generated by sloganizer.net

9. huhtikuuta 2008

Cherry Cherry Lady


Aika ihkua! Keskustassa supistiin tänään uudesta siideristä! Kadun varsilla oli nähtävissä isoja mainoksia Kopparbergin uudesta kirsikkasiideristä! Ja mikä onnekas sattuma vielä kaiken lisäksi, että kyseinen siideri on omenasiideriä eikä mitään ällöä päärynälitkua! On ihan pakko kyllä ensitilassa siirtää itsensä kaupan siiderihyllylle ja testata tuo toivottavasti herkullinen uutuus! Huutomerkki!!!

Kirsikka on kyllä salainen paheeni. Tai ei ehkä niinkään salainen. Himoitsen hirmuisesti kaikkia tuotteita, joissa jollain tapaa esiintyy kirsikka. Ja useimmiten myöskin kaikki kirsikkaiset tuotteet ovat joko todella vaikeasti saatavissa tai sitten ne lopetetaan. Yleensä ne ovat ensin vaikeasti saatavissa ja sen jälkeen ne lopetetaan, koska niiden menekki ei ole ollut riittävää. No shit, ei kai niitä kukaan osta, kun ei niitä myydäkään koskaan missään! Esimerkkinä voisi antaa vaikka Dr. Pepperin (jota nykyisin jopa saa säkällä [sitä alkuperäistä siis, ei mitään less sugaria]), Cherry Coke, Pyynikin Helmi (joka lopetettiin Pyynikin panimon pistettyä pillit pussiin), ruotsalainen Bob-sekamehu, Valion Vanilla kirsikkarahka jne. Noiden kirsikan makuisten tuotteiden tilalle tulee sitten aina jotain valjua mansikkaa tai naksuista lakkaa... Sitten on tietysti jotain muka-kirsikan makuisia tuotteita, joita ei syö naapurin esanssi-erkkikään. Vaadin oikean kirsikan makuisia tuotteita kauppoihin!

No se kirsikoista. Käytiin tänään Annikin kanssa syömässä intialaista ruokaa. Se oli oikein hyvää. Söin ensimmäistä kertaa elämässäni intialaista ruokaa, siis oikeaa sellaista. Jotain kotimaista työpaikkaruokalan tandoorikanaa yms. ei lasketa. Kuvablogin puolelta voi mulkoilla kuvaa ateriastani, jos mieli tekee.

Onpas jotenkin väsy olo, kun on kahtena peräkkäisenä aamuna joutunut heräämään jo puoli seiskalta. (On se tottumattomalle rankkaa!) Huomenna saan nukkua pitkään, paitsi mistä vetoa, että huoltomies tulee huomenna heti kahdeksan jälkeen ilmaamaan noita pattereita. Vastahan minä maanantaina pyysin sitä tekemään. Tässä montaakaan päivää ole ehtinyt kulua...

Taidan oikaista itseni tähän sohvalle ja tuijotella telkkaria lopun iltaa. Voikaa paksusti!

26 kommenttia:

Annette Sinclair kirjoitti...

Oletko herkutellut Ben&Jerry-herrojen jäätelöllä "Cherry Garcia"? Se on aivan liian hyvää.

Tiina kirjoitti...

Joo, olen muuten!
Senkin saatavuus on erittäin vaikea. :D

Anonyymi kirjoitti...

Tuhoisa kirsikka-postaus. :) just alkoi tehdä mieli kirsikoita ja varsin tuota Cherry Garciaa.. Meillä sitä saa lähi- makuunin pakastealtaasta, luulis, että teiltäkin siellä isommassa maailmassa..

Tiina kirjoitti...

Saahan sitä, ei vaan ole makuunia lähimainkaan täällä missä minä asun. :D
On mulla sitä kyllä pakastimessa justiinsa. :)))

Anonyymi kirjoitti...

