generated by sloganizer.net

6. kesäkuuta 2008

Mind the gap



Tässä sitä vielä ollaan. Muutama tunti vielä, sitten nostan kytkintä (tai siis hyppään junaan) ja suuntaan kohti Vantaata. Jossa siis yövymme, koska lentokentällä pitää olla lauantaina jo aamupäivällä. Kiva tulla sitten sunnuntaina takaisin, kun koti jäi ihan järkyttävään kaaokseen. En ensinnäkään jaksanut tiskata, joten tiskipöytä pursuaa astioista. Yritin myös eilen etsiä Lontoon karttaani heikoin tuloksin. Karttaa ei näkynyt missään, mutta tavarat sen sijaan levisivät ympäri lattiaa. Aamulla sitten päätin oikeasti löytää sen kartan ja vedin tietokonepöydän kaapin sisällön lattialle. Löytyihän se kartta sieltä, mutta en kyllä niitä tavaroita ehtinyt alkaa sulloa takaisin kaappiin, joten...

Onpa hassua, kun Facebookissa (johon en täältä töistä pääse, mur) on noita julkkiksia kavereina (tai no ainakin yksi), niin pystyy seuraamaan niidenkin elämää ja saa tietoonsa melko henkilökohtaisia asioita. Maynard James Keenanilla (se Toolin laulaja siis) oli vielä hetki sitten relationship statuksena "In A Relationship" ja tänään siinä lukikin "It's Complicated". Voi raasua, onkohan sillä sydänsuruja? Kuulitte tämän sitten ensimmäisenä minulta, eikö vaan? Pitäisiköhän soittaa Seiskaan? No ei niitä varmaan kiinnosta muut kuin turhat julkkikset...

Luin eilen taas Johanna T:n blogia ja meinasin tukehtua nauruun. Joo, tiedän, yksinkertaisia ihmisiä ei saisi pilkata, mutta kun se blogi vaan on kerrassaan niin puhdasta komiikkaa. On ihan pakko siteerata tähän vähän. Jos joku on taipuvainen pahoittamaan mielensä toisille naureskelusta, niin voi hypätä seuraavaan kappaleeseen. "Käsittääkseni Ruotsissa on myös muita eri lakeja kuin Suomessa, koskien esim. avoliittoa." Ai meillä ei olekaan identtiset lait Ruotsin kanssa... :D "Kirjoitin itse ylioppilaaksi 1997 Helsingissä. Jos olisin kirjoittanut vuotta aikaisemmin, yleisarvosanani olisi ollut Laudatur." Tätä väitettä ei perustella mitenkään, esimerkiksi että johtuuko tuo yleisestä tyhmettymisestä vai kenties eximia-arvosanasta. :D :D "Minusta on ihan hauskaa lukea jotain hyvää rakkausromaania hiekkarannalla vaikka Thaimaassa, mutta muuten edes ajatus mistään tenteistä tai ryhmätöistä tms. tuntuu suorastaan puistattavalta!" Onko tuo nyt sitä naisen logiikkaa, vai mitä? :D "Mulle riittää se, jos mies on menestyvä, itse en ole mikään hirveä uraohjus." Niinpä. "Ja kuten jo aiemmin kirjoittelin, elämäkerta kirjani on myös työn alla...." Toivottavasti sen toimittaa joku, joka osaa yhdyssanat. Joo, tiedän että olen ilkeä ja itselläni ei ole varaa ja blaa blaa...

Minulla on sellainen kakkeli tilanne, että kuukautiset on myöhässä jotain kolme viikkoa jo. Raskauden vaara ei ole välitön (lue: mahdollinen), joten odottelen niitä alkavaksi hetkenä minä hyvänsä. Minun tuurillani juuri tänä viikonloppuna. Tehostaakseni tilannetta, ja ehkä jopa maksimoidakseni kurjuuden, laitoin tänään valkoiset pellavahousut jalkaan. Mikäänhän ei ole kai varmempi konsti saada niitä alkamaan kuin valkoiset housut tai hame. No, vielä ei ainakaan vaikuta siltä. Toivokaa sormet ristissä, etteivät alakaan ennen ensi viikkoa!

Ai niin muuten! Olenkin unohtanut mainita, että sain tuossa muutama päivä takaperin sähköpostia KappAhlin kanta-asiakasjutusta. Olen siis ilmeisesti tällä kertaa hyväksytty mukaan. Damn. En ehkä voi siis enää hyödyntää sitä 20 %:n alennusta. Vaikka mitään korttia sieltä ei ole vieläkään tullut.

No niin, meikä varmaan palailee maanantaina tänne. Siihen saakka... rok rok!
Ps. Pahoittelen, jos kappaleet on jotenkin ihan vinksin vonksin, mutta tämä ie EI VAAN OSAA...

