generated by sloganizer.net

28. heinäkuuta 2008

100 %:sti hajoava

Saako vähän urputtaa, saako?

Isoimmissa kauppaketjuissa on nyt alettu ajatella vihreästi ja on saatu neronleimaus, että muutetaan muovikassit biohajoaviksi. Ajatuksena toki kaunis, mutta käytännössä ei kovinkaan kestävä keksintö. Useimmiten käytän kankaista ostoskassia, mutta jos nyt satun olemaan esimerkiksi matkalla töistä kotiin, enkä ole aamulla varautunut ostoskassilla, haluan pakata ostokseni jotenkin niin, että saan ne yhtenäisenä eränä kuljetettua kotiin. Yleensä näiden biomuovikassien rinnalla on vaihtoehtoina ihan normaaleja muovikasseja, mutta tänään lähikaupastani kerrottiin, että Keskolta ei ole saanut muita kuin noita biohajoavia. (Toivottavasti ei ole pysyvä käytäntö). Koska siis eihän ne oikeasti kestä juuri minkäänlaista painoa tai satunnaista terävää kulmaa. Äskenkin poljin pyörällä tuosta lähikaupalta kotiin ja perille päästyäni oli tuo hemmetin biopussi jo tuon (kuvassa alla) näköinen.



Ja pistihän se hieman vituttamaan, että sen lisäksi etten saanut edes valita tavallisen ja biohajoavan muovikassin välilä, jouduin vielä maksamaan 10 senttiä enemmän tuosta muovikassintapaisesta (tavallisen muovikassin hinta 0,20 euroa, biohajoava muovikassi 0,30 euroa), jolla ei ole yhtään mitään käyttöä enää tämän jälkeen. Normaalisti sentään käytän noita muovikasseja roskapusseina, jolloin ei erikseen tarvitse ostaa roskapusseja kaupasta.

Ja jotta tyhmyys oikein vielä tiivistyisi, niin joissain kaupoissa on hedelmäpussit vaihdettu biohajoaviksi. Ostinpa kerran persikoita ja lykkäsin niitä biohajoavaan pussiin. Arvatkaa vaan oliko se biohajoaminen jo alkanut ennen kuin pääsin kotiin asti ja hedelmäpussi ihan kostea? No oli.

Ekologisuus my ass...

20 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Tjah. Pitäsköhän tuota ekologisuutta yrittää kehittää jossain tärkeämmässä asiassa kun muovipusseissa... Minusta tuo ei ole ajatuksen tasollakaan välttämättä kovin hieno. Jotenkin siis, että muovikassi = ekologinen. Se ei vaan kuulosta vakavasti otettavalta.

Tää on vähän niin kuin se, että tasa-arvokysymyksissä puhutaan siitä saaks naiset kulkee tissit paljaana kert miehetki saa.

Brim kirjoitti...

Olen huomannut myös, että mitään teräviä kulmia eivät nuo biohajoavat pussit kestä. Jos on mitään painavampaa niin tuntuu että kahvat venyvät koko ajan. Välillä ostan niitä kuitenkin, sillä ne ovat erinomaisia kissanhiekkalaatikon jätöksille (ja koska käytän kuivikkeena puupellettejä, niin siitä tulee ekologinen paketti). Eivät myöskään lähde hajoamaan niin nopeasti kuin bioskat ja hauskat. Muuten käytän kangaskassia.

Ainoa ongelma noissa on se, että biohajoavien pussien ekologisuus on vain näennäistä. Ne hajoavat, mutta ne eivät palaa luontoon. Niin epäekologiselta kuin muovikassi tuntuukin, sekin on pian käyttökelpoista kierrätystavaraa, kun koneellinen jätteiden erottelu mahdollistaa materiaalien ottamisen parempaan talteen kierrätystä varten. Kaatopaikoilta haalitaan silloin kaikki materiaali kierrätettäväksi, joten tuo muovipussi ei ole niin suuri synti kuin voisi luulla.

Tiina kirjoitti...

