generated by sloganizer.net

5. kesäkuuta 2008

It´s a beautiful day in the neighborhood


Arvelen naapurustossani kasvavan jonkun pienen, mutta lahjakkaan drama queenin alun. Otin eilen pienet torkut työpäivän päätteeksi ja näillä ilmoillahan tietenkin täytyy nukkua ikkuna auki. Välillä siitä uneni lomasta kuulin, kun joku pikkulapsi väänsi ulkona itkua, jota olisin voinut vaikka väittää tekoitkuksi. Jotenkin se ei vaan tullut ihan täydestä sydämestä. Itkua jatkui vaikka kuinka kauan ja aina välillä itkun lomasta lapsi huusi hyvin surkealla äänellä, että "ikävä tuntuu!" Ensin epäilin kuulleeni väärin, mutta se huuteli ikäväänsä siellä useampaankin kertaan, joten kai se ikävä sitten tuntui. Itkuhan siinä tulee toki isommaltakin, jos on kova ikävä. Ei saisi tietenkään nauraa toisen ahdingolle, mutta kuulostihan se melko hauskalta.

Ps. Noustuani tarkistin sitten kyllä ikkunasta, ettei lapsi yksinään siellä pihalla ole itkemässä. Joku mummo näytti siltä jotain kyselevän, joten arvelin ettei pelastusjoukkojani tarvita paikalle.

8 kommenttia:

DorianK kirjoitti...

Yleensä nuo naapuruston ääniterroristit oppivat läksynsä muutamasta kivityksestä. Riippuu tietysti ehkä vähän siitä, minkälaisilla murikoilla heittelee.

(Tuo dramaattinen kissa muuten kalpenee pahasti dramaattisen maaoravan rinnalla.)

Tiina kirjoitti...

Se dramaattinen murmeli olisi kyllä ollut ihan huippu tähän kohtaan, mutta kun en täällä töissä pysty oikein videoita laittelemaan. Yllättäin kun ne ei näy...

Mulla on sen verran pitkä matka maahan, että kivitys hankaloituu. Paitsi jos henkilö seisoo suoraan ikkunani alla.

Eeva kirjoitti...

Sokkona vaan joku video. :D Vai oliko ongelma jokin muu kuin se, ettet itse tiedä, mihin linkkaat?

On kyllä ärsyttävää, kun vanhempi reagoi pikku kullannupun tekoitkuun kuin aitoon. Lellipennun tekeminen vauhdissa. -.-

nona kirjoitti...

Päivän naurut kehiin siitä dramaattinen maaorava -pätkästä :D:D
Oh, the drama!

Tiina kirjoitti...

Eeva, en tosiaan pääse töistä ollenkaan youtubeen. Ylläri.

Nona, tuo on kyllä huippu. :D

Annikki kirjoitti...

Ihana penska :D On ainakin hyvällä mallilla tuo oppiminen tunteiden tunnistamiseen. Voihan siitä tulla vaikka kuuluisa näyttelijätär isona :)

Eeva kirjoitti...

Aijaa, ajattelin sellaista kuin itselläni, että videot (ja jotkin muut jutut) eivät vain toimi. Tosin nyt kun tarkemmin ajattelen, syy on selaimessa eikä yhteydessä tms.

Tiina kirjoitti...

Annikki, joo mäkin ajattelin, että aika nuorena ne aloittaa nykyään. :D
Mä en tosin ollut edes varma, että oliko se tyttö vai poika.

Eeva, joo, mikä tahansa on mahdollista, mutta sen lisäksi youtube on kiellettyjen sivujen listalla. Olenkohan töissä Kiinassa?