Ja jälleen aamen! Teksti suoraan kuin meikän näppikseltä. :)
Tuo Pepperin muutos siihen litkuksi, melkein voidaan luokitella pyhäinhäväistykseksi!
Muistelen tässä muutama vuosi sitten sitä ilon päivää kun sisko tuli jenkkilästä lomille ja toi mulle tuliaiseksi semmosen megapullon sitä oikeaa Pepperiä (mahtoiko olla 2 litraa vai peräti 2,5 litraa sen pullon koko?)No, kuitenkin. Seisoin Helsinki-Vantaalla terminaalissa lasin takana täpinöissäni, sisko näytteli jo kaukaa sitä pulloa mulle, minä kuola valuen odottelin. Kun sisko sitten pääsi lopulta ulos kamoineen, minä tempaisin pullon itselleni, huusin "jihuu!"....ja avasin pullon. Ei sitten tullut mieleen että se siinä aikansa oli jo hölskynyt. Sai muutama kymmenen ihmistä siinä ympärillä myös maistiaiset. Mulle jäikin sitten sinne pullon pohjalle ehkä joku 3 dl limsaa. Vedin melkein jo ranteet auki. :)
Toinen mieleenjäänyt kirsikkamuisto on jostain tuolta 80-luvun alkupuolelta. Matkustimme sukuloimaan Ruotsiin ja sukulaisten pihalla kasvoi ISO kirsikkapuu. Se puu oli niin iso, että minä kiipesin alaoksalle ja söin kirsikoita suoraan puusta. Ja ne olivatkin sitten taivaallisen hyviä!

Anonyymi kirjoitti...

Tiina, ethän pidä mua nyt ihan hirrrveenä ilonpilurina ja hikipinkona ja kirnupiimäfanina! Makuasioitahan nämä nääs vain:
Olen kirjoittanut vieraskirjaan (siis sellaiseen paperiseen ja manuaaliseen) näin:
Juon just Kopparbergin kirsikkasiideriä, ja tämä maistuu tissihien ja mummokalsareiden sekoitukselta.
Noh, tuota mieletöntä analytian (onkohan tollasta sanaa olemassakaan) huipentumaa ei kannata ottaa tosissaan.
Koska a)en ole koskaan maistanut tissihikeä ja b)nauttimastani mummokalsari-ateriasta on niin kauan että en muista sen makua.

Mut Guitar Herossa oleva Cherry Pie kappale on kyl ihan mojova!

Tiina kirjoitti...

Haahis, en kyllä tajua miksei voida ihan sitä oikeaa Dr Pepperiä suosiolla meille suomalaisille myydä. Höh.
Pystyn kyllä melkein eläytymään tuohon karmeaan pettymykseen, kun pari litraa lentää taivaan tuuliin!
Ihan oikeat kirsikatkin on eri hyviä. :)

Elma, oi joi! Mää leikin nyt, että sää olisit väärässä ja että sun makuaisti olisi jotenkin kieroutunut.
Aion kuitenkin todeta itse sen maun ennen kuin tuomitsen.
Tissihiki ja mummokalsarit.... Yyh! :P

Annikki kirjoitti...

Ruoka oli hyvää ja sitä oli liian paljon..

En ole vielä ainakaan mennyt aivan sekaisin naan-leivän ihanuudesta. Minusta minun ciabattapitsa on paljon parempaa mutustettavaa. :)

Yritin ainakin olla seurallinen, vaikka ei se näiden tenttikirjojen tankkaamisen lomassa oikein meinaa sujua, kun pää on kuin pahvia.

Nääh, ei tee mieli päivittää omaa blogia, kun ne ällökkeet kyttää. Himottaa ihan sikana kertoa elämästään enää yhtään mitään. pah.

anu kirjoitti...

Valintataloista saa Cherry Garciaa, R-kioskeilta Dr. Pepperiä.

Oliko Pyynikin helmi muka kirsikkaa? Luulin aina että omenaa.

Tiina kirjoitti...

Annikki, olihan se leipä ihan naan, mutta lievästi petyin kyllä sitä edeltäneen hehkutuksen jälkeen.
Kuule, avaudu täällä kaikin mokomin, jos ei omassa blogissa huvita. :D

Seeds, mun lähivalintatalosta ei saa B&J -jätskejä, Dr Pepperiä aina joskus löytää onneksi jostain.
Hmm, en mä nyt sata varma ole, mutta kyllä Pyynikin helmi mun mielestä oli Dr Pepperiin verrattava valmiste? Siitä on niin kauan, että en pysty tätä varmaksi vannomaan. Löytäisköhän googlella jotain tietoa...