Mymskä, varmaan ehkä pitäisi. Tuo taitaa olla sellainen mukahelppo juttu, että voi tuntea olevansa ekologinen ja hyvä kuluttaja, kun sen kaiken muun yksittäispakatun lisäksi ostaa biohajoavan muovipussin.
Ja kysymyshän kuuluu, että pitäisikö miestenkään saada kulkea rinnat paljaina? Useimpien ei. :D

Brim, no tuohon kissanpissa-tarkoitukseen se kuulostaakin ihan kelvolta pussilta, mutta mitään muuta järkevää jatkokäyttöä en sille keksi. Tuskin keltään tulee muovikassillista biojätettäkään ennen kuin tuo kassi ehtii hajota. Jos sen nyt edes saa ehjänä kotiin asti...
Onhan tuo toki hyvä keino saada ihmiset käyttämään kangaskasseja, kun muovikassi ei kestä ehjänä kotiin asti. :D

Elegia kirjoitti...

Tjaah, minusta tämä muovikassiasia on tärkeä. Olen jopa sillä kannalla, että ne voitaisiin ekologisista syistä kieltää kaupoissa paitsi pakkauksissa myytävänä. Paperipussi on ekologisin vaihtoehto – siihen voi lisäksi säilöä lehdet ja kierrättää lehtiroskikseen. Oikeasti roskakassit kannattaisi ostaa erikseen ja käyttää kaupassa kangaskassia niin usein kuin suinkin mahdollista.

Kiinassa syntyy aivan uskomaton määrä jätettä juuri muovikasseista. Noh, onhan siellä populaakin vähän eri luokassa kuin Suomessa, mutta ei se ole minusta mikään syy (Suomelle) väheksyä muovipussijäteongelmaa. Mm. Kiinassahan muovikassit kiellettiin.

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/ilmastonmuutos/article110158.ece

Miettikään, kuinka paljon muoviroskaa tulee pelkistä muovikasseista, jos ns. ottaisi aina kuin annetaan. Tavarataloissa tungetaan muovikassi ilmaiseksi, samoin Apteekissa ja muissa putiikeissa jopa yhtä pientä ostosta varten. Jotkut ottavat aina pussit vastaan, vaikka kasseja olisi jo ennestään.

Yves Rocher ei myy enää muovipusseja. Heiltä voi ostaa kangaskassin. Onko se nyt niin suuri vaiva roudata kangaskassia mukana tai ostaa paperipussi? Tässä tapauksessa kannattaisin pakottamista eli tosiaan muovipussien myynnin/antamisen kieltämistä kaupoissa.

Hyvä, Tiina, että otit aiheen esille! Olen itse miettinyt tätä samaa pidemmän aikaa, joten tämä tuli kuin tilauksesta! Tärkeä aihe :)

Tiina kirjoitti...

Elegia, joo no, mutta kun aina vaan ei ole sitä kassia mukana vaikka minkä tekisi. Edes päällä seisominen ei saa sitä kassia ilmestymään mistään ja tavarat olis kiva kuljettaa kotiin.

Puhut ihan asiaa kyllä, mutta sitä en oikein ymmärrä, että miksi roskapussit pitäisi ostaa erikseen eikä käyttää kaupan muovikasseja? Ihan saman verranhan niitä muovikasseja siinä kuluu, halvemmaksi tietysti tulee ostaa rulla, mutta luonto säästyy ihan yhtä vähän.

Elegia kirjoitti...

Tiina, roskat painavat tavallisesti vähemmän kuin ostokset = kassin ei tarvitse olla niin kestävä (näihin tarpeisiin voisi suunnitella kunnon biokassin).

Kaupassa voi valita PAPERIkassin, jos ei ole kangaskassia mukana. Muovikassit voisivat mielestäni ainakin maksaa enemmän kuin muut vaihtoehdot.

Raha saa kummasti ihmiset tekemään ekologisia valintoja. Ja kuinkahan monella kaapit tursuavat turhia muovikasseja, kun niitä syydetäänn joka paikasta... Veikkaan, että aika monella (myös täältä löytyy kaapista kaiken maailman KappAhlin ym. pikkukasseja, joista ei ole edes roskiksi ja löytyy noita isompiakin muovikasseja...)

Elegia kirjoitti...

Äääh, roskiksi = roskiksiksi (liian vaikea sana) ;)

En minäkään usein kangaskassia roudaa mukana, mutta täytyy tunnustaa että aika usein ja ihan esteettisyyssyitä - en halua mainostaa kauppoja ja vieläpä maksaa siitä ostamalla heidän logokassinsa :D Käsilaukkuni on niin tilava, että sinne mahtuu ihkupihku musta kangaskassini, johon voi haalia shoppailukierroksen tuotokset (aina ne eivät tosin sinne mahdu - siksi vaateliikkeissäkin voitaisiin myydä paperikasseja - muosenhan siellä saa ilmaiseksi tuotteen mukana).