10 kommenttia:

--KATA-- kirjoitti...

Haahhaa! Ihana polkka ja kerro sitten kaikki kun oot takaisin!!

(Menen nyt rauhassa lukemaan tuota Johannan päiväkirjaa)

DorianK kirjoitti...

Ei sitten muuta kuin hyvää matkaa. Tai tietysti hyvää keikkaakin. No, kaikkea hyvää ihan yleisesti.

Minä en nyt töissä taida pitää sormia ristissä, sillä jos pomo kävelee sisään ja kyselee syytä, hän ei todennäköisesti halua kuulla vastausta.

Anonyymi kirjoitti...

Hurjan hyvää Lontoota ja niitä poikia..

Ja sit kun palaat ja haluat vaihtelua Tukiaiseen, ni kokeile Sievistä:
http://www.cuzetus.com/susanna_sievinen/index.html
Siis ei voi kuolo!!!

Mut vallan hyvää matkaa!

Lilith kirjoitti...

Hyvää matkaa!

Olethan kuunnellut tämän:
http://www.backingblair.co.uk/london_underground/
Kaikki mitä tarvitsee tietää liikkuakseen lontoon metrolla!

Brim kirjoitti...

Yleisarvosana Laudatur? Johanna Tukiaisella? Noin surkealla äidinkielen osaamisella? Epäilenpä etteivät muutkaan kielet ole menneet hyvin, kun ei omankaan kielen lauserakenteita tai edes yhdys sanoja [sic] kykene hahmottamaan.

No, uskokoon ken tahtoo...

Heiii, täytyy käydä katsomassa tuota Susanna Sievisenkin blogia!

Hyvää matkaa ja pitäkää hauskaa! ^_^

Tiina kirjoitti...

Kata, hii. :) Kerron sitten!

DorianK, kiitos ja hyvää sullekin! :)
Mitäh, eikö pomo muka ymmärtäisi selitystä... :D

Ylläri, täytyykin ensi viikolla paneutua Suskin blogiin. :D
Kiitos kiitos! :)

Lilith, en pysty töissä kuuntelemaan, mutta luulen että olen. Kuuntelen sitten kun palajan! :)
Kiitos! :)

Brim, no niinpä. Tai sitten vuosikerta on ollut erityisen kehnoa. :D
Mutta tuossahan ei tosiaan kerrottu sitä miksi aiempana vuonna olisi tullut L ja mikä sitten oikeasti tuli...
Kiitos kiitos! ^_^

DorianK kirjoitti...

Tuo laudatur-lausunto on sikälikin pielessä, että uudet arvosanat olivat käytössä jo vuonna 1996, eli ei se yhden vuoden heitto olisi mitään muuttanut. Ellei sinä vuonna sitten olisi ollut joku helposti lahjottava tarkastaja istumassa lautakunnassa... Ehkä samoilla pisteillä olisi sitten saanut korkeammat arvosanat vuotta aiemmin. (Mikä olisi sikäli todella merkityksellistä, että vuotta aiemmin olisi sitten ollut eri kysymykset ja varmaan Tukiaisellakin eri pisteet.)

Tiina, pomo voisi hyvinkin ymmärtää selityksen, mutta ei ehkä silti haluaisi kuulla sitä. Luulisin väärinkäsitysten olevan todennäköisempiä, jos toivoisin täällä sormet ristissä päinvastaista tilaa...

Mimmu kirjoitti...

Hauskaa matkaa Tiina!

Mä en ees uskalla mennä lukemaan T:n blogia.. Tiedä haluanko tietää yhtään enempää siitä ihmisestä.

Menkoista sen verran, että kannattaa hankkia sellainen tilanne, että olisi jotain säpinää mahdollista saada, niin silloin ne alkaa. Niin kävi tänään täällä.. Hemmetti! :D

Eeva kirjoitti...

Siis ei tsiisus. Olin aivan varma,että tuo Sievisen blogi oli jonkun muun mustamaalaustarkoituksessa kirjoittama. Vasta kun yritin löytää naisen ikää googlettamalla, törmäsin hänen pääsivuunsa, jolta oli linkki tuonne blogiin.

Menee kyllä vähän aikaa toipuessa.

Tiina kirjoitti...

DorianK, niin muuten. Nuo ällän paperit on nyt ihan täysi mysteeri.
Ja auttoi, kun pidit sormia ristissä. Tiedän että pidit. ;D

Mimmu, mene ihmeessä, se on niin hauska blogi.
Mun säpinämahdollisuuteni on jossain kaukaisessa horisontissa, ei sitäkään voi nyt hyödyntää.

Eeva, hitsi, täytyy kyllä rynnätä sinne sieviskän blogiin ihan oitis. :D