Tiina kirjoitti...

No okei, Pyynikin Helmi oli "Coca-Colan kaltaista yrttijuomaa". Ei googlella irtoa tuon enempää.
Ehkä sen voi muistaa kukin sen makuiseksi kuin haluaa, hyvää se kuitenkin oli. :D

Anonyymi kirjoitti...

Oi! Joku muukin kirsikkadiggari :)

Itse löysin tuota kirsusidukkaa (olipas ällö sana :S ) ennen pääsiäistä eräästä kylämme keskustan k-kaupasta, ja otin sitä maistiaiseksi vain yhden. Mutta oi, se oli niiiin hyvää että oli pakko juoda oikein jalallisesta lasista <3

Pääsiäisen jälkeen etsin siideriä kiihkeästi sivusilmällä kaikista kaupoista missä vain kävin, ja taisinpa jossain käydä ihan vaan varta vasten ko. herkkua etsimässä. Mutta ei, ei sitten mistään sitä löytynyt, ei edes Prismasta josta nykyisellään pitäisi jo saada suurinpiirtein valmistalopakettejakin...

Viikko sitten lopulta älysin mennä tuohon samaiseen keskustan markettiin ja sieeeelllähän niitä aarteita kimalteli vino pino :) Ja ostinkin sitä sitten kokonaista neljä tölkkiä! Olin niin innoissani että ihastelin kassaneidillekin kuinka luulin tämän olleen jo unta ja urbaanilegendaa... Ja ainakin kaksi tölkkiä vetelin kotona ihan yhtä soittoa ja hyvää oli! Oikein tervetullut uutuus!

Vaikka siidereitä onkin jo jotain miljoona eri lajiketta niin on ne alkaneet silti jo kyllästyttää - etenkin ne lightlitkut. Kunpa vaan nyt tuo kirsikkaasiideri leviäisi (täällä meillä päin) vielä näihin lähikauppoihinkin, ettei tarvitsisi aina siihen yhteen ainoaan citykauppaan kilometritolkulla ajella... Mutta onhan se toki sen arvoista :)

Tiina kirjoitti...

Bambi, oi miten mukavaa saada myös puoltava mielipide tuosta kirsikkasidukasta! :)
Täytyy kipin kapin mennä johonkin kauppaan, josta sitä hyvällä säkällä ehkä saisi.
Talviomena siideriä en muuten täällä "isossa kaupungissa" löytänyt oikein muualta kuin tuosta meidän lähikaupasta, isoissa kaupoissa ei ollut ollenkaan! Saa nähdä kuinka käy kirsikkasiiderin kanssa. :D

Minja kirjoitti...

No nythän mä vasta hokasin, että sunhan ois pitänyt laittaa tähän postauksen loppuun tuo otsikkoa vastaava biisi!! Miksi et laittanut?! ;D

Tiina kirjoitti...

Heh, mä odotinkin, että osaako kukaan yhdistää tuota otsikkoa siihen karmivaan biisiin (joka on oikeasti tietty Cheri Cheri Lady). :D
Mistähän kumman syystä en laittanut... :D :D

Anonyymi kirjoitti...

Juuh, cheri cheri lady huomioitui kyllä heti ensilukemalta ja käynnisti välittömästi päässä soi lähetyksen...

Että tänx vaan ;D

DorianK kirjoitti...

Kiitos vaan tästäkin vähästä. Piti sitten marssia lähikauppaan etsimään alkuperäistä Tohtori Pippuria, ja kun sieltä ei löytynyt, niin koukata vielä R-kioskin kautta. Vaan eipä löytynyt sieltäkään, ja saldoksi jäi vain tyydyttämätön himo tuota juomaa kohtaan.