Tiina kirjoitti...

Niin...
Musta vaan silti tuntuu järkevämmältä ostaa se muovikassi, jota sitten käytän roskapussina, kuin paperikassi jolla en tee sen jälkeen yhtään mitään muuta kuin heitän roskiin. Paperikassia en saa mitenkään tungettua roskaämpäriini, ne on ihan väärän mallisia.

Tiina kirjoitti...

Mäkin inhoan niitä kappahlin yms. muovikasseja, vaatekaupoissa ei edes yleensä anneta mitään vaihtoehtoja.
Nehän muuten voisi olla biohajoavia, koska vaatteet ja muu sellainen harvemmin on niin painavia tai kosteita, että kassi hajoaisi.

Maria kirjoitti...

Muovikassien kokonaan kadottamista minäkin kannatan. Käytän kauppakassina aina kangaskassia, muovikassin ostan vain, jos on ihan pakko. Käytän sen toki sitten roskapussina johon pakkaan energiajätteen (= energiaksi poltettavan talousjätteen, joka keräys paikkakunnalla jopa toimii)

Ihan hyvin muovikassit voisi kieltää kokonaan, siinä ei kukaan kärsi (paitsi muovikassien tuottaja tietysti). Paperikassi on oikein hyvä vaihtoehto, itse asiassa paljon parempi. Ja moni kauppahan myy nykyään kangaskassejakin siinä muovikassien vieressä.

Tiina-ystäväin, tuossahan Elegia juuri sanoi, että paperikassin voi kierrättää muun paperin mukana. Paperikassi on huomattavasti kestävämpi kuin muovinen. Se ei repeä niin helposti. Kokeiltu ja hyväksi havaittu!
Sen voi myös nakata biojätteisiin, koska paperi maatuu. ;)

T. Kierrätyspoliisi eli jätevahti (tämä asia on minulle jo melkein pakkomielle :))

Tiina kirjoitti...

Tää alkaa nyt oikeastaan mennä ihan tuon alkuperäisen asian vierestä. En ole missään vaiheessa ehdottomasti vaatinut saada käyttää muovikasseja, mutta en hitsi vie halua kuljettaa hedelmiäni saati sitten kaikkia ostoksiani tuollaisissa biohajoavissa pusseissa, jotka ei oikeasti kestä yhtään mitään.

Tarkkasilmäisimmät ehkä saattoivat jopa huomata minun sanoneen tuossa postauksessa, että "useimmiten käytän kankaista ostoskassia". Sellaista nyt on järjenköyhää ostaa joka kerta uutta, joten ne kerrat kun ostan muovikassin, niin käytän sen roskapussina. Muovikassien kulutukseni on ihan vakio, ostin ne sitten rullassa tai yksittäisenä kassalta. Tuotan yksikseni sen verran vähän roskaa, että se yksi pussi viikossa riittää.

Keksikää biohajoava muovikassi, joka kestää edes lähikaupasta kotiin, niin käytän sitä. (Eikä niiden käyttöä muuten edesauta ainakaan se, että ne ovat 50 % tavallista muovikassia kalliimpia).

DorianK kirjoitti...

Hyvä, että joku muu avautui tästä, niin minun ei tarvitse. Oma lähikauppani tarjoaa nykyään myös molemmanlaisia kasseja, ja kerran otin biokassi (ihan epähuomiossa, mutta olisin toki voinut sitä kokeilla muutenkin). Minulla se kesti tavallaan yhtä hyvin kuin normaalitkin kassit, koska leikkele- ja juustopakettien kulmat repivät ammottavat reiät niihin tavallisiinkin. Sen jälkeen niitä ei voi käyttää edes roskapusseina.

Roskapussina en tuollaista voi kuvitella käyttäväni, sillä minun roskaamistahdillani pussi maatuu jo roskakoriin. Sama ongelma vaivaa, jos käytän erillistä biojäteroskista; biojätteitä kertyy niin vähän, että varta vasten hankitut paperipussit alkavat kasvaa vihreää villaa korissa ennen kuin ne täyttyvät edes puoliksi.

Ovathan nuo tosiaan kaunis idea, mutta minun roskaamistavoilleni vain aivan toimimaton.

Tiina kirjoitti...

