generated by sloganizer.net

27. kesäkuuta 2008

Dirty little rockstar


Piirtelin äsken mustekynällä valkoiseen neuletakkiini, (kyllä, nerokasta toimintaa, ei paljon vituttanut) ja rupesin googlailemaan tahranpoisto-ohjeita. Törmäsin tällaiseen nerokkaaseen nettisivuun, jossa annetaan ohjeita "kuulakynän tahrien ja mustetahrien poistamiseen". Sivulla myös sanotaan mm. että "Vaatteille osuneiden tahrien poistamisen osalta neuvomme, missä sijaitsee sopivin kemiallinen puhdistus." Meinasin kuolla nauruun. Tahrien! Suomenkieli on taas kukkeimmillaan.

Siitä tahrista anyhoo. Työkaverin tahrinpoistokynäkin oli mennyt särki, joten aloin olla aika epäuskoinen sekä -toivoinen loppupäivän kostyymiani kohtaan. Kaiken lisäksi olin aamulla jo muutenkin alkanut epäillä kyseisen neuletakin pesuntarvetta, kun vainoharhaisena nuuskin hienhajua ympäriltäni. En se minä ollut, en voinut olla! Ajattelin kuitenkin kokeilla mustetahrin poistamista ihan käsisaippualla ja onneksi tuolla meidän vessassa on jostain syystä kynsiharja, joten noiden kahden yhdistelmällä sain kuin sainkin sen sinisen viirun siitä pois ainakin melkein lähes kokonaan. Nyt se sitten vain on vähän märkä. Se neuletakki siis. Mutta onneksi minulla oli toinenkin. (En yleensä jemmaa töissä useampaa vaatepartta, mutta ilmastoinnin takia täällä tarvitsee neuletakkeja. Tuo tahrittu oli lyhythihainen ja tämä toinen pitkähihainen). Ja mahdollinen hajuongelmakin tuli sitten ratkaistua tässä samalla. (Koska siis se oli tuo takki, en minä!) Täytyypä siis viikonloppuna pestä pyykkiä, mikäli nyt mölkyn peluultani ennätän.

Tämä työpäivä on ollut ihan uskomattoman pitkä. Tuntuu, ettei kello mene eteenpäin ollenkaan...


Ps. Otsikon biisi on muuten mielestäni ihan kohtuullisen hyvää The Cultin tuoreinta tuotantoa. Mikäli pääsyni youtubeen ei olisi estetty, niin laittaisin sen biisin tähän teille nyt. Mutta jos kiinnostaa, niin käykää itse tubettamassa.

Pps. Blind Melon taitaa olla hävinnyt jo tuon eilisen kisan, mutta vielä saa toki äänestää.

3 kommenttia:

Jr. Jones kirjoitti...

Moi! =)

Kami kirjoitti...

Särjestä sinä olet tullut, Särki tulee sinun menemän.

Tiina kirjoitti...

JJ, moi! :)

Kami, särjet on sellasia.