Pienenä lohtuna voin sentään muistella erästä työmatkaa, jolla saimme eteemme jonkinlaiset kirsikan sisältävät shotit, ja minä sitten tein aikani kuluksi kirsikan kannan kanssa audreyhornet. Ne olivat onnellisia aikoja ne.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy sanoa, että nyt todellakin heräsi valtava halu maistaa tuota kirsikkasiideriä. Vaikka en itseäni laskekaan siideri-ihmiseksi, silti yllätän itseni aina ostamasta uusia makuja... Suurin osa on aivan karmeita makukokemuksia, mutta aion kyllä varmasti kokeilla. Haastan sinut kisaan; Kumpi maistaa ensin?!!

nimim. lähdenpä tästä kaupoille... :D

Tiina kirjoitti...

Bambi, pahoittelen. :D

DorianK, onko se sitä, että vääntää kirsikan varren kielellä solmuun?
Tuotahan mä justiinsa yritin kertoa, että noiden tuotteiden hankkiminen on tehty ihmiselle lähes mahdottomaksi!

Sirtsu, epäreilu kisa, kun meidän lähikaupasta ei varmasti saa sitä siideriä enkä ole lähdössä keskustaan päin tänään. :D
Useasti kaikki makusiiderit on kyllä aika kauheita.

DorianK kirjoitti...

Sitäpä sitä. Ja huhut kertoivat, että erilaisista etnisistä kaupoista saisi alkuperäistä pippurijuomaa sen uuden esanssilitkun sijaan. En nyt ehkä sellaiseen ole tänään menossa, mutta jatkoa ajatellen on hyvä muistaa tuollainenkin vaihtoehto.

Tiina kirjoitti...

Joo, niissä on sekä ainakin yhdessä K-kaupassa Koskikeskuksessa on havaittu usein sitä alkuperäistä.
Tosin sinne on aika pitkä matka, jos ei asu Tampereella.

DorianK kirjoitti...

Ihan niin kova himo ei vielä ole, että lähtisin Tampereelle metsästysreissulle. Jos lähden, niin sitten täytyy varmaan ottaa auto alle ja lastata takaluukku kerralla täyteen nestemäistä hurmosta.

Annette Sinclair kirjoitti...

Ainakin Ruotsista saa ihan oikeata Pepperiä, jos nyt sattuisi käymään niin, että joku kaveri menee risteilylle ja voisi tuoda :).

B&J-jätskejä VOI löytyä joistain Citymarketeista, ja Stockmanniltakin. Ainakin näin täällä Oulussa.

Viime kesänä olin Jenkkilää kiertämässä, ja sieltä löytyi parhaimmillaan kolmea erilaista kirsikkacolaa saman ravintolan sisällä... :P

Kaverini sai muuten miehen pokattua itsellensä tuolla kirsikankannan solmimisella kielellään. Näppärä "kyky"!

Anonyymi kirjoitti...

...Emmä oikeesti kauppaan lähtenyt. Mutta huomenna menen. Eikä mua haittaa, vaikka mä voittaisin, älä huoli. ;)

nona kirjoitti...

ai joo, finlaysonin siperiassa on american diner joka myy mukaan 3e/tölkki hulppeaan hintaan aitoja jenkkilimuja. ainakin vanilla ja cherry coke, kirsikka mountain dew ja erilaisia dr. pepper laatuja löytyy, muistaakseni. halpaa se ei ole, mutta jos ei muualta vaan saa noita, niin sitten...

Tiina kirjoitti...

DorianK, ehkä sun pitää hommata oma diileri, joka toimittaa sitä sulle aina sieltä Koskikeskuksen k-kaupasta, jos ei muualta saa. :D

Muusikotar, saa Dr Pepperiä Suomestakin, jos sattuu löytämään, mutta ei puolta litraa isommista pulloista.
B&J -jäätelöä on täällä kanssa joskus Stockmannilla.
Osaako joku muka oikeasti laittaa kirsikan varren solmuun kielellä...

Sirtsu, kilpajuoksua sitten huomenna! Ei muakaan haittaa, jos voitan. :D

Nona, joo, mä olen käynytkin American Dinerissa useamman kerran. Tosin kerran ainakin siellä oli loppu muut paitsi dr pepper ja siinähän sitä tuleekin juomalle hintaa. :D