Heh, joo, mä otin kerran hedelmäpussiksi s-marketissa sellaisen biopussin ja voin kertoa, että oli viimeinen kerta. Siinä oli ihan oikeasti reikiä jo kun pääsin kotiin, biohajoaminen oli hyvässä vauhdissa. :D
Persikkahan on pyöreä ja pehmeä, joten ne eivät olleet voineet niitä reikiä siihen mitenkään muuten tehdä.

Tuollaisen biohajoavan muovikassin funktio on minulle täysin tuntematon. Jos tuon ostokseni sellaisessa kotiin ja ostan sitten erikseen rullan roskapusseja, niin lopputulos on mielestäni +/-0.

Ajatuksena toki ylevä, kun kuluttaja voi leikkiä olevansa kovinkin ekologinen, vaikka muovikassin sisältö olisi mitä tahansa. :D

Eeva kirjoitti...

Juu, nuo hedelmille tarkotetut pussit pitäisi olla jotain ei-ihan-heti-hajoavaa. Mietin, kuinka se joku älypää on saanut nerokkan ideansa ja hehkuttanut sitä kaikille ja lopulta on saanut homman ihan käytännön tasolle. Todennäköisesti kyseinen hlö ei kertakaikkiaan kuulisi kritiikkiä, koska hänen ideansa nyt vain on yksinkertaisesti nerokas ja vailla huonoja puolia.

Meillä myös nuo tavallisetkin muovikassit ovat usein rikki jo kaupassa pakatessa. Mehupurkkikin on tehokas ase sellaisen rikki raapimiseen.

Tiina kirjoitti...

Joo, se on kyllä ollut oikein kuningasidea. :D
Onkohan kyseinen tyyppi voittanut darwin awardseissa, tai jotain.

Maria kirjoitti...

Minä olen tarkkasilmäinen lukija ;D
Piti vaan päästä pätemään ja saarnaamaan. Tämä on lempiaiheeni! *kangaskassi kulkee lähes aina käsilaukussa mukana*

En minäkään kaupasta koskaan osta kangaskasseja (koska niitä on ilmaisiakin ja mulla on niitä jo yksi laatikollinen), enkä kyllä mitään biohajoaviakaan. Ns. tavallinenkaan muovikassi ei kestä teraäviä reunoja, vaan rei'ittyy matkalla kaupasta kotiin.
Ostan x kappaletta muovikasseja vuodessa, koska joskus ei vaan ole omaa mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Menee vähän aiheen vierestä, mutta Hesarissa oli hyvä juttu tee-se-itse-biojätepusseista:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lukijat+l%C3%A4hettiv%C3%A4t+37+vinkki%C3%A4+ruuant%C3%A4hteiden+pakkaamiseen/1135234551240

Tuon ilmestymisen jälkeen olen tehnyt biopussit itse Hesarin sivuista, vielä kun pohjalle laittaa muutaman paperinpalan niin kestävät huomattavasti pidempään kuin kaupan maksulliset biojätepussit. Eikä kuole ketutukseen, kun pussi ei hajoa roskikseenviemismatkalla käsiin!

Tiina kirjoitti...

Mymskä, mä en saa itsestäni niin organisoitua ihmistä millään, että se kangaskassi kulkeutuisi automaattisesti sinne laukkuun mukaan edellisen kauppareissun jälkeen. Mission impossible. Ei pysty. :D

Riuku, tuo on hyvä niksi. Ainut ongelma siinä vain on se, että pitäisi ensin tilata joku sanomalehti... :D

Anonyymi kirjoitti...

Jos käy kaivamassa sieltä paperinkeräyslootasta yhden sanomalehden niin siitä saa monen kuukauden pussit :D Bonuksena saattaa tosin tulla ihmetteleviä katseita ikkunasta kyttääviltä naapureilta, mutta mitäs pienistä...

anu kirjoitti...

Rullaroskapussit on sikäli parempia kuin muovikassit, että ne ovat niin paljon ohuempia, että materiaalia kuluu huomattavasti vähemmän kuin vastaavaan määrään muovikasseja (vrt. esim. se rulla ja 50kpl kaupan muovikasseja) ja ne tulevat halvemmiksikin, kun roskapussirullan saa vähän päälle eurolla ja muovikassi maksaa 15c kpl.

Mutta ne biopussit ovat kyllä ihan kusetusta, ei niitä viitsi tosiaan käyttää edes roskiksina, kun sitten on jo vuorokauden kuluttua roskaämpärin pohjalla haisevaa biomuhjua. Yäk.

Ja paperikassithan ovat muuten sitten epäegologisia myös. Puutavaraa kuluu niin pirusti.