on sellainen fiilis, että it-alalla jos on yhtä pätevät mies- ja naishakijat, niin se mies saa sen paikan. En tiedä miksi. Ei mulla tästä mitään todisteita ole tietenkään.

DorianK kirjoitti...

(Seuraa dostojevskimaisiin mittoihin kasvanut essee työllistymisestä.)

Paikan löytäminen on toki ongelmallista. Siinä sopivien kontaktien tuntemista ei voi yliarvioida. Enkä nyt tarkoita sellaista "mun äiti tuntee jonkun sen firman respasta" -suhteilla ratsastamista vaan nykyään rasittavuuteen asti hehkutettua verkostoitumista. Siis sellaisia kontakteja, jotka voivat suositella sinua eteenpäin esimerkiksi sukulaisuussuhteiden sijasta sen takia, mitä tietävät sinun osaavan. Nämä ihmiset voivat olla opiskelukavereita, ystäviä tai vaikka jossain oman alan epämuodollisissa organisaatioissa tavattuja tuttavuuksia. (Ja toki ne kaverin kaverin kaveritkin voivat osoittautua hyödyllisiksi — tässä esim. LinkedIn voi auttaa.)

Paikan saaminen ja sen säilyttäminen ovat itse asiassa aika helppoja juttuja, jos ihmisestä paistaa se, että hän rakastaa kyseistä hommaa ja kuluttaa vapaa-aikaansakin itsensä kehittämiseen siinä. Toki ujous haastattelussa yms. voivat hankaloittaa tilannetta, mutta oman innostuksensa rehellinen esiintuominen auttaa jo pitkälle.

Tuosta sukupuolittuneesta palkkauksesta en osa oikeastaan sanoa mitään varmaa. Olisin mielissäni, jos olisit väärässä, mutta saattaa tuossa olla perääkin. Itse voisin hyvinkin palkata töihin naisia, sillä olen nähnyt alalla niin päteviä kaksijalkaisia, että siinä aika moni mies kalpenee rinnalla. Tämä saattaa toisaalta viitata juuri siihen, että naisen täytyy olla todella pätevä saadakseen paikan. Kaipa kyse on kuitenkin aika lailla niistä yksilöistä, jotka palkkauspäätökset tekevät.

Tiina kirjoitti...

Joo, siis tuohan on tietty yleistämistä. On vaan olemassa miehiä (ja miksei naisiakin), joiden mielestä mies ymmärtää aina (tieto)tekniikasta paremmin kuin nainen.
Työharjoittelussa ei ollut kerta eikä kaksi, kun joku miestolvana rupesi neuvomaan minua työssäni (tyyppi siis, jolla ei ollut hommaan minkäänlaista koulutusta) ja helposti olin myöskin se, jolle annettiin tehtäväksi jonkun taulukon tekeminen ja papereiden puhtaaksikirjoittaminen...
Asiakkailta sain kuitenkin aina palautetta siitä, että naispuoleiselle sen homman tekijälle olisi selkeästi tarvetta, kun olen huomattavasti enemmän vuorovaikutustaitoinen kuin ne hommaan leipääntyneet äijänkävyt.

Verkostoituminen on ihan... aaaargh!

DorianK kirjoitti...

Epäilemättä rasittavia tuollaiset naisia "auttavat" besserwisserit. Osin samat ihmiset tuntuvat tietävän kyllä yleensäkin muita (myös miehiä) paremmin, miten asiat pitäisi tehdä, mutta tilanne varmasti korostuu vielä sukupuolen tullessa kuvaan.

Tuo tehtävien jakaminen sukupuolen eikä osaamisen perusteella on myös työnantajan kannalta vahingollista, mikä on joillekin esimiehille vain erittäin hankalaa sisäistää. Aina voi yrittää asiaa kertoa, mutta eipä siihenkään aina suhtauduta rakentavasti.

Vuorovaikutustaitojen merkitystä ei missään nimessä kannata (eikä pitäisi) vähätellä edes rakkaalla YT-alallamme. Eräs ystäväni juuri valitteli muutama vuosi sitten, kuinka suurin ongelma alan yrityksissä tuntuu olevan teknisesti hyvinkin pätevien ihmisten kyvyttömyys viestiä muille työnsä jäljistä.

Mikäli asiakkailta tulee tuollaista palautetta, kannattaa se pitää tiukasti mielessä. Jos sen voi saattaa oman työnantajan tietoon (mieluiten suoraan asiakkaan toimesta), niin entistä parempi. Lisäksi kannattaa pitää se kiitollinen asiakas mielessä, kun miettii mahdollisia tulevia työnantajia. Parhaassa tapauksessa se asiakas voi joskus palkata omaan palvelukseensa ihmisen tekemään aiemmin muilla teetettyjä hommia.

Tiina kirjoitti...

Niin, mullahan ei tiettykään ole kokemusta kuin naisena näistä hommista. Ja naisena pännii heti, kun joku mies alkaa neuvoa turhaan, kun siinä tulee heti tämä sukupuolimomentti. Vaikka kyseessä voi tietysti olla tyyppi, joka neuvoo kaikkia sukupuolesta riippumatta.
Onhan it-ala monessa mielessä tasa-arvoisempi kuin moni muu, koska tämä on kuitenkin silleen aika tuore ala.